AJATUKSIA OPETTAMAAN OPPIMISESTA

Opettamaan oppiminen on asia, jonka kanssa kaikki erilaisia ohjaaja-, valmentaja- tai opettajakoultuksia käyvät opiskelijat painiskelevat koulutuksen alkumetreistä lähtien. Elämme juuri nyt ajanjaksoa, jolloin moni paritanssin harrastaja miettii, olisiko valmis opiskelemaan tanssinopettamisesta itselleen ammatin —menossa on yhteishaun aika ja haku Oulun koulutukseen pitää tehdä viimeistään 1.4.2014. Tuleva haku on saanut ajatukseni pyörimään opettajaksi kouluttautumisen motiiveissa ja niissä realiteeteissa, joihin olen niin usein törmännyt koulutettavieni kanssa. Opettajaksi kasvamisen polku on jokaiselle yksilölle ainutkertainen, mutta kouluttajan näkökulmasta katsottuna siitä löytyy asioita, joilla on tapana toistua suurimmalla osalla opiskelijoita.

Käytän yksinkertaisuuden vuoksi seuraavassa tekstissä kaikesta tanssinohjaamisesta / -valmentamisesta / -opettamisesta termiä tanssinopetus.

Moneen kertaan on todettu suomalaisen seuratanssikulttuurin olevan ainutlaatuisen monipuolistaja rikasta verrattuna minkä tahansa muun maan vastaavaan. Tanssilavoillamme soivat monipuoliset tanssirytmit, joihin tanssijoilla on käytettävänään varsinainen arsenaali erilaisia tanssityylejä ja -lajeja ja joihin jokainen tanssipari voi vapaasti valita oman tapansa synnyttää ainutlaatuinen tanssihetki oli saanut siihen oppia tanssinopettajilta tai ei. Lisäksi tanssilavoillemme mahtuvat nauttimaan aktiivitanssijoiden lisäksi satunnaiset tansseissa kävijät ja musiikin kuuntelijat —jokaiselle on lavalla tilaa ja jokainen saa illan aikana tyydytystä omiin tarpeisiinsa tanssi-illan suhteen. Tanssiurheiluliiton kilpailtavat lajit eli vakiot, lattarit ja rock´n´swingtanssit taas ovat monipuolinen ja vaativa genre, jossa kukaan meistä ei tule koskaan valmiiksi. Tanssijan polulla pitkään kulkeneet tanssijat ovat keränneet kehoonsa valtavan määrän tietoa, joka parhaimmillaan näyttäytyy kilpailutilanteissa vaivattoman näköisenä, musikaalisena ja parin huomioonottavana liikkeenä – TANSSINA. Huippuparin tanssia seuraava kokematon katsoja on usein täysin tietämätön siitä harjoitteiden, toistojen ja työtuntien määrästä mikä kätkeytyy osaamisen taakse.

Me, jotka elämme ja hengitämme mukana päivittäisessä tanssitreenissä, tiedämme mitä kaikkea tanssijan polulla eteenpäin pääseminen vaatii ja ymmärrämme lajin perusteiden ja tavoitteellisen opetuksen merkityksen. Osaamme myös analysoida, minkälaista on hyvä tanssinopetus ja voimme jokainen hahmottaa sen tiedon määrän, mikä huipputanssijoita opettavalla ihmisellä on.

Opettajakoulutusputki avaa tuleville ohjaajille ja valmentajille yleensä uuden maailman, koska siinä päästään sukeltamaan lajin jo tuttuihin perusteisiin uudenlaisesta näkökulmasta. Enää ei riitäkään, että oppii tanssimaan kuviot – pitäisi myös ymmärtää missä järjestyksessä ja MITEN asioita ja kuvioita opetetaan eteenpäin tuleville tanssijoille. Mitkä asiat ovat tärkeitä alkeiskurssilla, MITEN niitä opetetaan johdonmukaisesti ja innostavasti? MITEN edetään kun pari on lähdössä kilpailemaan, MITEN  kehitetään taitoa eteenpäin kun pari nousee tasoluokissa? Entä MITEN toimitaan erilaisten oppijoiden kanssa tai MITEN edetään ryhmässä, jossa tasoerot ovat suuret? MITEN opetetaan sama asia lapsiparille tai senioriparille? Pohdittavaa riittää ja kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan sanoa, että siitä ei tule loppua! Eikä pidä tullakaan, koska vain pohtimalla omia näkemyksiään, jakamalla mielipiteitä kollegojen kanssa ja jatkuvalla kouluttautumisella vie omaa taitoaan eteenpäin.

Ohjaajan ja opettajan työssä perimmäinen tavoite lienee oppimisen mahdollistaminen ja uskoakseni jokaisella tanssinopetukseen liittyvää työtä tekevällä on vilpitön halu nähdä taidollista kehitystä omissa oppilaissaan. Tanssinopettaja kokee varmasti aidointa onnistumista nähdessään oman oppilaan taidon muovautuvan alkeistanssista sulavaliikkeiseksi ja tyylikkääksi Tanssiksi isolla T-kirjaimella. Työ opettaa tekijäänsä tälläkin alalla, ja kun pohjalle saadaan haettua sopiva annos teoriatietoa niin nuori opettaja välttyy useammilta ”pään seinään hakkaamisilta”, joita tulee vääjäämättä enemmän, jos opettamista lähtee tekemään vain fiiliksen pohjalta ja ilman koulutusorganisaation tukea.

Tieto lisää tuskaa – tämä tiedetään ja koetaan positiivisessa mielessä myös lähes jokaisessa alan koulutuksessa. Mitä aloittelevammasta tanssijasta on kyse, sitä huolellisempi pitää olla sen kanssa kuinka paljon, missä järjestyksessä ja MITEN asioita tuo esille. Alkeistasolla, jossa kehollista taitoa vasta herätellään ja jossa voidaan käyttää vain murto-osaa koulutuksissa opiskelluista kuvioista, oppilaiden motivoimisen taito nousee arvoon arvaamattomaan. Näennäisesti yksinkertaiset asiat pitäisi saada tuntumaan oppilaista mukavilta, jotta he jatkavat lajin parissa. Jokainen oppilas on yksilö, joka oppii asioita oman kehonsa ja eletyn elämän kautta, joten opettajalla on hyvä olla käytössään monenlaisia opetusmenetelmiä ja ymmärrystä erilaisista oppimistyyleistä. Opettajan pitää pystyä näkemään missä vaiheessa ja miten eri oppilaille voi tai kannattaa antaa palautetta, jotta taito kehittyy ja innostus säilyy. Opettajan pitäisi pystyä antamaan riittävästi haastetta, mutta samalla täytyy huolehtia siitä, että opetellut asiat rakentuvat järkevästi päällekkäin. Seuratanssissa oman haasteensa opettamiseen tuo ryhmien heterogeenisuus: välillä opettajalla on yksäri yhdelle parille tai vaikkapa yksittäiselle tanssijalle, välillä pitää olla keinoja opettaa samaa asiaa jopa useamman kymmenen tanssijan ryhmälle. Käytännön opetustilanteisiin liittyviä keinoja ja pieniä vinkkejä ei siis kukaan meistä saa liikaa ja niitä tarvitaan varsinkin alkeisopetukseen koko ajan lisää.

Kokemukseni mukaan kaikissa opettajakoulutuksissa käy tyypillisesti seuraavalla tavalla:

– koulutuksen alussa asiasta on valtavan innostunut ja tuntuu, että tietoa janoaa lisää ja sitä haluaa käyttää heti samantien omassa työssään eli usein antaa omille oppilaille liian paljon informaatiota. ”Tämäkin opetettiin meille koulutuksessa, kokeillaanpa tätäkin! ”

– koulutuksen jatkuessa ja tiedon karttuessa tulee jossain vaiheessa ähky ja olo, että ei enää itse pysty sisäistämään yhtään mitään ja kaikki mitä on aiemmin osannut, menee jo päässä sekaisin. ” Kuvittelin, että osaan tanssia sambaa, mutta nyt huomaan, että en osaa edes perusaskelta kunnolla”. Tässä vaiheessa rupeaa omassa opetuksessaan usein säästelemään ja ajattelee, että opetan yhden asian kunnolla ennenkuin etenen seuraavaan.

