TANSSI NIINKUIN SOITTAISIT osa 2

Oulun seudun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus ja Suomen Seuratanssiliitto tarjosivat 13.-15.9.2013 Paritanssin pedagogiikkaa -opintojakson avoimen ammattikorkeakoulun opintoina. Opintojakson laajuus oli 3 opintopistettä ja se teemana kurssilla oli  musiikkiin tanssimisen opettaminen. Kurssi sisälsi sekä verkossa tapahtuvaa opiskelua että kontaktiviikonlopun, jonka aikana sekä kouluttaja eli minä, Lissu, että kurssilaiset saivat selkiytettyä näkemystään musiikkiin tanssimisen opettamisesta. Lisäksi varastoon tuli melkoinen määrä hyviä harjoitteita ja metodeja, joiden avulla asiaa voi viedä eteenpäin omien oppilaiden kanssa.

Opintojakson ennakkotehtävänä oli vastata esseen muodossa tiettyihin kysymyksiin ja pohtia omaa suhtautumistaan musiikkiin ja tanssiin liittyviin asioihin.

Seuraavassa on ote kurssille osallistuneiden tanssinohjaajien ja -opettajien mietteistä ennen kontaktipäiviä. Ranskalaiset viivat ovat suoraan lainattuja vastauksia opiskelijoiden tehtävistä, joissa on vastattu seuraaviin kysymyksiin: Minkälaista on hyvä tanssimusiikki? Mitä musiikillisia asioita kuuntelet tanssiessasi? Minkälaista on hyvä musiikintulkinnallinen tanssi? Vastauksia ei ole lajiteltu tiettyyn järjestykseen.

• hyvä tanssimusiikki vie mukanaan, johdattaa ja ehdottaa tanssijaa improvisoimaan ja poimimaan musiikista erilaiset vivahteet.
• ensiaskeleitaan ottavat eivät tiedä, millaista kurssilla pitäisi olla, ja imevät melkolailla kaiken tiedon mukisematta.
• viejänä kuuntelen perusrytmiä. Naisena minun pitäisi kuunnella ensisijaisesti miestä ja seurata hänen tulkintaansa kappaleesta.
• tärkeintä tanssissa on musiikin tulkinta. Kaikki treeni alkeiskurssin ensi askelista lähtien kerryttää tanssijalle valmiuksia ryhtyä toteuttamaan musiikin tulkintaa. Perusaskel, kävelyt, tukijalan käyttö, raamit, vartalon käyttö ja ennen kaikkea vienti-seuraaminen – mm. näitä elementtejä tarvitaan, jotta musiikin tulkinta tulee mahdolliseksi. Kuviot ovat myös hyödyllisiä, mutta niihin ei saa juuttua. 
• kehoni on tottunut reagoimaan rytmiin.
• musiikintulkinta sisältää aina epäonnistumisen riskin. Kuviokoreografiaa tanssiva viejä varmaan selviytyy tanssistaan ”virheettömästi”, jos seuraaja pysyy hereillä. Musiikkia tulkitseva viejä ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. 
• elävä orkesteri, jossa on useita instrumentteja ja niiden taitajia, antaa tanssille perustunnelman. Myös duo voi olla hyvä tanssiorkesteri syntetisaattoreineen. 
• huomaan kuuntelevani mitä rytmiosasto soittaa. Lähinnä minkälainen svengi sillä on. Myös musiikin rakennetta tulee seurattua lähinnä sen takia, että saan jonkinlaista rakennetta ja hengittävyyttä omaan tanssiin. 
• mitä tarinaa kappale kertoo? Onko kertomus ilakoiva, reipas, surullinen, kaipaava, soiko musiikki duurissa vai mollissa?  
• tanssijalla pitää olla hallussaan monia tanssillisia valmiuksia, jotta musiikintulkinnasta tulee monipuolista 
• mieleeni ovat jääneet erityisesti sellaiset kokemukset, joissa viejä on tulkinnut musiikkia siten, että kokemus on ollut erityisen nautinnollinen ilman ns. kaavamaisia perusaskeleita tai hurjia kikkailuja. 
• hyvä tanssimusiikki on parasta sillloin, kun tanssitusta kappaleesta muistaa mahdollisimman vähän eli kappaleeseen on päässyt hyvin sisälle.

