AJATUKSIA OPETTAMAAN OPPIMISESTA

Opettamaan oppiminen on asia, jonka kanssa kaikki erilaisia ohjaaja-, valmentaja- tai opettajakoultuksia käyvät opiskelijat painiskelevat koulutuksen alkumetreistä lähtien. Elämme juuri nyt ajanjaksoa, jolloin moni paritanssin harrastaja miettii, olisiko valmis opiskelemaan tanssinopettamisesta itselleen ammatin —menossa on yhteishaun aika ja haku Oulun koulutukseen pitää tehdä viimeistään 1.4.2014. Tuleva haku on saanut ajatukseni pyörimään opettajaksi kouluttautumisen motiiveissa ja niissä realiteeteissa, joihin olen niin usein törmännyt koulutettavieni kanssa. Opettajaksi kasvamisen polku on jokaiselle yksilölle ainutkertainen, mutta kouluttajan näkökulmasta katsottuna siitä löytyy asioita, joilla on tapana toistua suurimmalla osalla opiskelijoita.

Käytän yksinkertaisuuden vuoksi seuraavassa tekstissä kaikesta tanssinohjaamisesta / -valmentamisesta / -opettamisesta termiä tanssinopetus.

Moneen kertaan on todettu suomalaisen seuratanssikulttuurin olevan ainutlaatuisen monipuolistaja rikasta verrattuna minkä tahansa muun maan vastaavaan. Tanssilavoillamme soivat monipuoliset tanssirytmit, joihin tanssijoilla on käytettävänään varsinainen arsenaali erilaisia tanssityylejä ja -lajeja ja joihin jokainen tanssipari voi vapaasti valita oman tapansa synnyttää ainutlaatuinen tanssihetki oli saanut siihen oppia tanssinopettajilta tai ei. Lisäksi tanssilavoillemme mahtuvat nauttimaan aktiivitanssijoiden lisäksi satunnaiset tansseissa kävijät ja musiikin kuuntelijat —jokaiselle on lavalla tilaa ja jokainen saa illan aikana tyydytystä omiin tarpeisiinsa tanssi-illan suhteen. Tanssiurheiluliiton kilpailtavat lajit eli vakiot, lattarit ja rock´n´swingtanssit taas ovat monipuolinen ja vaativa genre, jossa kukaan meistä ei tule koskaan valmiiksi. Tanssijan polulla pitkään kulkeneet tanssijat ovat keränneet kehoonsa valtavan määrän tietoa, joka parhaimmillaan näyttäytyy kilpailutilanteissa vaivattoman näköisenä, musikaalisena ja parin huomioonottavana liikkeenä – TANSSINA. Huippuparin tanssia seuraava kokematon katsoja on usein täysin tietämätön siitä harjoitteiden, toistojen ja työtuntien määrästä mikä kätkeytyy osaamisen taakse.

Me, jotka elämme ja hengitämme mukana päivittäisessä tanssitreenissä, tiedämme mitä kaikkea tanssijan polulla eteenpäin pääseminen vaatii ja ymmärrämme lajin perusteiden ja tavoitteellisen opetuksen merkityksen. Osaamme myös analysoida, minkälaista on hyvä tanssinopetus ja voimme jokainen hahmottaa sen tiedon määrän, mikä huipputanssijoita opettavalla ihmisellä on.