– jatkuvalla kouluttautumisella ja opetustyötä tekemällä löytyy oma tapa lähestyä tuntitilanteita ja itselle hankitusta tietomäärästä oppii poimimaan kutakin tuntia ja paria varten sillä hetkellä olennaisimmat asiat ja kohta huomaa toivottavasti myös tekevänsä johdonmukaisia valintoja harjoitteiden ja kuviomateriaalin suhteen. Lisäksi kokemus tuo mukavasti varmuutta heittäytyä elämään hetkessä myös opetustilanteissa ja tämä taas avaa monesti uudenlaisia oppimisenmahdollisuuksia myös itselle. Jokaisesta pidetystä tunnista ja valmennustilanteesta olisi hyvä saada itselle jokin pedagoginen oivallus!

Yksi paritanssin suosion syistä Suomessa on toimiva koulutusjärjestelmä, jonka puitteissa on koulutettu kentälle väkeä, jotka omilla paikkakunnillaan ja omissa tanssikouluissaan jaksavat tehdä pyyteetöntä työtä sekä sosiaalisen että kilpailuun tähtäävän tanssin eteen ja tanssijoiden määrän lisäämiseksi. Jokaisen opetustyötä tekevän olisi kuitenkin hyvä muistaa, että mitä tutummaksi asia tulee ja mitä enemmän taitavia tanssijoita kasvatamme, sitä enemmän kentältä tulee vaatimuksia, joihin opettajien pitää pystyä vastaamaan. Eli laakereilleen ei passaa jäädä lepäämään, koulutuskentässä on hyvä olla aktiivisesti mukana miettimässä MITEN viemme paritanssin asiaa edelleen eteenpäin ja pidämme sen ainutlaatuisena tulevillekin sukupolville.

Oulun seudun ammattikorkeakoulussa  toimii nelivuotinen tanssinopettajakoulutus, jonka paritanssin suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat ja me kouluttajat olemme päivittäin tekemisissä edellä mainittujen pohdintojen kanssa. Asioita pohditaan opiskelijoiden lajitaustasta ja päälajin painotuksesta riippuen eri paritanssilajien (vakiot, lattarit, r´s tanssit, seuratanssit) näkökulmasta ja olemme vuosien varrella useaan kertaan tulleet siihen lopputulemaan, että varsinaisen substanssin eli tietyn tanssilajin perusteiden hallitsemisen lisäksi tarvitaan myös aimo annos pedagogista osaamista. Tämä pitää sisällään ymmärryksen opettamisen ja oppimisen perusteista sekä erilaisista oppimistyyleistä, opettamiseen liittyvät käytännön asiat (ryhmittelyt, lähtölaskennat jne.) ja paljon erilaisia lajikohtaisia opetuksen metodeja.

Mikäli tanssinopettajaksi kouluttautuminen kiinnostaa, käy tutustumassa Oamkin tanssinopettajakoulutukseen http://www.oamk.fi/koulutus_ja_hakeminen/. Hakuaika on 3.3.-1.4.2014.  Tanssinopettajakoulutuksen löydät Esittävän taiteen koulutuksen alta.

Lisätietoja paritanssin suuntautumisvaihtoehdosta:  Liisa Kontturi-Paasikko, liisa.kontturi@oamk.fi, 050-443 1011.

Advertisement

TANSSIJAN TEHDASASETUSTEN PALAUTUS

Tanssinopettaminen on herkkää puuhaa. Opettajan pitää valita mitä sanoo ja näyttää tai mitä jättää sanomatta ja näyttämättä. Sanomisilla ja näyttämisillä voi olla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia oppimistuloksiin. Opetus voi aina, oli se sitten hyvää tai huonoa, aiheuttaa kehoon tai sen osiin jännitystiloja tai liikkeeseen epäedullista toimintalogiikkaa.

Elämä näkyy kehossa kuin myös se, mitä edellisillä tanssikursseilla on opetettu tai painotettu. Opettajan näkökulmasta tämä on mielenkiintoinen lähestymistapa oppilaiden lähtötason määrittelyyn. Väkisin tulee mietittyä miten tähän on päädytty. Eletty keho ja kokemukset ovat aina läsnä. Ei voi kuitenkaan sanoa, että tanssin opetuksessa voisi lukea toista ihmistä kuin avointa kirjaa, mutta hivenen helpompaa se on kuin muissa yhteyksissä.

Oppimistapahtuma on aina kaksisuuntainen. Jokainen opetustilanne on myös opettajalle oppimistapahtuma, jossa opettaja kerää kokemuksia syistä ja seurauksista. Oppilaan tanssikäsityksen, valintojen ja mahdollisuuksien kartoitus toimii pedagogisena karttana opetustilanteessa. Kartan avulla vältetään karikot ja opastetaan oppilas itse navigoimaan tavoitteeseen omilla välineillään.

Jokaisella paritanssilajilla on ominainen muotokieli. Sitä myös painotetaan eri tavalla, esimerkiksi tanssiurheilussa muoto on hyvinkin tärkeä osa lajin tekniikkaa ja estetiikka. Seuratansseissa puolestaan muoto on enemmän sivuseikka kun sosiaaliset, musiikilliset ja toiminnalliset tavoitteet ovat etulinjassa. Seuratanssissa harvemmin käytetään muotoa opetuksen lähtökohtana. Muoto auttaa määrittämään tavoiteltavan osaamisen, mutta sen laajamittainen käyttö jäykistää kehoa ja ehkäisee luonnollista liikkumista.

Tanssinopettamista voi kehittää edistämällä tanssijoiden oppimisvalmiuksia. Tanssin oppimisen haasteet ovat usein oppilaan kehon ja mielen mahdollisuuksien kehittämistä kuin suoranaista tanssitekniikan kehittämistä, tosin ne liittyvät myös toisiinsa. Liikehaittaa voi syntyä, kun keho on sopeutunut tietynlaiseen olemisen tapaan elinympäristön seurauksena, tai tietty motorinen malli on kehittynyt epäedulliseen suuntaan harjoittelun seurauksena.

Joissakin tapauksissa käynti fysioterapeutilla auttaisi. Lihaskunto voisi olla parempi, rytmitaju, uskallus ja rohkeus kohdata toinen, avoimuus sekä psykosomaattiset jännitystilat ovat asioita, jotka vaikuttavat tanssin oppimiseen mutta eivät varsinaisesti ole tanssin asioita. Tanssinopettajan ei tarvitse alkaa terapeutiksi, mutta edellä mainitut tapaukset antavat osviittaa siihen mitä opetuksessa voisi ottaa huomioon. Eläminen kerryttää liikehaittaa tanssimiseenkin. Liikehaitta voi johtua fyysisistä ominaisuuksista, niihin liittyvistä psyykkisistä tekijöistä tai opituista epäedullisista liikemalleista.

Oppilas voi nähdä asian vain tanssin näkökulmasta. Sillä mitä tunnilla todellisuudessa tehdään, ei välttämättä ole mitään tekemistä niin sanotun lajitekniikan kanssa. Kysymys voi olla enemmän perusliikunnasta, oppimisvalmiuksien kehittämisestä, ihmisen normaalista ja terveellisestä tavasta liikkua tai muista edellisessä kappaleessa mainituista asioista tanssin muodossa.

Joskus hyväkin lähestymistapa voi johtaa yksilön kohdalla aluksi oppimisvaikeuksiin, jos yksilön tapa liikkua poikkeaa huomattavasti normaalista suhteessa painovoimaan asettuvassa liikkumistavassa. Ajan myötä oikea liikkumistapa kuitenkin löytyy.

Oppilaiden useimmiten absoluuttista vastausta etsivät kysymykset pitää suhteuttaa kokemuksen tuomaan havaintoon siitä että jokainen keho ja ymmärrys ovat hieman erilaisia, eikä absoluuttista oikeaa ole. Totuus on sekä subjektiivinen että objektiivinen. Vastaus löytyy myös oppilaan omasta kehosta ja mielestä. Oppiminen liittyy monesti enemmän ihmisen normaaliin toimintakyvyn kehittämiseen kuin lajitekniikkaan.