Tämän tyyppisten pohdintojen kautta lähdimme yhdessä rakentamaan kontaktiviikonlopun kokonaisuutta ja mielestäni onnistuimme siinä varsin hyvin. Musiikkiin tanssimisen (ns. musiikintulkinta) opettaminen on kentällä hyvin hajanaista ja opettajien ymmärrys asiasta perustuu monesti ”mutu-tuntumaan” eli soivasta musiikista kyllä kuullaan monenlaisia elementtejä ja asioita, mutta niitä ei välttämättä osata pukea sanoiksi. Tämä aiheuttaa sen, että tanssimisesta tulee usein ns. fiilis-tanssia, joka kyllä parhaimmillaan toteuttaa musiikin johdattamia elementtejä, mutta tietoisuuuden tasolla mennään fiiliksen puolella. Tämä on luonnollisesti tanssijalle mitä parhain tapa tanssia soivaan musiikkiin, mutta jos asiaa opetetaan kursseilla, niin ohjaajalla / opettajalla on varmaan syytä olla ratkaisujensa takana muutakin kuin fiilispohja. Mitä parempi ymmärrys opettajalla on opetettavasta asiasta, sitä paremmin ja monivivahteisemmin hän pystyy sitä oppilailleen välittämään ja poimimaan asiasta yksittäiselle ryhmälle tai oppilaalle juuri sillä hetkellä olennaiset asiat. Näinhän se menee!

Keväällä 2013 järjestettiin vastaavanlainen pedagogiikka-koulutus, jonka teemana oli erilaiset opetusmetodit ja oppimiskäsitykset. Sielläkin sivuttiin musiikkiin tanssimisen opettamista ja tehtiin harjoitteita perusrytmin ja tanssillisen jouston ylläpitämisestä mm. kuvan osoittamalla tavalla.

Kahden päivän vilkkaan keskustelun, monipuolisten harjoitteiden, syvällisen pohdiskelun ja tehokkaan työskentelyn jälkeen uskalsin tehdä sunnuntaipäivälle yhteenvedon, jossa on määritelty, mitä asioita musiikkiin tanssiminen pitää sisällään ja joka myös ottaa kantaa siihen, missä järjestyksessä asioita olisi hyvä opettaa. Lukijan on hyvä ottaa huomioon, että kyseessä on ko. viikonlopun oppimisen aukikirjoitettu tuotos ja voi hyvin olla, että eri ihmisten kanssa eri viikonloppuna yhteenveto näyttäisi erilaiselta. Paitsi, että henkilökohtaisesti uskon meidän olevan aika lähellä ”totuutta” 🙂

Asioita on hyvä lähteä tarkastelemaan ytimestä ja opetettavien asioiden kohdalla on hyvä tehdä itselleen selväksi mitkä ovat tämän kyseisen asian kohdalla ne ns. ydinasiat, joita ilman asia muuttuisi joksikin muuksi. Musiikkiin tanssimisen tai musiikintulkinnan kohdalla niiden voidaan katsoa olevan seuraavat:

1) Perusrytmiin liittyvät asiat

– iskujono, painolliset ja painottomat iskut sekä näistä muodostuvat askelrytmit eli ajoitukset. Näitä yhdistelemällä päästään kuuntelemaan ja tanssilla toteuttamaan seuraavia perusrytmiikasta muodostuvia kokonaisuuksia eli tahteja, fraaseja ja soivan kappaleen eri osia. Ilman ymmärrystä näistä peruskäsitteistä on vaikea lähteä harjoittelemaan mitään muuta soivaan musiikkiin liittyvää asiaa.

2) Rakenteeseen liittyvät asiat

– soivan biisin rakenne eli tahdit, fraasit ja osat. Aluksi oppilaan on hyvä hahmottaa tasajakoiset osiot, myöhemmin mukaan voidaan tuoda poikkeuksia eli esim. biisejä, joissa säännönmukainen rakenne rikkoutuu jollakin tavalla.

Näitä kahta elementtiä käyttämällä saa jo aikaiseksi mukavan musikaalisesti toteutettua tanssia , jossa on olemassa sopivasti tuttuja           elementtejä maustettuna helpoilla variaatioilla. Tanssiminen on onnistuessaan musikaalista, mutta ei välttämättä vielä lajinomaista. Asiat ovat samantyyppisiä kaikissa tanssirytmeissä ja -lajeissa, joten perusrytmiin liittyviä asioita on hyvä harjoitella mahdollisimman monipuolisesti.

