PARITANSSIN LAJI- JA LIIKEANALYYSIÄ KEHITTÄMÄSSÄ

Olen jo jonkin aikaa pureskellut paritanssin laji- ja liikeanalyysin parissa. Aiheeseen liittyen on meneillään myös kaksi kurssia Oamkin paritanssinopettajaopiskelijoille. Seuraavassa on mietteitä kurssin tavoitteesta, tarkoituksesta sekä aiheen tarpeellisuudesta paritanssin opettamisessa.

Liikeanalyysi pyrkii jäsentämään ja kuvaamaan paritanssin ilmiöitä liikkeellisestä näkökulmasta. Samasta näkökulmasta lajianalyysi määrittää tanssilajin ydinasioita. Yhdessä laji- ja liikeanalyysi on pedagoginen työkalu, jonka avulla määritetään tanssilajin liikkeelliset vaatimukset ja tanssijan polku tavoitteen saavuttamiseksi.

Tanssiurheilun lajitekniikka on hyvin määritelty tekniikkakirjoissa, mutta ne eivät kerro itse tanssiliikkeiden tanssillisesta suorittamisesta (tanssitekniikasta) tai niiden opettamisesta juuri mitään. Lajitekniikka voidaan omaksua melko pitkälle ilman tanssillista osaamista. Muissa paritanssilajeissa, kuten seura- ja swingtanssit ei ole samanlaista kirjoitettua lajitekniikka, mutta kaikissa paritanssilajeissa tanssillinen osaaminen eli tanssitekniikka on tärkein osaamisen edellytys.

Huolimatta siitä, että tanssimisen tai tanssitekniikan opettaminen ei ole selkeästi kirjoissa ja kansissa, sitä kuitenkin osataan opettaa. Tanssillinen osaaminen kulkee perimätietona ja se syntyy aina uudelleen henkilökohtaisesta osaamisesta. Tanssinopettamisen kehittämisen yksi haasteista lienee selkeän yhteisen kielen puuttuminen ja olemassa olevien käsitteiden sekalainen käyttö.

Laji- ja liikeanalyysi käyttää useita eri teorioita hyväkseen. Lisäksi se tuo esille rinnakkaisten tieteenalojen näkemykset samoista tanssin ilmiöistä. Kaikki menetelmät joilla aihetta kuvataan, ovat tarpeellisia. Näkökulma voi olla biomekaaninen, musiikillinen, lajitekninen, tanssillinen, esittävä tai kansallisromanttinen, ne yhtä lailla kuvaavat tarkasteltavaa ilmiötä ja täten kehittävät havaintoamme ja ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Mitä laajempi kuva ilmiöstä on, sitä parempi yleensä on lopputulos.

Laji- ja liikeanalyysin pedagoginen sovellus pohjautuu vahvasti havaintomotoriikkaan. Esitän havaintomotorisen vertauksen tanssimisen ja kielten opiskelun välillä. Aluksi uusi kieli, esim. ranskan kieli, voi kuulostaa täysin sekavalta. Oppitunnilla opitaan perussanasto, kielioppi eli rakenne sekä opitaan lausumaan sanoja ja lauseita oikeilla painotuksilla. Vähitellen kielestä tulee ymmärrettävää ja oppijalla on mahdollisuus oppia lisää esimerkiksi katsomalla ranskankielistä kanavaa. Oppija osaa nyt havaita kielestä olennaisimmat asiat, jolloin myös oppimaan oppiminen mahdollistuu. Samanlainen prosessi on myös tanssimisessa. Opettajan tulee opettaa tanssijaa havaitsemaan ilmiöt tanssimisen takana. Näitä ovat mm. painon kokeminen kehossa, oman kehon sisäisen tilan käyttö, liikesuunnat, rakenteet ja kehon sisäiset yhteydet jne.

Tanssiminen tuottaa valtavan määrän aistitietoa liikkeen aikana. Liikkuminen perustuu suurelta osin keholliseen eli ns. proprioseptiseen aistitietoon. Näitä aistimuksia ovat mm. painovoima-, lihasten venyvyys-, raajojen asento-, kehon asento- ja tasapaino- sekä liikeaistitieto. Jokaisella aistitiedolla on lajin herkkyyden vuoksi aika laaja skaala ja lisäksi yhdessä ne muodostavat proprioseptisiä kokemuksia eli ns. yhdistelmäaistimuksia. Näiden yhdistelmäaistimusten määrä kertautuu liikkeen määrän, monimuotoisuuden, rytmin, tempon, keston muuttujilla. Tätä taustaa vasten ajateltuna kehollinen muisti on aivan valtava sillä se muistaa pitkän ketjun erilaista yhdistelmäaistimustietoa ja hyvin harjoitettuna se pystyy kehollistamaan kaiken hyvin nopeaan tahtiin.

Opetuksessa tulisi korostaa aistitiedon merkitystä ja aistimuskokemusten löytämistä niin kehollisella kuin myös tunnetasolla. Näin toki jonkun verran tehdään ja mm. painon tunteminen jalan päällä on yksi perinteinen esimerkki aiheesta. Mahdollisuudet ovat kuitenkin paljon laajemmat. En myöskään vähäksy muodon (lajitekniikan) kautta opettamisen tai perinteisen askellähtöisyyden käyttämistä opettamisessa sillä ne ovat yksi osa kokonaiskuvaa ja kokonaisuus on tärkein.

Askeleet ja askelkuviot ovat askelmerkkejä. Jalkaterän suunnat ja asennot osaltaan kertovat mihin suuntaan kehon pitää asettua liikkeen tietyssä vaiheessa (polvilumpioita vääntämättä). Ne muokkaavat tanssijan kokonaiskuvaa tanssista. Oma kokemusmaailma ja mielikuvat ovat tärkeitä.

Aloittava tanssija käyttää oppimiseen näkö- ja kuuloaistia. Joskus opettaja tarjoaa kinesteettisen kokemuksen koskettamisen tai asentoon ohjaamisen seurauksena. Opetuksen tulisi mahdollistaa monipuoliset keholliset kokemukset. Nämä kokemukset olisi myös hyvä nimetä jollain tavalla, jotta yhteinen kieli opetukseen syntyy. Tämä on myös yksi tämän työn tavoitteista. Laji- ja liikeanalyysi on myös siinä mielessä tarpeellinen että sen avulla voidaan kartoittaa niitä ominaisuuksia joka tekee lajista lajin. Tällä on suorat käyttötarkoitukset ja sovellukset opettamiseen.

Laji- ja liikeanalyysin teemat

–        tanssin ilmiöiden määrittäminen ja nimeäminen

–        lajien ja niiden ydinkeskeisten ominaisuuksien määrittely

–        havaintojen tekeminen tanssijan liikkeestä ja niiden tulkinta

–        toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi

Kun me havaitsemme tanssijan liikkeen ominaisuudet laajemmassa mittakaavassa ja tunnemme lajin ominaisuudet, pystymme ohjaamaan tanssijan tavoitteeseen. Lähestymistapa valitaan tavoitteen mukaan. Menetelmien monipuolinen käyttö tuottaa oppijalle monipuolisen kuvan opitusta eli muokkaa oppijan skeemaa. Kaikki näkökulmat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja vahvistavat siten lopputulosta.

Esimerkkejä aiheesta seuraavassa blogikirjoituksessa.