No miten sitten päästään pahoista tavoista eroon? Menetelmiä on varmasti useita. Testasimme Oamkin tanssinopettajaopiskelijoiden kanssa laji – ja liikeanalyysikurssilla passiivisen rentoutuksen vaikutusta liikkeeseen. Harjoitus tehtiin pareittain ja ainoastaan vasen jalka käsiteltiin vertailun vuoksi. Passiivisessa rentoutuksessa rentoutujan ei tarvitse tehdä mitään. Rentoutuja makaa selällään alustalla ja pari liikuttaa rentoutujan vasenta jalkaa mm. vuoroin koukkuun, suoraksi, sisään, ulos, polvea pyörittäen, jne. useisiin liikesuuntiin. Kaikki liikkeet tehdään hyvin hitaasti ja käsittely voi kestää 5-15 min.

Rentoutuksen jälkeen kaikissa tapauksissa huomattiin kävelyssä selkeä rytminen ero. Vasemmalla jalalla oli erilainen liike ja rytmi kuin oikealla. Vasen jalka heilahti rennommin eteen lantion normaalin kävelystä johtuvan rotaation vaikutuksesta kun oikea jalka puolestaan teki askelia enemmän itsenäisesti. Toisessa liiketestissä tehtiin voimakas Jiven potku sivulle tai kantapolkka-askel eteen, jossa myös huomattiin, että vasen jalka palautuu potkusta rebound – liikkeen seurauksena takaisin koukkuun kun oikea jalka puolestaan joutui tekemään sekä jalan ojennuksen että koukistuksen. Vasen jalka sai mahdollisuuden käyttää hyväkseen painovoimaa ja painoa sekä jalan rakenteesta johtuvaa luonnollista mekaniikkaa. Oikeassa jalassa oli edelleen joku opittu malli, joka vaikutti sen liikkeeseen turhan kontrollin muodossa.

Perinteinen oppiminen on edelleen ensisijaista mutta on hyvä tiedostaa mitkä liikkeen mahdollisuudet ovat. Opettaminen on myös valmiuksien kehittämistä ja tässä tapauksessa en oikeastaan opettanut mitään vaan näytin liikkeen mahdollisuudet. Toivottavasti kokemus jää mieleen, jotta sen voi ottaa käyttöön muissa tilanteissa. Ainakin saimme hetkeksi palautettua ”tehdasasetukset” vasempaan jalkaan.

MIKÄ TANSSIKURSSILLA ON TÄRKEÄÄ?

Lähtökohta opettamisessa 

Otsikon kysymys aiheuttaa ohjaajille ja opettajille monia harmaita hiuksia. Tuleville alan ammattilaisille korostetaan kaikissa paritanssialan koulutuksissa  suunnittelun ja tavoitteellisen opetuksen merkitystä. Opettajan pitää pystyä ”näkemään kauas” hahmottaakseen kurssin ja myös yksittäisten oppilaiden pitkän aikavälin tavoitteet, hänen tulee pyrkiä tavoitteeseen asettamalla sopivia lyhyen aikavälin tavoitteita ja lisäksi hänen pitää pystyä elämään hetkessä muuttaen suunnitelmaa olemassa olevan ryhmän tarpeisiin reagoiden. Nämä ovat kaikkeen opetustyöhön liittyviä pedagogisia taitoja, joten on luonnollista, että näitä opiskellaan myös tanssinohjaajaksi / -opettajaksi opiskeltaessa.

Omassa työssäni tanssinopettajien ja -ohjaajien kouluttajana olen  kehottanut tulevia tanssinopettajia luomaan yksittäisellekin tanssitunnille pienen ytimen, jonka ympärille opetettava asia rakennetaan. Useimmiten tunti lähtee ytimen tutkiskelusta yksin tehtävinä harjoitteina, tästä siirrytään harjoittelemaan asiaa parin kanssa ja pikkuhiljaa asiaa pyritään soveltamaan esim. yksittäiseen kuvioon tai pieneen kuviosarjaan tasoryhmästä riippuen.

Miten oppilaat valikoituvat, miten opetettavat aiheet ja teemat valikoituvat?

Paritanssinharrastajalla on monenlaisia mahdollisuuksia edetä tanssijan polullaan ja saada oppia eri seuratanssilajeissa. Eri puolilla Suomea on tarjolla tiiviitä kurssipaketteja, joissa opettajan on helppo rakentaa opetukseensa jatkumo, jonka aikana asioissa edetään loogisesti ja voidaan kenties myös palata asioissa taaksepäin ottamaan vauhtia, jos joku opetettava asia ei lähdekään sujumaan. Näillä kursseilla oppilas ilmoittautuu mukaan pidemmäksi jaksoksi, osallistujia on yleensä rajattu määrä ja heidän kanssaan saa luotua henkilökohtaisen kontaktin.

Kurssipakettien lisäksi tarjolla on erilaisia tanssitapahtumia, joissa oppilaalla on valittavana yksittäisiä tunteja, joista hän itse voi rakentaa itselleen sopivan kokonaisuuden. Tämän tyyppisissä tapahtumissa jokainen tunti on oma kokonaisuutensa eli osa oppilaista on mukana saman tason tai saman opettajan tunneilla esim. koko viikonloppuleirin ajan, osa vaihtaa tasoa ja opettajaa oman valintansa mukaan. Tunnit on siis suunniteltava ”yksilöinä” ja on pyrittävä saamaan yhteen opetustuokioon ne asiat, jotka kokee tärkeiksi opetuksen kannalta. Opettajat, jotka työskentelevät useammilla saman tahon järjestämillä leireillä oppivat ajan saatossa tuntemaan oppilaita, mutta koska ryhmät ovat usein hyvin suuria, henkilökohtaisen ohjauksen määrä jää pieneksi.

Edellä mainitun kaltaiset tanssileirit ja -tapahtumat keräävät aktiivisia paritanssinharrastajia yhteen ja toimivat paitsi tanssinoppimisen paikkana myös erinomaisena sosiaalisena kohtaamisalustana tanssia harrastaville ihmisille. Mukana olevien tanssijoiden ikähaarukka on tavallisimmin n.20-60 vuotta, mukana on sekä pariskuntia että yksin kurssille tulleita, tanssikilometrien määrä vaihtelee huomattavan paljon oppilaiden kesken eli oppilasaines on yleensä hyvin heterogeenistä. Useimmissa tapahtumissa on tarjolla tasoryhmiä, joista tanssija valitsee itselleen sopivan ryhmän. Oppilaan käsitys oman osaamisesta tasosta voi vaihdella suuresti ja joskus oppilaiden tasoryhmävalinnat osoittautuvat opettajalle kovin haastaviksi. Joku oppilaista käy vuosi toisensa jälkeen alkeis- tai alkeisjatkotason tunneilla eikä koe vielä olevansa valmis siirtymään eteenpäin, toinen taas kokee olevansa valmis jatko- tai konkaritason (edistyneet) tunnille jos osaa opetettavan lajin perusaskeleen. Opettajalla on siis monenlaisia haasteita ja valintoja tehtävänä!

Pohdiskelua

Olemme aiemmin blogissa pohtineet paritanssin opettamiseen liittyviä erilaisia lähestymistapoja ja niihin liittyviä kysymyksiä ja tulemme jatkamaan tätä pohdintaa – onhan näiden asioiden kehittäminen meidän päätyömme ja myös asia, joka aidosti ja oikeasti kiinnostaa. Tässä välissä on kuitenkin hyvä palauttaa mieliin se, että oppilaan näkökulma kurssin tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen ei välttämättä ole sama kuin opettajan.

Törmäsin kysymykseen ”Mikä tanssikurssilla on tärkeää?” pitäessäni ison tanssitapahtuman yhteydessä omaa cha cha -tuntiani. Vastausta en pysty tässä kirjoituksessa antamaan, enkä haluakaan, vaan teksti kumpuaa omasta hämmennyksestäni asian suhteen. Kyseisen tunnin jälkeen entuudestaan tuttu mies, varsin taitava seuratanssija, sanoi ikäänkuin ohimennen ilman sarvia ja hampaita, että hän turhautuu aina tehdessään tuntien alussa olevia perusharjoitteita, koska hän ei koe että pystyisi toteuttamaan mitään niihin liittyviä asioita parin kanssa tanssiessaan, kun koko kapasiteetti menee siihen, että pysyy rytmissä ja saa edes jotain kuvioita vietyä naiselle. Hämmennyin, koska palautteenantaja on oikeasti taitava ja luonteva liikkuja, joka taitonsa puolesta hyvinkin voi laskea itsensä konkaritanssijaksi – miten ihmeessä oppisin lukemaan ryhmää niin, että osaisin suhteuttaa opetettavien asioiden keston ja määrän sellaiseksi, että se on mahdollisimman monelle oikea? Miten pystyn motivoimaan mahdollisimman monen oppilaan kehittämään taitoaan ilman, että tanssimisen ilo ja riemu häviää?