2) Biisin yleisvaikutelmaan liittyvät asiat

– biisin yleisvaikutelman  muodostavat mm. tempo, instrumentaatio, mahdollisen laulajan fraseeraus ja soundi jne. Kontaktipäivien aikana tehtiin ryhmätöitä, joissa eräs ryhmistä tuli siihen lopputulemaan, että nämä asiat ohjaavat tanssijaa valitsemaan a) tanssille tyypillistä lajinomaisuuden, esim. keinuvuus, napakkuus, pomppivuus, b) tanssin mielialan, joka voi olla iloinen, haikea, riehakas tms. ja c) vartalonkäytön lajinomaisuuden.

Yhdistämällä rytmiikkaan, rakenteesen ja yleisvaikutelmaan liittyvät asiat tanssimisesta on mahdollista saada musikaalista ja tanssityylien suhteen lajinomaista tanssia. Jokaisella biisillä on oma luonteensa, tyylinsä ja tunnelmansa, joten asiaa voi harjoitella kaikissa eri tanssirytmeissä. Myös saman tanssirytmin ja jopa samantempoisten biisien välillä voi olla selkeä ero edellä mainittujen ominaisuuksien osalta.

3) Biisin yksityiskohdat ja ”koristelut”

– yksityiskohdiksi ja ”koristeluiksi” luetaan tässä erilaiset breakit, hidastukset, fillaukset tai muut tapahtumat, joita biisissä esiintyy joko säännönmukaisesti tai yksittäisinä esimerkkeinä. Säännönmukaisesti toistuvat breikit ovat helpoiten harjoiteltavissa ja kuultavissa. Tämän jälkeen biisistä voi poimia myös muita yksityiskohtia, esim. fillejä ja riffejä tai muita pieniä yksittäisiä aksentteja.

Tämä tuo hienon ja monipuolistavan lisämausteen tanssimiseen ja korva kehittyy kuulemaan asiaa, keho kehittyy reagoimaan asiaan kun sitä harjaannutetaan. Tämäntyyppiset musiikilliset yksityiskohdat ovat tyypillisimpiä swing-pohjaisessa musiikissa, mutta niitä löytyy myös muista rytmeistä.

Asiat on esitetty edellisessä siinä järjestyksessä, mitä niitä soisi opettavan. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että perusrytmin, rakenteen ja yleisvaikutelman opetusjärjestyksen voi halutessaan kääntää toisin päin eli tutkia oppilaiden kanssa ensin biisin yleisvaikutelmaa ja pureutua sen jälkeen perusrytmiikkaan ja rakenteeseen. Mutta, kolmas eli koristelut ja erilaiset yksityiskohdat kuuluu mielestäni opettavaksi näiden asioiden jälkeen. Tähänkin pätee ystävältäni ja kollegaltani Harri Antikaiselta oppimani Pythagoraan lause: Rajat ovat muoto rajattomuudelle – ilman asioiden perusteiden ymmärtämistä on kovin huteraa yrittää toteuttaa kikkoja ja koristeita, joiden pohjana on asian perusta.

Kurssin lopuksi mukana olleet tanssinohjaajat ja -opettajat (ja kouluttaja) saivat vielä musiikillisiin asioihin vahvistusta musiikkialan huippuammattilaiselta Lasse Paasikolta, jonka kanssa kuunneltiin viikonlopun aikana esille tulleita biisejä ja pohdittiin niiden rytmiikkaan tai rakenteeseen liittyviä asioita. Viikonloppu päättyi railakkaaseen bändisoittoon, jossa perusrytmiikkaan liittyviä asioita saatiin toteuttaa käytännössä.