Opettajakoulutusputki avaa tuleville ohjaajille ja valmentajille yleensä uuden maailman, koska siinä päästään sukeltamaan lajin jo tuttuihin perusteisiin uudenlaisesta näkökulmasta. Enää ei riitäkään, että oppii tanssimaan kuviot – pitäisi myös ymmärtää missä järjestyksessä ja MITEN asioita ja kuvioita opetetaan eteenpäin tuleville tanssijoille. Mitkä asiat ovat tärkeitä alkeiskurssilla, MITEN niitä opetetaan johdonmukaisesti ja innostavasti? MITEN edetään kun pari on lähdössä kilpailemaan, MITEN  kehitetään taitoa eteenpäin kun pari nousee tasoluokissa? Entä MITEN toimitaan erilaisten oppijoiden kanssa tai MITEN edetään ryhmässä, jossa tasoerot ovat suuret? MITEN opetetaan sama asia lapsiparille tai senioriparille? Pohdittavaa riittää ja kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan sanoa, että siitä ei tule loppua! Eikä pidä tullakaan, koska vain pohtimalla omia näkemyksiään, jakamalla mielipiteitä kollegojen kanssa ja jatkuvalla kouluttautumisella vie omaa taitoaan eteenpäin.

Ohjaajan ja opettajan työssä perimmäinen tavoite lienee oppimisen mahdollistaminen ja uskoakseni jokaisella tanssinopetukseen liittyvää työtä tekevällä on vilpitön halu nähdä taidollista kehitystä omissa oppilaissaan. Tanssinopettaja kokee varmasti aidointa onnistumista nähdessään oman oppilaan taidon muovautuvan alkeistanssista sulavaliikkeiseksi ja tyylikkääksi Tanssiksi isolla T-kirjaimella. Työ opettaa tekijäänsä tälläkin alalla, ja kun pohjalle saadaan haettua sopiva annos teoriatietoa niin nuori opettaja välttyy useammilta ”pään seinään hakkaamisilta”, joita tulee vääjäämättä enemmän, jos opettamista lähtee tekemään vain fiiliksen pohjalta ja ilman koulutusorganisaation tukea.

Tieto lisää tuskaa – tämä tiedetään ja koetaan positiivisessa mielessä myös lähes jokaisessa alan koulutuksessa. Mitä aloittelevammasta tanssijasta on kyse, sitä huolellisempi pitää olla sen kanssa kuinka paljon, missä järjestyksessä ja MITEN asioita tuo esille. Alkeistasolla, jossa kehollista taitoa vasta herätellään ja jossa voidaan käyttää vain murto-osaa koulutuksissa opiskelluista kuvioista, oppilaiden motivoimisen taito nousee arvoon arvaamattomaan. Näennäisesti yksinkertaiset asiat pitäisi saada tuntumaan oppilaista mukavilta, jotta he jatkavat lajin parissa. Jokainen oppilas on yksilö, joka oppii asioita oman kehonsa ja eletyn elämän kautta, joten opettajalla on hyvä olla käytössään monenlaisia opetusmenetelmiä ja ymmärrystä erilaisista oppimistyyleistä. Opettajan pitää pystyä näkemään missä vaiheessa ja miten eri oppilaille voi tai kannattaa antaa palautetta, jotta taito kehittyy ja innostus säilyy. Opettajan pitäisi pystyä antamaan riittävästi haastetta, mutta samalla täytyy huolehtia siitä, että opetellut asiat rakentuvat järkevästi päällekkäin. Seuratanssissa oman haasteensa opettamiseen tuo ryhmien heterogeenisuus: välillä opettajalla on yksäri yhdelle parille tai vaikkapa yksittäiselle tanssijalle, välillä pitää olla keinoja opettaa samaa asiaa jopa useamman kymmenen tanssijan ryhmälle. Käytännön opetustilanteisiin liittyviä keinoja ja pieniä vinkkejä ei siis kukaan meistä saa liikaa ja niitä tarvitaan varsinkin alkeisopetukseen koko ajan lisää.