Kaupalliset tanssikurssit ja ylipäätään kaikki kaupallisuus tuo mukanaan asioita, jotka hankaloittavat taidon oppimista ja tuovat opettajille mukanaan uudenlaisia, usein positiivisiakin, haasteita. Paritanssin opettaminen on ala, jolla ei juurikaan ole valmiita työpaikkoja vaan opettajat joutuvat joko keräämään työnsä pienistä pirstaleista tai toimimaan itsenäisinä yrittäjinä. Molemmissa tapauksissa oppilaat äänestävät jaloillaan, mikäli eivät pidä opettajan pitämistä tunneista eli opettajan pitää pystyä tarjoamaan oppilaille jotain, jonka avulla heidät saadaan tulemaan uudestaan. Opettajan tulee siis olla kyky muodostaa koulutuksensa aikana saamista pedagogisista eväistä muodostamaan itselleen kokonaisuus, jonka pystyy tarjoilemaan sellaisessa paketissa, että tunnilla olijat viihtyvät. Uuden asian oppimiseen liittyy useimmiten (varsinkin jos kyseessä on taidon oppimiseen liittyvä asia) epämukavuusalueella käyminen ja siellä oleskelu. Pääsisimme aika paljon lähemmäs täydellisen tanssitunnin totuutta, jos keksisimme, miten tämä saadaan myytyä oppilaille positiivisena asiana. Suomalaiseen perusluonteeseen kuulunee epäonnistumisen pelko, joten oppimistilanteessa tehdään usein vain se, mitä jo osataan eikä ylitetä rimaa ja mennä epämukavuusalueelle kokeilemaan jotain uutta, jossa kenties voi epäonnistua. Opettajilla pitää siis olla hallussaan pedagogisia keinoja saada ihmiset heittäytymään ja uskaltamaan…

Koskapa meistä kukaan ei varmaan pysty antamaan edelliseen selkeää ohjetta, vastausta tai neuvoa vaan meistä jokainen joutuu löytämään asiaan oman ratkaisunsa, on hyödyllistä jakaa ajatuksia kollegoiden ja muiden lajin parissa olevien kanssa. Tämä on yksi blogimme tarkoitus ja tulemme siis edelleenkin  pohdiskelemaan täällä  tanssitekniikan, musiikin, viennin ja seuraamisen ja muiden paritanssin opetuksen kannalta tärkeitä asioita. Pohtimalla, keskustelemalla, vaihtamalla ajatuksia ja kokemalla asioita yhdessä saadaan sekä tanssin että tanssinopetuksen tasoa nostettua mikä lienee meidän kaikkien intresseissä. Paritanssin / seuratanssin kyseessä ollessa pohjalla on kuitenkin aina ajatus siitä, että tanssiminen on mukavaa ja hauskaa ajanvietettä, jossa jokaisen pitää saada nauttia asiasta omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan!

PERUSLIIKUNTAIDOT OPETTAMISEN RAKENNUSPALIKOINA

Tanssinopetusta voi toteuttaa monista eri lähtökohdista. Tanssinopettaja voi valita opetuksen näkökulmaksi tai lähestymistavaksi mm. liikkeen, tekniikan, rytmin, tunteen, koreografian, parityöskentelyn tai jopa moottoriurheilun niin halutessaan. Näkökulma tai lähestymistapa on opettajan valitsema metodi, jolla hän opetusta toteuttaa. Metodin valintaan vaikuttavat opettajan arvio opiskelijoiden taitotasosta ja näkemys tavoitteesta. Parhaimmat oppimistulokset saavutetaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä.

Tyyli – ja muotoseikat ovat paritanssilajien kestokuumaperuna. Paritanssikulttuuri on hyvin elävää kulttuuria, joten nämä asiat ovat jatkuvassa muutostilassa ja toisaalta makuasioistahan ei sovi kiistellä. Eri paritansseja ja lajiperheitä voidaan luonnehtia yleisillä ja yhteisillä nimittäjillä ilman että estetään kulttuuria kehittymästä.

Tanssija – tanssinopettajaurani aikana en muistaakseni ole kertaakaan törmännyt tilanteeseen jossa minua tai jotain muuta ryhmää olisi opetettu perusliikuntataitojen näkökulmasta. Ainakin se on hyvin harvinaista. Perusliikuntataidoilla tarkoitan samoja taitoja, joista keskustellaan yleisen liikuntatieteen piirissä. Perusliikuntataidot ovat sitä miltä ne kuulostavatkin. Ne ovat niitä tarpeellisia taitoja, joiden avulla tulemme sujuvasti toimeen fyysisessä elinympäristössämme. Ihmisen liikkumisen tarve on vähentynyt vuosikymmenien aikana, mikä näkyy myös perusliikuntataitojen puutteina. Kehollisten kokemusten vähentyminen ilmenee erityisesti kehon ja sen osien painontunteen heikentymisenä, mikä puolestaan vaikuttaa perusliikuntataitojen laadun heikkenemiseen.

Onko kysymys siitä, että opettamista perusliikuntataitojen näkökulmasta ei nähdä arvostettavana metodina verrattuna esimerkiksi liikkeen muotokielen, tunteen tai tuntemuksen käyttämisessä opetuksen lähtökohtana. Vai onko kysymys siitä, että paritanssikulttuurissa erilaisilla metodeilla ei nähdä olevan arvoa ollenkaan käytännön opetustyössä. Ymmärrämmekö, mikä on metodin merkitys tavoitteen saavuttamisessa vai yritämmekö heti tehdä ”oikein”.

Tyyliseikoista ja liikkeen muotokielestä väittelemisen sijaan tanssinopetuksessa tulisi keskittyä pedagogiseen kehittämiseen. Miten tanssitaan, on toki tärkeä keskusteluaihe, mutta se keskustelu tulisi olla vuorovaikutteista toisten kuuntelemista ja mielipiteiden arvostamista. Siten kulttuuri ja oma osaaminen kehittyvät ja pysyvät elävänä. Tyyliseikat ja liikkeen muotokieli eivät rajaa tai sulje pois mitään opettamistapaa, näkökulmaa tai metodia. Mikään metodi ei välttämättä ole toista parempi sillä lopputulos riippuu myös opettajan ja oppilaiden välisestä vuorovaikutuksesta ja muista opetustilanteeseen vaikuttavista olosuhteista.

Minua kiinnostaa ovatko oppimistulokset erilaisia opetettaessa muotokielen ja tyyliseikkojen näkökulmasta verrattuna siihen, jos opetus tapahtuu perusliikuntataitojen näkökulmasta? Edetäänkö opettamisessa yleensä liian nopeasti liikkeen tai asennon muotoon? Kuvitellaanko yleisesti, että oheisharjoitus on täysin turhaa tekemistä vailla todellista hyötyä?

Tanssi nähdään ja koetaan esteettisenä liikuntana, vaikka sen toimintaperiaatteet ovat yhtä lailla funktionaaliset kuin muissa liikuntalajeissa johtuen yleisestä fysiikasta ja ihmiskehon rakenteesta. Ehkä lajin esteettisyydestä johtuen opetuksessa painotetaan ylikorostetusti muotoa ja tyyliä. Mielestäni funktionaalisuus on edellytys tanssin esteettisyydelle. Tanssin näyttävyys syntyy osittain myös suorituskyvystä. Tanssin lopullinen muoto rakentuu funktionaalisuuden päälle sen luonteenomaisen visuaalisuuden kautta.