Tunnelmia Lasse Paasikon luennolta

Advertisement

TANSSI NIIN KUIN SOITTAISIT osa 1

Paritanssi elää Suomessa kukoistuskauttaan ja lajin pariin hakeutuu yhä enemmän uusia ihmisiä. Tanssista on tullut monelle harrastajalle elämäntapa, joka pitää sisällään tanssi-iltojen lisäksi säännönmukaisen kursseilla, leireillä ja kilpailuissa käymisen. Harrastajamäärän kasvun ja harrastajien asettamien odotusten myötä kurssitoiminta laajenee ja monipuolistuu jatkuvasti, joten alan kouluttajat joutuvat pohtimaan minkä tyyppistä opetusta kursseilla tarjotaan. Moni tanssija hakee harrastamiselleen tavoitteellisuutta lähtemällä mukaan kilpailutoimintaan; sen myötä treenituntien määrä kasvaa ja mukava harrastus voi jopa muuttua ryppyotsaiseksi “miten tämä tehdään oikein?” –asiaksi.

Tanssinopettajan on tärkeää tiedostaa ne lähtökohdat, joiden pohjalta hän suunnittelee, toteuttaa ja arvioi opetustaan. Suomalainen seuratanssi on ensisijaisesti sosiaalinen tapahtuma ja laji, jossa sosiaalista aspektia ei voi eikä saa unohtaa. Pelkästään sosiaalista hyvinvointia ylläpitämällä oppilaiden tanssitaito ei kuitenkaan juurikaan kehity, joten mukana on hyvä olla myös joko tanssillisuuteen, tanssilajeihin tai soivaan musiikkiin liittyvä lähtökohta. Tanssillisuutta ja tanssitekniikkaa kehittämällä oppilas avaa kehoonsa uusia mahdollisuuksia toteuttaa asioita ja nämä taidot toimivat myöhemmin pohjana säännöistä vapautumiselle ja paritanssin improvisaation mahdollistumiselle. Tanssilajien perinteeseen liittyvät asiat voivat toimia opetuksellisena lähtökohtana ja olla antamassa raameja tavalle tehdä ja toteuttaa asioita eri tanssilajeissa. Monet paritanssilajit ovat syntyneet elävässä vuorovaikutuksessa soivan musiikin kanssa, joten musiikillinen lähtökohta on myös asia, jota voi käyttää punaisena lankana opetuksen aikana. Tämän artikkelin teeman mukaisesti pohdin seuraavassa, mitä asioita opettajana täytyy ottaa huomioon, jos opetuksen lähtökohdaksi valitsee soivan musiikin.

Diplomitanssinopettaja, FM Raili Laine (artikkeli SUSEL-lehti 2004/3) on määritellyt seuratanssin seuraavasti: Seuratanssin tulee onnistua 1) millä tahansa kropalla, 2) kenen kanssa tahansa, 3) joko omavalintaisella tai opetetulla tanssitaidolla, 4) viejän valitulla suhteella musiikkiin, 5) suhteessa partneriin ja suhteessa tilaan,  6) suhteellisen pienellä opettelupanostuksella. Kaikkien seuratanssin parissa mukana olevien tahojen olisi hyvä aika ajoin muistuttaa mieliin Railin ajatukset siitä, että seuratanssin luonne vapaana parinvaihtotanssina on se, joka on koko lajin inhimillinen käyttövoima ja sen tulevaisuudenkin perusta ja että seuratanssista nauttiminen ei vaadi välttämättä pitkälle vietyä teknistä taitoa tai valtavaa määrää tanssilajeja ja -kuvioita – voi hyvin olla, että antautumalla musiikin vietäväksi yhdessä parin kanssa saa aikaan ainutlaatuisen tanssihetken.

Toivoisin tämän artikkelin lukijan ymmärtävän, että perinteisestä tanssinopetusajatuksesta vapautuminen ei sulje pois sitä, etteikö lajin perusopetusta tarvittaisi. Liikkuvan ihmisen kehontuntemus ja –hallinta toimivat oivallisina rakennusaineksina myös onnistuneen paritanssin luomisessa ja  kaikenlainen tanssitekninen treenaaminen edesauttaa sitä, että tanssija löytää keinoja vuorovaikutteiseen hauskanpitoon tanssimisen avulla. Tanssitekniikkaan liittyvien asioiden alkaessa vetämään otsaa rypyille on äärimmäisen vapauttavaa “päästää vapaalle” ja opetella ottamaan luovalla tavalla käyttöön olemassa olevat ainekset –esimerkiksi tanssia juuri se lempisävelmä, joka saa kehon svengaamaan ja mielen hymyilemään. Parhaimmillaan tanssista voi syntyä kehojen keskustelua musiikin ehdoilla; tanssipari tulee osaksi soivaa musiikkia!