Kokemukseni mukaan kaikissa opettajakoulutuksissa käy tyypillisesti seuraavalla tavalla:

– koulutuksen alussa asiasta on valtavan innostunut ja tuntuu, että tietoa janoaa lisää ja sitä haluaa käyttää heti samantien omassa työssään eli usein antaa omille oppilaille liian paljon informaatiota. ”Tämäkin opetettiin meille koulutuksessa, kokeillaanpa tätäkin! ”

– koulutuksen jatkuessa ja tiedon karttuessa tulee jossain vaiheessa ähky ja olo, että ei enää itse pysty sisäistämään yhtään mitään ja kaikki mitä on aiemmin osannut, menee jo päässä sekaisin. ” Kuvittelin, että osaan tanssia sambaa, mutta nyt huomaan, että en osaa edes perusaskelta kunnolla”. Tässä vaiheessa rupeaa omassa opetuksessaan usein säästelemään ja ajattelee, että opetan yhden asian kunnolla ennenkuin etenen seuraavaan.

– jatkuvalla kouluttautumisella ja opetustyötä tekemällä löytyy oma tapa lähestyä tuntitilanteita ja itselle hankitusta tietomäärästä oppii poimimaan kutakin tuntia ja paria varten sillä hetkellä olennaisimmat asiat ja kohta huomaa toivottavasti myös tekevänsä johdonmukaisia valintoja harjoitteiden ja kuviomateriaalin suhteen. Lisäksi kokemus tuo mukavasti varmuutta heittäytyä elämään hetkessä myös opetustilanteissa ja tämä taas avaa monesti uudenlaisia oppimisenmahdollisuuksia myös itselle. Jokaisesta pidetystä tunnista ja valmennustilanteesta olisi hyvä saada itselle jokin pedagoginen oivallus!

Yksi paritanssin suosion syistä Suomessa on toimiva koulutusjärjestelmä, jonka puitteissa on koulutettu kentälle väkeä, jotka omilla paikkakunnillaan ja omissa tanssikouluissaan jaksavat tehdä pyyteetöntä työtä sekä sosiaalisen että kilpailuun tähtäävän tanssin eteen ja tanssijoiden määrän lisäämiseksi. Jokaisen opetustyötä tekevän olisi kuitenkin hyvä muistaa, että mitä tutummaksi asia tulee ja mitä enemmän taitavia tanssijoita kasvatamme, sitä enemmän kentältä tulee vaatimuksia, joihin opettajien pitää pystyä vastaamaan. Eli laakereilleen ei passaa jäädä lepäämään, koulutuskentässä on hyvä olla aktiivisesti mukana miettimässä MITEN viemme paritanssin asiaa edelleen eteenpäin ja pidämme sen ainutlaatuisena tulevillekin sukupolville.

Oulun seudun ammattikorkeakoulussa  toimii nelivuotinen tanssinopettajakoulutus, jonka paritanssin suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat ja me kouluttajat olemme päivittäin tekemisissä edellä mainittujen pohdintojen kanssa. Asioita pohditaan opiskelijoiden lajitaustasta ja päälajin painotuksesta riippuen eri paritanssilajien (vakiot, lattarit, r´s tanssit, seuratanssit) näkökulmasta ja olemme vuosien varrella useaan kertaan tulleet siihen lopputulemaan, että varsinaisen substanssin eli tietyn tanssilajin perusteiden hallitsemisen lisäksi tarvitaan myös aimo annos pedagogista osaamista. Tämä pitää sisällään ymmärryksen opettamisen ja oppimisen perusteista sekä erilaisista oppimistyyleistä, opettamiseen liittyvät käytännön asiat (ryhmittelyt, lähtölaskennat jne.) ja paljon erilaisia lajikohtaisia opetuksen metodeja.

Mikäli tanssinopettajaksi kouluttautuminen kiinnostaa, käy tutustumassa Oamkin tanssinopettajakoulutukseen http://www.oamk.fi/koulutus_ja_hakeminen/. Hakuaika on 3.3.-1.4.2014.  Tanssinopettajakoulutuksen löydät Esittävän taiteen koulutuksen alta.

Lisätietoja paritanssin suuntautumisvaihtoehdosta:  Liisa Kontturi-Paasikko, liisa.kontturi@oamk.fi, 050-443 1011.