Perusliikkeet luokitellaan yleisesti liikuntaliikkeisiin (paikallaan tai asennon ylläpitämiseen liittyvät liikkeet), liikkumisliikkeisiin (tilassa liikkuminen) ja käsittelyliikkeisiin (lähinnä välineen käsittely). Tanssissa liikuntaliikkeitä käytetään liikkumisliikkeiden tuottamiseen. Liikkumisliikkeitä voivat olla torson eli vartalon rotaatio, diagonaaliset liikkeet, vastaliike, taivutus, jne. Liikkumisliikkeitä voivat olla kävely, juoksu, hyppy, loikka, laukka, jne. Perusliikuntataidot ovat lajitaitojen taustalla mutta samalla myös niiden edellytys. Tanssinopetuksessa tulisi minun mielestä pohtia mitä perusliikuntataitoja kukin laji edellyttää.

Siirtovaikutus eli transfer

Siirtovaikutus eli transfer tarkoittaa opetuksessa sitä, että uusi asia voidaan opettaa jo aiemmin osatun asian avulla. Tähän liittyvät  myös käsitteet assimilaatio (uuden asian sulauttaminen aiemmin opittuun) ja akkomodaatio (aiemmin opitun mukauttaminen uuteen asiaan). Vakio – tai muissa suljetun otteen tansseissa yleisin transferi on siirtyminen tavallisesta kävelystä lajinomaiseen kävelyyn tai liikkumiseen. Pieni transferi mahdollistaa helpon siirtymisen jo osatusta uuteen asiaan. Kehossa ja mielessä on valmiita yleisiä motorisia ohjelmia ja liikkumismalleja, joiden avulla uuden oppiminen on helppoa. Monimutkaiset uudet liikkumismallit hidastavat oppimista huomattavasti.

Mielen kognitiiviset ongelmat

Edellä mainittu oppimisen hidastuminen on kognitiivinen ongelma. Mitä monimutkaisempi opiskeltava taito on, sitä enemmän ihminen joutuu käyttämään tiedollisia prosesseja ongelman ratkaisemiseen. Kognitiivisille prosesseille on pedagoginen tarve, mutta informaatiotulva voi aiheuttaa sen, että uuden taidon oppimisvaiheessa sen yhteys perusliikuntataitoihin menetetään. Tässä tapauksessa lopputulos voi olla täysin irrallinen ihmisen, ympäristön ja toiminnan funktionaalisuudesta. Etenkin tanssiurheilussa on tärkeä huomioida tämä asia, sillä usein edistyneenkään harrastajan liikesuoritus ei näytä niin luonnolliselta kuin muiden paritanssilajien harrastajien liikkeet. Toisaalta jos luonnollinen liike ei onnistu, voi syy löytyä myös perusliikuntataidoista.

Kävelyn käyttö transferin pohjana on yleistä ja hyvä niin. Kävely on automaattista ja refleksinomaista, se vaatii vähän kognitiivisia toimintoja. Kävelyn liikeominaisuuksia muuntamalla saadaan eri tanssilajeihin sopivia tyylejä. Liikkuminen pysyy kehollisen kokemisen ja tunteen tasolla. Jos uutta asiaa ei opita heti, on paras antaa aikaa mielen prosesseille, yleensä yön yli nukkuminen auttaa.

Kognitiivinen ongelma voi tulla myös edistyneille tanssijoille jos he analysoivat  omaa liikettään. On tärkeä ymmärtää, että kognitiivinen kehittäminen ja tunteen kautta esittäminen eivät välttämättä mahdu tai sovi samaan tilanteeseen. Tilanteeseen on siis hyvä valita tarkoituksenmukainen menetelmä. Kognitiivinen toiminta aiheuttaa liikkeeseen epätarkkuutta ja hitautta, sillä aivot osallistuvat liikaa liikkeen säätelyyn.

Perusliikuntataidot tanssin rakennuspalikoina

Perusliikuntataidot ovat kasa legopalikoita, joilla aluksi rakennetaan se mitä niillä pystytään rakentamaan ja puuttuvien palikoiden kohdalla improvisoidaan toteutuksessa. Näin oppiminen saadaan toiminnallisesti alkuun mikä mahdollisesti vaikuttaa positiivisesti motivaatioon (”minä osaan!!!”). Uusia legopalikoita rakennetaan ja lisätään rakennelmaan käyttäen vanhoja palikoita pohjana. Tämä kognitiivinen prosessi ei välttämättä mahdollista toiminnallista harjoittelua. Kun uudet palikat ovat valmiit, ne saadaan toiminnalliseen harjoitteluun mukaan.

Opettaja on taidemaalari

Kun oppilaan liikunnallinen perusta on luotu legopalikoita (perusliikuntataitoja) rytmittämällä ja jäsentämällä, opettaja muotoaa luomastaan perustasta jotain karaktäärisempää (jalostaa perusliikuntataidoista selkeitä lajitaitoja). Oikea muoto löytyy vähitellen luonnostelemalla liikettä, niin kuin taidemaalari maalaisi suurta teosta. Ensin kuvan komponentit pitää jäsentää ja rytmittää toisiinsa sopivalla tavalla. Olennaisen löytäminen on tärkeää (ydinkeskeisyys opetuksessa). Rakenne ja sen komponentit luovat vahvan perustan.

Läpi harmaan kiven

Opetuksen monipuolisuus ja näkökulmien rikkaus nousee arvoon tilanteessa, jossa oppilas on umpikujassa oman tanssinsa kanssa. Jatkaako läpi harmaan kiven vai yrittääkö jotain muuta? Uusi lähestymistapa ja paluu perusteisiin (perusliikuntataitoihin) voi auttaa ratkaisemaan ongelman. Toisaalta esteen tullessa ei pidä heti luovuttaa, vaan mielelle ja keholle tulee antaa aikaa sopeutua tilanteeseen ja katsoa löytyykö ratkaisu vai ei. Uusi lähestymistapa ja paluu perusteisiin voi auttaa pinttyneiden maneerien karsimisessa ja viedä liikettä kohti ”luonnollista” tanssia.

Lopuksi

Perusliikuntataidot ovat kaiken liikkeen pohjalla. Niistä johdetut lajitaidot ovat jo osa tanssin tyyliä ja liikkeen muotokieltä. Esimerkiksi torson eli vartalon rotaatiot ja diagonaaliset liikkeet latinalaistansseissa ovat vaativia perusliikuntataitoja, mutta luovat vaadittaville lajitaidoille tärkeän pohjan. Vakiotansseissa tärkeä perusliikuntataito on mm. kävely jossa vastaliike korostuu voimakkaasti. Perusliikuntataitojen harjoittaminen luo pohjan tärkeille lajitaidoille ja samalla pitää harjoittelun riittävän toiminnallisena, jotta tanssijan keho sopeutuu uusiin toiminnallisiin vaatimuksiin. Myös keskustelu on tärkeä osa tanssiharjoittelua. Ainoa tarpeellinen tieto tanssissa on se mitä tanssijan oma keho tuottaa, tanssinopettaja on tuon oppimisprosessin ohjaaja. Mitä ikinä opimmekaan tanssissa, keho ei saa muuttaa funktionaalisuuttaan vaikka liike ja rytmi muuttuvat  – sopeutumiseen tarvitaan kuitenkin aikaa. Erilaisilla liikunnallisilla haasteilla voidaan puolestaan kehittää kognitiivisia toimintoja, mikä myös on tarpeellista. Yksilön perustaidot tulee huomioida, sillä liian monimutkainen asia ei kiinnity mieleemme eikä kehoomme.

Ihmisten perusliikuntataitojen tasosta ja siihen liittyvästä ymmärryksestä saamme parhaan kuvan tarkkailemalla ympäristöämme ja muita ihmisiä. Missä me elämme ja mitä me osaamme, miten me koemme ympäristömme ja miten me toimimme siinä? Tämän vuoksi tanssinopettajan tulisi olla kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta ja hänen tulisi etsiä siitä uusia näkökulmia opetukseensa. Tanssinopettaja on tutkija joka ei lopeta liikkeen ja tanssin tutkimista.

TANSSI NIINKUIN SOITTAISIT osa 2

Oulun seudun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus ja Suomen Seuratanssiliitto tarjosivat 13.-15.9.2013 Paritanssin pedagogiikkaa -opintojakson avoimen ammattikorkeakoulun opintoina. Opintojakson laajuus oli 3 opintopistettä ja se teemana kurssilla oli  musiikkiin tanssimisen opettaminen. Kurssi sisälsi sekä verkossa tapahtuvaa opiskelua että kontaktiviikonlopun, jonka aikana sekä kouluttaja eli minä, Lissu, että kurssilaiset saivat selkiytettyä näkemystään musiikkiin tanssimisen opettamisesta. Lisäksi varastoon tuli melkoinen määrä hyviä harjoitteita ja metodeja, joiden avulla asiaa voi viedä eteenpäin omien oppilaiden kanssa.