Rytmi on yksi elämän peruselementeistä. Ihmisen elämässä toteutuu tietty rytmi; sekä elämänkaari että keho noudattavat omaa ainutlaatuista rytmiään, lisäksi vuodenajat, kuukaudet, päivät ja tunnit noudattavat omaa rytmistä kaavaansa. Ihminen on tuottanut kehollaan liikettä eli tanssia koko olemassaolonsa ajan. Aikojen alussa tanssija tuotti rytmin omalla kehollaan, sittemmin rytmin ja musiikin tuottamista varten on eriytynyt oma ammattikuntansa, muusikot, joiden tahdittamana mekin suomalaisilla tanssilavoilla liikumme. Monenlainen tanssimusiikki voi svengata ja saada tanssivarpaan vipattamaan, mutta minkälainen suhde tuottamallamme liikkeellä on soitettuun musiikkiin? Toteutammeko soivaa musiikkia omalla tanssillamme vai suoritammeko opeteltuja tanssiaskelia ja -kuvioita riippumatta siitä, mikä kappale taustalla soi?

Musiikintulkinta on asia, joka puhututtaa kovasti suomalaisessa seuratanssimaailmassa. Tätä näkökohtaa korostavilla tanssijoilla on vilpitön tarve nostaa tanssimusiikin ja elävän tanssin yhteys sille kuuluvaan arvoon. Tanssinharrastajien keskuudessa asia saa kuitenkin helposti mystisen ja epämääräisen leiman; mitä ihmettä musiikista oikein tulkitaan, miten minä sen toteutan tanssissani? Poiminko niitä paljon puhuttuja breikkejä, liitelenkö melodiarytmin mukana, tulkitsenko laulun sanoja vai toteutanko jotain muuta lähtökohtaa? Nämä ovat kysymyksiä, joihin kentällä toimivien tanssinopettajien olisi tärkeää aika ajoin ottaa kantaa.

Kun opetuksen johtotähtenä on ohjata oppilaita luomaan omaa tanssiaan soivan musiikin perusasioiden pohjalta, voidaan lähteä liikkeelle perussykkeen hahmottamisesta edeten siitä sävelmän eri mittaisiin jaksoihin, luonteenomaiseen rytmiin sekä muihin tanssimusiikille ja tanssirytmeille tyypillisiin erityispiirteisiin. Tanssijan musiikintulkintaa helpottaa, jos opettaja auttaa oppilasta ymmärtämään, että soivan sävelmän rakenne on jaettavissa erilaisiin kokonaisuuksiin: iskuihin, iskualoihin, tahteihin ja eri mittaisiin fraaseihin. Tanssipari voi toteuttaa haluamaansa liikettä ilman sääntöjä ja ennakko-odotuksia ja kuitenkin tanssia elävää paritanssia niin kauan kuin liikkuminen on suhteessa musiikin perussykkeeseen. Painonsiirrot, askeleet, käännökset ja tanssiliikkeet voivat kestää valitun määrän iskuja tai tahteja ja niiden avulla voi tuntea olevansa yksi tärkeä osa orkesterista, joka luo tunnelmaa kyseiselle sävelmälle. Perusedellytys musikaaliselle tanssille on soivan kappaleen perussykkeen hahmottaminen ja oman askelluksen toteuttaminen tästä lähtökohdasta; vietetäänpä askeleella enemmän tai vähemmän aikaa, sen keston tulisi olla suhteessa musiikin perusrytmikerrokseen.

Tämän tyyppinen lähtökohta opetukseen on erityisen kiitollista sen vuoksi, että samalle tunnille tai kurssille voivat osallistua eri tasoiset tanssijat ja jokainen voi luoda oman näköistään tanssia omista lähtökohdistaan. Oppilaan kannalta on tärkeää ymmärtää, että tanssi ja liike syntyy ja elää juuri tässä hetkessä. Ei ole olemassa “oikeaa tapaa” tanssia kyseisellä hetkellä soivaan sävelmään vaan tanssi voi olla ja sen on suotavaa olla erilaista jokaisen parin kanssa. Opetus nojaa kahteen peruspilariin; soivan musiikin perusasioiden kunnioittamiseen ja vapaaseen vientiin, jota ilman luovaa paritanssia ei voi syntyä. Tunneilla on tärkeää antaa tilaa oppilaiden luovuudelle ja tekemisen kautta oppimiselle. Opettajan tärkeimpänä tehtävänä on toimia ideoiden antajana ja kannustajana sekä muistuttaa olemassa olevien taitojen soveltamisesta tanssiin siten, että musiikkilähtöisyys ja vapaa vienti toimivat eikä tanssilla häiritä muuta tanssiyleisöä. Näillä keinoin oppilaalla on mahdollisuus kokea aivan uudenlaisia onnistumisen elämyksiä tanssin parissa.