Opintojakson ennakkotehtävänä oli vastata esseen muodossa tiettyihin kysymyksiin ja pohtia omaa suhtautumistaan musiikkiin ja tanssiin liittyviin asioihin.

Seuraavassa on ote kurssille osallistuneiden tanssinohjaajien ja -opettajien mietteistä ennen kontaktipäiviä. Ranskalaiset viivat ovat suoraan lainattuja vastauksia opiskelijoiden tehtävistä, joissa on vastattu seuraaviin kysymyksiin: Minkälaista on hyvä tanssimusiikki? Mitä musiikillisia asioita kuuntelet tanssiessasi? Minkälaista on hyvä musiikintulkinnallinen tanssi? Vastauksia ei ole lajiteltu tiettyyn järjestykseen.

• hyvä tanssimusiikki vie mukanaan, johdattaa ja ehdottaa tanssijaa improvisoimaan ja poimimaan musiikista erilaiset vivahteet.
• ensiaskeleitaan ottavat eivät tiedä, millaista kurssilla pitäisi olla, ja imevät melkolailla kaiken tiedon mukisematta.
• viejänä kuuntelen perusrytmiä. Naisena minun pitäisi kuunnella ensisijaisesti miestä ja seurata hänen tulkintaansa kappaleesta.
• tärkeintä tanssissa on musiikin tulkinta. Kaikki treeni alkeiskurssin ensi askelista lähtien kerryttää tanssijalle valmiuksia ryhtyä toteuttamaan musiikin tulkintaa. Perusaskel, kävelyt, tukijalan käyttö, raamit, vartalon käyttö ja ennen kaikkea vienti-seuraaminen – mm. näitä elementtejä tarvitaan, jotta musiikin tulkinta tulee mahdolliseksi. Kuviot ovat myös hyödyllisiä, mutta niihin ei saa juuttua. 
• kehoni on tottunut reagoimaan rytmiin.
• musiikintulkinta sisältää aina epäonnistumisen riskin. Kuviokoreografiaa tanssiva viejä varmaan selviytyy tanssistaan ”virheettömästi”, jos seuraaja pysyy hereillä. Musiikkia tulkitseva viejä ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. 
• elävä orkesteri, jossa on useita instrumentteja ja niiden taitajia, antaa tanssille perustunnelman. Myös duo voi olla hyvä tanssiorkesteri syntetisaattoreineen. 
• huomaan kuuntelevani mitä rytmiosasto soittaa. Lähinnä minkälainen svengi sillä on. Myös musiikin rakennetta tulee seurattua lähinnä sen takia, että saan jonkinlaista rakennetta ja hengittävyyttä omaan tanssiin. 
• mitä tarinaa kappale kertoo? Onko kertomus ilakoiva, reipas, surullinen, kaipaava, soiko musiikki duurissa vai mollissa?  
• tanssijalla pitää olla hallussaan monia tanssillisia valmiuksia, jotta musiikintulkinnasta tulee monipuolista 
• mieleeni ovat jääneet erityisesti sellaiset kokemukset, joissa viejä on tulkinnut musiikkia siten, että kokemus on ollut erityisen nautinnollinen ilman ns. kaavamaisia perusaskeleita tai hurjia kikkailuja. 
• hyvä tanssimusiikki on parasta sillloin, kun tanssitusta kappaleesta muistaa mahdollisimman vähän eli kappaleeseen on päässyt hyvin sisälle.

Tämän tyyppisten pohdintojen kautta lähdimme yhdessä rakentamaan kontaktiviikonlopun kokonaisuutta ja mielestäni onnistuimme siinä varsin hyvin. Musiikkiin tanssimisen (ns. musiikintulkinta) opettaminen on kentällä hyvin hajanaista ja opettajien ymmärrys asiasta perustuu monesti ”mutu-tuntumaan” eli soivasta musiikista kyllä kuullaan monenlaisia elementtejä ja asioita, mutta niitä ei välttämättä osata pukea sanoiksi. Tämä aiheuttaa sen, että tanssimisesta tulee usein ns. fiilis-tanssia, joka kyllä parhaimmillaan toteuttaa musiikin johdattamia elementtejä, mutta tietoisuuuden tasolla mennään fiiliksen puolella. Tämä on luonnollisesti tanssijalle mitä parhain tapa tanssia soivaan musiikkiin, mutta jos asiaa opetetaan kursseilla, niin ohjaajalla / opettajalla on varmaan syytä olla ratkaisujensa takana muutakin kuin fiilispohja. Mitä parempi ymmärrys opettajalla on opetettavasta asiasta, sitä paremmin ja monivivahteisemmin hän pystyy sitä oppilailleen välittämään ja poimimaan asiasta yksittäiselle ryhmälle tai oppilaalle juuri sillä hetkellä olennaiset asiat. Näinhän se menee!

Keväällä 2013 järjestettiin vastaavanlainen pedagogiikka-koulutus, jonka teemana oli erilaiset opetusmetodit ja oppimiskäsitykset. Sielläkin sivuttiin musiikkiin tanssimisen opettamista ja tehtiin harjoitteita perusrytmin ja tanssillisen jouston ylläpitämisestä mm. kuvan osoittamalla tavalla.

Kahden päivän vilkkaan keskustelun, monipuolisten harjoitteiden, syvällisen pohdiskelun ja tehokkaan työskentelyn jälkeen uskalsin tehdä sunnuntaipäivälle yhteenvedon, jossa on määritelty, mitä asioita musiikkiin tanssiminen pitää sisällään ja joka myös ottaa kantaa siihen, missä järjestyksessä asioita olisi hyvä opettaa. Lukijan on hyvä ottaa huomioon, että kyseessä on ko. viikonlopun oppimisen aukikirjoitettu tuotos ja voi hyvin olla, että eri ihmisten kanssa eri viikonloppuna yhteenveto näyttäisi erilaiselta. Paitsi, että henkilökohtaisesti uskon meidän olevan aika lähellä ”totuutta” 🙂

Asioita on hyvä lähteä tarkastelemaan ytimestä ja opetettavien asioiden kohdalla on hyvä tehdä itselleen selväksi mitkä ovat tämän kyseisen asian kohdalla ne ns. ydinasiat, joita ilman asia muuttuisi joksikin muuksi. Musiikkiin tanssimisen tai musiikintulkinnan kohdalla niiden voidaan katsoa olevan seuraavat:

1) Perusrytmiin liittyvät asiat

– iskujono, painolliset ja painottomat iskut sekä näistä muodostuvat askelrytmit eli ajoitukset. Näitä yhdistelemällä päästään kuuntelemaan ja tanssilla toteuttamaan seuraavia perusrytmiikasta muodostuvia kokonaisuuksia eli tahteja, fraaseja ja soivan kappaleen eri osia. Ilman ymmärrystä näistä peruskäsitteistä on vaikea lähteä harjoittelemaan mitään muuta soivaan musiikkiin liittyvää asiaa.

2) Rakenteeseen liittyvät asiat

– soivan biisin rakenne eli tahdit, fraasit ja osat. Aluksi oppilaan on hyvä hahmottaa tasajakoiset osiot, myöhemmin mukaan voidaan tuoda poikkeuksia eli esim. biisejä, joissa säännönmukainen rakenne rikkoutuu jollakin tavalla.

Näitä kahta elementtiä käyttämällä saa jo aikaiseksi mukavan musikaalisesti toteutettua tanssia , jossa on olemassa sopivasti tuttuja           elementtejä maustettuna helpoilla variaatioilla. Tanssiminen on onnistuessaan musikaalista, mutta ei välttämättä vielä lajinomaista. Asiat ovat samantyyppisiä kaikissa tanssirytmeissä ja -lajeissa, joten perusrytmiin liittyviä asioita on hyvä harjoitella mahdollisimman monipuolisesti.

2) Biisin yleisvaikutelmaan liittyvät asiat

– biisin yleisvaikutelman  muodostavat mm. tempo, instrumentaatio, mahdollisen laulajan fraseeraus ja soundi jne. Kontaktipäivien aikana tehtiin ryhmätöitä, joissa eräs ryhmistä tuli siihen lopputulemaan, että nämä asiat ohjaavat tanssijaa valitsemaan a) tanssille tyypillistä lajinomaisuuden, esim. keinuvuus, napakkuus, pomppivuus, b) tanssin mielialan, joka voi olla iloinen, haikea, riehakas tms. ja c) vartalonkäytön lajinomaisuuden.

Yhdistämällä rytmiikkaan, rakenteesen ja yleisvaikutelmaan liittyvät asiat tanssimisesta on mahdollista saada musikaalista ja tanssityylien suhteen lajinomaista tanssia. Jokaisella biisillä on oma luonteensa, tyylinsä ja tunnelmansa, joten asiaa voi harjoitella kaikissa eri tanssirytmeissä. Myös saman tanssirytmin ja jopa samantempoisten biisien välillä voi olla selkeä ero edellä mainittujen ominaisuuksien osalta.

3) Biisin yksityiskohdat ja ”koristelut”

– yksityiskohdiksi ja ”koristeluiksi” luetaan tässä erilaiset breakit, hidastukset, fillaukset tai muut tapahtumat, joita biisissä esiintyy joko säännönmukaisesti tai yksittäisinä esimerkkeinä. Säännönmukaisesti toistuvat breikit ovat helpoiten harjoiteltavissa ja kuultavissa. Tämän jälkeen biisistä voi poimia myös muita yksityiskohtia, esim. fillejä ja riffejä tai muita pieniä yksittäisiä aksentteja.

Tämä tuo hienon ja monipuolistavan lisämausteen tanssimiseen ja korva kehittyy kuulemaan asiaa, keho kehittyy reagoimaan asiaan kun sitä harjaannutetaan. Tämäntyyppiset musiikilliset yksityiskohdat ovat tyypillisimpiä swing-pohjaisessa musiikissa, mutta niitä löytyy myös muista rytmeistä.

Asiat on esitetty edellisessä siinä järjestyksessä, mitä niitä soisi opettavan. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että perusrytmin, rakenteen ja yleisvaikutelman opetusjärjestyksen voi halutessaan kääntää toisin päin eli tutkia oppilaiden kanssa ensin biisin yleisvaikutelmaa ja pureutua sen jälkeen perusrytmiikkaan ja rakenteeseen. Mutta, kolmas eli koristelut ja erilaiset yksityiskohdat kuuluu mielestäni opettavaksi näiden asioiden jälkeen. Tähänkin pätee ystävältäni ja kollegaltani Harri Antikaiselta oppimani Pythagoraan lause: Rajat ovat muoto rajattomuudelle – ilman asioiden perusteiden ymmärtämistä on kovin huteraa yrittää toteuttaa kikkoja ja koristeita, joiden pohjana on asian perusta.

Kurssin lopuksi mukana olleet tanssinohjaajat ja -opettajat (ja kouluttaja) saivat vielä musiikillisiin asioihin vahvistusta musiikkialan huippuammattilaiselta Lasse Paasikolta, jonka kanssa kuunneltiin viikonlopun aikana esille tulleita biisejä ja pohdittiin niiden rytmiikkaan tai rakenteeseen liittyviä asioita. Viikonloppu päättyi railakkaaseen bändisoittoon, jossa perusrytmiikkaan liittyviä asioita saatiin toteuttaa käytännössä.

Tunnelmia Lasse Paasikon luennolta

TANSSI NIIN KUIN SOITTAISIT osa 1

Paritanssi elää Suomessa kukoistuskauttaan ja lajin pariin hakeutuu yhä enemmän uusia ihmisiä. Tanssista on tullut monelle harrastajalle elämäntapa, joka pitää sisällään tanssi-iltojen lisäksi säännönmukaisen kursseilla, leireillä ja kilpailuissa käymisen. Harrastajamäärän kasvun ja harrastajien asettamien odotusten myötä kurssitoiminta laajenee ja monipuolistuu jatkuvasti, joten alan kouluttajat joutuvat pohtimaan minkä tyyppistä opetusta kursseilla tarjotaan. Moni tanssija hakee harrastamiselleen tavoitteellisuutta lähtemällä mukaan kilpailutoimintaan; sen myötä treenituntien määrä kasvaa ja mukava harrastus voi jopa muuttua ryppyotsaiseksi “miten tämä tehdään oikein?” –asiaksi.

Tanssinopettajan on tärkeää tiedostaa ne lähtökohdat, joiden pohjalta hän suunnittelee, toteuttaa ja arvioi opetustaan. Suomalainen seuratanssi on ensisijaisesti sosiaalinen tapahtuma ja laji, jossa sosiaalista aspektia ei voi eikä saa unohtaa. Pelkästään sosiaalista hyvinvointia ylläpitämällä oppilaiden tanssitaito ei kuitenkaan juurikaan kehity, joten mukana on hyvä olla myös joko tanssillisuuteen, tanssilajeihin tai soivaan musiikkiin liittyvä lähtökohta. Tanssillisuutta ja tanssitekniikkaa kehittämällä oppilas avaa kehoonsa uusia mahdollisuuksia toteuttaa asioita ja nämä taidot toimivat myöhemmin pohjana säännöistä vapautumiselle ja paritanssin improvisaation mahdollistumiselle. Tanssilajien perinteeseen liittyvät asiat voivat toimia opetuksellisena lähtökohtana ja olla antamassa raameja tavalle tehdä ja toteuttaa asioita eri tanssilajeissa. Monet paritanssilajit ovat syntyneet elävässä vuorovaikutuksessa soivan musiikin kanssa, joten musiikillinen lähtökohta on myös asia, jota voi käyttää punaisena lankana opetuksen aikana. Tämän artikkelin teeman mukaisesti pohdin seuraavassa, mitä asioita opettajana täytyy ottaa huomioon, jos opetuksen lähtökohdaksi valitsee soivan musiikin.

Diplomitanssinopettaja, FM Raili Laine (artikkeli SUSEL-lehti 2004/3) on määritellyt seuratanssin seuraavasti: Seuratanssin tulee onnistua 1) millä tahansa kropalla, 2) kenen kanssa tahansa, 3) joko omavalintaisella tai opetetulla tanssitaidolla, 4) viejän valitulla suhteella musiikkiin, 5) suhteessa partneriin ja suhteessa tilaan,  6) suhteellisen pienellä opettelupanostuksella. Kaikkien seuratanssin parissa mukana olevien tahojen olisi hyvä aika ajoin muistuttaa mieliin Railin ajatukset siitä, että seuratanssin luonne vapaana parinvaihtotanssina on se, joka on koko lajin inhimillinen käyttövoima ja sen tulevaisuudenkin perusta ja että seuratanssista nauttiminen ei vaadi välttämättä pitkälle vietyä teknistä taitoa tai valtavaa määrää tanssilajeja ja -kuvioita – voi hyvin olla, että antautumalla musiikin vietäväksi yhdessä parin kanssa saa aikaan ainutlaatuisen tanssihetken.

Toivoisin tämän artikkelin lukijan ymmärtävän, että perinteisestä tanssinopetusajatuksesta vapautuminen ei sulje pois sitä, etteikö lajin perusopetusta tarvittaisi. Liikkuvan ihmisen kehontuntemus ja –hallinta toimivat oivallisina rakennusaineksina myös onnistuneen paritanssin luomisessa ja  kaikenlainen tanssitekninen treenaaminen edesauttaa sitä, että tanssija löytää keinoja vuorovaikutteiseen hauskanpitoon tanssimisen avulla. Tanssitekniikkaan liittyvien asioiden alkaessa vetämään otsaa rypyille on äärimmäisen vapauttavaa “päästää vapaalle” ja opetella ottamaan luovalla tavalla käyttöön olemassa olevat ainekset –esimerkiksi tanssia juuri se lempisävelmä, joka saa kehon svengaamaan ja mielen hymyilemään. Parhaimmillaan tanssista voi syntyä kehojen keskustelua musiikin ehdoilla; tanssipari tulee osaksi soivaa musiikkia!