Opetuksen isona tavoitteena on saada tanssijat ymmärtämään musiikin ja paritanssin perimmäinen yhteys; se, että tanssi on parhaimmillaan kun se syntyy tässä ja nyt, vuorovaikutuksessa sen hetkisen parin kanssa, sen hetkisissä olosuhteissa, soivaa kappaletta yhdessä tulkiten. Mielekkään paritanssin ei tarvitse perustua monimuotoiseen kuviointiin tai pitkällä oleviin teknisiin taitoihin, vaan tanssi voi olla miellyttävää vaikkapa vain soivan musiikin sykettä myötäilevällä, kävelyyn perustuvalla askelluksella ja vartalonliikkeellä. Tätä helpottaa huomattavasti se, jos ymmärtää musiikin peruselementtejä. Lisäksi on hyvä hankkia ymmärrystä siitä, mitkä elementit soivassa musiikissa ovat tanssin kannalta olennaisia ja soveltuvat tanssijan toteutettaviksi.

Oman taitotason ja kokemuksen tuoman liikemateriaalin myötä tyylilliset keinot toteuttaa tietyn kestoista askellusta monipuolistuvat ja eri kestoiset askeleet saavat uudenlaista ulottuvuutta. Tanssitaidon kehittyminen auttaa esimerkiksi musiikin jaksotuksen toteuttamisessa, jolloin tanssija voi pienillä tanssillisilla elementeillä muuttaa tanssiaan kappaleessa tapahtuvien tunnelmanvaihdosten mukana. Tanssimusiikissa toteutuvat valtaosin tietyt lainalaisuudet, joiden ymmärtäminen auttaa ennakoimaan tunnelmanmuutoksia ja helpottaa jos tanssissaan haluaa esimerkiksi olla soittajien mukana breikeissä tai filleissä tai jos haluaa tanssien ”soittaa oman soolon” vaikkapa laulusolistin pitäessä taukoa.

Koska opettaja ei voi musikaalisen lähtökohdan kyseessä ollen antaa tanssijoille oikeita tai vääriä tanssisuoritukseen liittyviä tapoja, joutuu jokainen tanssija rakentamaan oppimaansa itse sekä annettujen, väljien ohjeiden että aiemman osaamisensa pohjalta. Tämä mahdollistaa sen, että jokainen voi edetä oppimisessaan omista lähtökohdistaan ja omassa tahdissaan. Aloittelevampi tanssija voi opettella musiikin kuuntelua yksinkertaisen kehonliikkeen ja kävelyn avulla, pitemmällä oleva tanssija voi kaivaa muistilokeroistaan aiemmin opittuja, tunnelmaan ja tyyliin soveltuvia, tanssiteknisiä asioita tai tanssilajeja. Näiden elementtien avulla on tarkoitus oppia toteuttamaan musiikin luomaa tunnelmaa tanssien, seuraamaan kappaleen jaksotusta sekä reagoimaan kappaleessa tapahtuviin pieniin muutoksiin. Tämä vaatii tanssijalta paitsi musiikin peruselementtien ymmärtämistä, myös irrottautumista tietystä perusaskeleesta ja uskallusta lähteä tuottamaan kehonliikettä soivan musiikin tuomista lähtökohdista. Opettajalta tämä vaatii monipuolista opetusmenetelmien hallintaa ja oppimiskäsitysten sisäistämistä.

Jotta PARItanssin perimmäinen tarkoitus toteutuisi, on kaiken luonnollisesti tapahduttava mukavassa vuorovaikutuksessa sen hetkisen parin kanssa. Parhaimmillaan tanssista syntyy kehojen keskustelua soivan musiikin ehdoilla; tanssijat tulevat osaksi soivaa musiikkia.