Rytmi on yksi elämän peruselementeistä. Ihmisen elämässä toteutuu tietty rytmi; sekä elämänkaari että keho noudattavat omaa ainutlaatuista rytmiään, lisäksi vuodenajat, kuukaudet, päivät ja tunnit noudattavat omaa rytmistä kaavaansa. Ihminen on tuottanut kehollaan liikettä eli tanssia koko olemassaolonsa ajan. Aikojen alussa tanssija tuotti rytmin omalla kehollaan, sittemmin rytmin ja musiikin tuottamista varten on eriytynyt oma ammattikuntansa, muusikot, joiden tahdittamana mekin suomalaisilla tanssilavoilla liikumme. Monenlainen tanssimusiikki voi svengata ja saada tanssivarpaan vipattamaan, mutta minkälainen suhde tuottamallamme liikkeellä on soitettuun musiikkiin? Toteutammeko soivaa musiikkia omalla tanssillamme vai suoritammeko opeteltuja tanssiaskelia ja -kuvioita riippumatta siitä, mikä kappale taustalla soi?

Musiikintulkinta on asia, joka puhututtaa kovasti suomalaisessa seuratanssimaailmassa. Tätä näkökohtaa korostavilla tanssijoilla on vilpitön tarve nostaa tanssimusiikin ja elävän tanssin yhteys sille kuuluvaan arvoon. Tanssinharrastajien keskuudessa asia saa kuitenkin helposti mystisen ja epämääräisen leiman; mitä ihmettä musiikista oikein tulkitaan, miten minä sen toteutan tanssissani? Poiminko niitä paljon puhuttuja breikkejä, liitelenkö melodiarytmin mukana, tulkitsenko laulun sanoja vai toteutanko jotain muuta lähtökohtaa? Nämä ovat kysymyksiä, joihin kentällä toimivien tanssinopettajien olisi tärkeää aika ajoin ottaa kantaa.

Kun opetuksen johtotähtenä on ohjata oppilaita luomaan omaa tanssiaan soivan musiikin perusasioiden pohjalta, voidaan lähteä liikkeelle perussykkeen hahmottamisesta edeten siitä sävelmän eri mittaisiin jaksoihin, luonteenomaiseen rytmiin sekä muihin tanssimusiikille ja tanssirytmeille tyypillisiin erityispiirteisiin. Tanssijan musiikintulkintaa helpottaa, jos opettaja auttaa oppilasta ymmärtämään, että soivan sävelmän rakenne on jaettavissa erilaisiin kokonaisuuksiin: iskuihin, iskualoihin, tahteihin ja eri mittaisiin fraaseihin. Tanssipari voi toteuttaa haluamaansa liikettä ilman sääntöjä ja ennakko-odotuksia ja kuitenkin tanssia elävää paritanssia niin kauan kuin liikkuminen on suhteessa musiikin perussykkeeseen. Painonsiirrot, askeleet, käännökset ja tanssiliikkeet voivat kestää valitun määrän iskuja tai tahteja ja niiden avulla voi tuntea olevansa yksi tärkeä osa orkesterista, joka luo tunnelmaa kyseiselle sävelmälle. Perusedellytys musikaaliselle tanssille on soivan kappaleen perussykkeen hahmottaminen ja oman askelluksen toteuttaminen tästä lähtökohdasta; vietetäänpä askeleella enemmän tai vähemmän aikaa, sen keston tulisi olla suhteessa musiikin perusrytmikerrokseen.

Tämän tyyppinen lähtökohta opetukseen on erityisen kiitollista sen vuoksi, että samalle tunnille tai kurssille voivat osallistua eri tasoiset tanssijat ja jokainen voi luoda oman näköistään tanssia omista lähtökohdistaan. Oppilaan kannalta on tärkeää ymmärtää, että tanssi ja liike syntyy ja elää juuri tässä hetkessä. Ei ole olemassa “oikeaa tapaa” tanssia kyseisellä hetkellä soivaan sävelmään vaan tanssi voi olla ja sen on suotavaa olla erilaista jokaisen parin kanssa. Opetus nojaa kahteen peruspilariin; soivan musiikin perusasioiden kunnioittamiseen ja vapaaseen vientiin, jota ilman luovaa paritanssia ei voi syntyä. Tunneilla on tärkeää antaa tilaa oppilaiden luovuudelle ja tekemisen kautta oppimiselle. Opettajan tärkeimpänä tehtävänä on toimia ideoiden antajana ja kannustajana sekä muistuttaa olemassa olevien taitojen soveltamisesta tanssiin siten, että musiikkilähtöisyys ja vapaa vienti toimivat eikä tanssilla häiritä muuta tanssiyleisöä. Näillä keinoin oppilaalla on mahdollisuus kokea aivan uudenlaisia onnistumisen elämyksiä tanssin parissa.

Opetuksen isona tavoitteena on saada tanssijat ymmärtämään musiikin ja paritanssin perimmäinen yhteys; se, että tanssi on parhaimmillaan kun se syntyy tässä ja nyt, vuorovaikutuksessa sen hetkisen parin kanssa, sen hetkisissä olosuhteissa, soivaa kappaletta yhdessä tulkiten. Mielekkään paritanssin ei tarvitse perustua monimuotoiseen kuviointiin tai pitkällä oleviin teknisiin taitoihin, vaan tanssi voi olla miellyttävää vaikkapa vain soivan musiikin sykettä myötäilevällä, kävelyyn perustuvalla askelluksella ja vartalonliikkeellä. Tätä helpottaa huomattavasti se, jos ymmärtää musiikin peruselementtejä. Lisäksi on hyvä hankkia ymmärrystä siitä, mitkä elementit soivassa musiikissa ovat tanssin kannalta olennaisia ja soveltuvat tanssijan toteutettaviksi.

Oman taitotason ja kokemuksen tuoman liikemateriaalin myötä tyylilliset keinot toteuttaa tietyn kestoista askellusta monipuolistuvat ja eri kestoiset askeleet saavat uudenlaista ulottuvuutta. Tanssitaidon kehittyminen auttaa esimerkiksi musiikin jaksotuksen toteuttamisessa, jolloin tanssija voi pienillä tanssillisilla elementeillä muuttaa tanssiaan kappaleessa tapahtuvien tunnelmanvaihdosten mukana. Tanssimusiikissa toteutuvat valtaosin tietyt lainalaisuudet, joiden ymmärtäminen auttaa ennakoimaan tunnelmanmuutoksia ja helpottaa jos tanssissaan haluaa esimerkiksi olla soittajien mukana breikeissä tai filleissä tai jos haluaa tanssien ”soittaa oman soolon” vaikkapa laulusolistin pitäessä taukoa.

Koska opettaja ei voi musikaalisen lähtökohdan kyseessä ollen antaa tanssijoille oikeita tai vääriä tanssisuoritukseen liittyviä tapoja, joutuu jokainen tanssija rakentamaan oppimaansa itse sekä annettujen, väljien ohjeiden että aiemman osaamisensa pohjalta. Tämä mahdollistaa sen, että jokainen voi edetä oppimisessaan omista lähtökohdistaan ja omassa tahdissaan. Aloittelevampi tanssija voi opettella musiikin kuuntelua yksinkertaisen kehonliikkeen ja kävelyn avulla, pitemmällä oleva tanssija voi kaivaa muistilokeroistaan aiemmin opittuja, tunnelmaan ja tyyliin soveltuvia, tanssiteknisiä asioita tai tanssilajeja. Näiden elementtien avulla on tarkoitus oppia toteuttamaan musiikin luomaa tunnelmaa tanssien, seuraamaan kappaleen jaksotusta sekä reagoimaan kappaleessa tapahtuviin pieniin muutoksiin. Tämä vaatii tanssijalta paitsi musiikin peruselementtien ymmärtämistä, myös irrottautumista tietystä perusaskeleesta ja uskallusta lähteä tuottamaan kehonliikettä soivan musiikin tuomista lähtökohdista. Opettajalta tämä vaatii monipuolista opetusmenetelmien hallintaa ja oppimiskäsitysten sisäistämistä.

Jotta PARItanssin perimmäinen tarkoitus toteutuisi, on kaiken luonnollisesti tapahduttava mukavassa vuorovaikutuksessa sen hetkisen parin kanssa. Parhaimmillaan tanssista syntyy kehojen keskustelua soivan musiikin ehdoilla; tanssijat tulevat osaksi soivaa musiikkia.