Paritanssin laji- ja liikeanalyysi, osa 2

TUTKIMUSPROJEKTINI

Olen työssäni kiinnostunut paritanssin opettamisesta ja sen kehittämisestä. Edellisestä aiheeseen liittyvästä julkaisusta on vierähtänyt aikaa, asiat ovat vaatineet pohtimista ja testaamista. Paritanssia voi kehittää useista näkökulmista. Oma kehittämisprojektini sai lähtösykäyksen Teatterikorkeakoulun maisteriopintojen aikana Eeva Anttilan somatiikan kurssilla. Sen jälkeen olen pyrkinyt perehtymään kaikkeen mikä edes vähäänkään voisi liittyä tanssiin ja yllättävän moni asia liittyy.

Tutkimusmatkani on ollut kuin mikä tahansa matka. Ei voi tietää mitä on kulman takana, mitä löytää tai mihin päätyy. Jollain tavalla se asia mihin olen päätynyt, paljasti itsensä minulle. Nimesin sen paritanssin laji- ja liikeanalyysiksi. Nimen valintaan on vaikuttanut myös se, että kaikista olennaisimmista taitoon liittyvistä asioista ei paritanssin saralla juurikaan kirjoiteta. Näitä asioita kuulee ja oppii kokeneilta ja koulutetuilta tanssinopettajilta. Taitoon liittyvien ilmiöiden kielellisen kuvauksen moninaisuus on rikkaus mutta samalla se voi olla hämmentävää varsinkin aloittavalle tanssijalle.

Kai Lehikoinen kirjoittaa kirjassaan ”Tanssi sanoiksi – Tanssianalyysin perusteita” tanssintutkimuksen poikkitieteellisestä luonteesta. Tanssilla ei ole suoranaisesti omaa tiedettä vaan näkisin, että tutkimuksessa tulisi tukeutua rinnakkaistieteisiin. Lehikoinen kirjoittaa myös tanssin tutkimukseen liittyvästä kielellisestä ongelmasta. Kieli on tärkeä työväline mutta tutkimus palautuu aina kieleen ja kulttuuriin, kieli vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten ymmärrämme tanssiin liittyviä ilmiöitä. Tanssi on enemmän mitä voimme sanoilla ilmaista.

Tanssin liikkeelliseen tulkitsemiseen on useita menetelmiä, joista tunnetuin lienee Labanin menetelmä. Ruud Vermey on soveltanut Labanin menetelmiä kilpatanssin latinalaistansseihin kirjassaan ”Thinking, Sensing and Doing in Latin American Dancing”. Oma näkemykseni paritanssin laji- ja liikeanalyysistä on sekoitus kaikkea: Laban, Vermey, Bartenieff, Einstein, Newton, Ahonen jne. Tarkoitukseni on ollut tutkia laajasti tanssiin liittyviä ilmiöitä ja kieltä ja hyödyntää niitä omassa tutkimuksessani tarkoituksenmukaisella tavalla. Tässä tutkimuksessa en keskity fenomenologiseen tarkasteluun, mutta se vaikuttaa taustalla.

 

KÄSITEPERHEET

Tanssin opetuksen kieli on rikasta. Useat käsitteet voivat olla joko samaa tarkoittavia tai niissä on pieniä vivahde eroja. Olen jakanut ilmiöt käsiteperheisiin. Suurin osa tanssiin liittyvistä ilmiöistä voidaan yhdistää painoon, aikaan ja tilaan, eli universaaleihin vakioihin. Painon-, ajan- ja tilan- käsiteperheissä on siis ilmiöitä, joiden piirteissä on yhdistäviä tekijöitä.

Painon käsiteperheeseen kuuluvia käsitteitä ovat mm. paine, pressi, reaktiovoima, tukijalka, työjalka jne.

Ajan käsiteperheeseen kuuluvia käsitteitä ovat mm. rytmi, syke, ajoitus, dynamiikka jne.

Tilaa voidaan tarkastella oman, yhteisen tai yleisen tilan näkökulmasta. Tilaan liittyviä käsitteitä voivat olla mm. vastakkaisuus, vastaliike, oppositio, rotaatio, taivutus, kallistus, lateraali, crosslateraali, muoto, jne.

Käsiteperheen ajatus on luoda yhteyksiä samaa tarkoittavien käsitteiden välille, tuoda esiin käsitteiden välisiä vivahteita mutta luoda myös selviä eroja käsitteiden välillä. Osa käsitteistä ei ole niin selvärajaisia, että niiden voisi nähdä kuuluvan vain yhteen käsiteperheeseen. Esimerkiksi aikakäsite syke viittaa kehon (torson) painon liikkeeseen tilassa soitettavan musiikin dynamiikan mukaisesti.

 

PAINO

Painovoima vaikuttaa meihin kaiken aikaa. Yksikään liike ei tapahdu ilman jatkuvaa vuorovaikutusta painovoiman kanssa. Paritanssissa liike alkaa aina vuorovaikutuksessa painovoiman kanssa. Jos näin ei tapahdu, liikkeellä ei ole mitään mahdollisuutta onnistua hyvin.

Käytännössä kaikki liikkeet alkavat joko painon luovuttamisella maan vetovoimalle tai sen vastustamisella. Suljetun otteen tansseissa on nousuja ja laskuja jotka ruokkivat etenevää liikettä. Avoimen otteen tansseissa on bounce, jousto tms. joka pitää liikettä yllä. Rumba, jossa jalat pysyvät suorana, painon luovuttaminen on lantiossa. Riippuen lajin tekniikasta painon luovuttaminen, painovoiman vastustaminen, painon asettuminen tapahtuu aina ensimmäisenä. Samalla syntyy yhteys maahan ja omaan kehoon.

Nouseminen ja laskeminen ei tarkoita pelkästään jaloissa tapahtuvaa nousua, itse asiassa nousu tai lasku tapahtuu aina ensin vartalossa. Vartalonousu ilman jalkanousua kuvataan kilpatanssitekniikassa ns. NFR (No Foot Rise) – tekniikkana johon sisältyy kehon vertikaalista oppositiota eli venymistä. Tätä tekniikkaa tulisi käyttää laajemminkin seuratansseissa, sillä muuten keho ja liike jää hyvin passiiviseksi.

 

AIKA

Jalkojen rytmi on peruselementti tanssin opettamisessa. Se kertoo missä pitää olla ja milloin, mutta tanssi tapahtuu pääasiassa iskujen välissä. Alussa me kaikki yritämme osua jaloilla annetuille iskuille ja keho raahautuu perässä. Oikea tapa olisi kuljettaa kehoa (kehon painoa) tilassa ja ajassa niin, että jalat osuvat sen seurauksena itsestään oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. En tarkoita, että rytmin kautta opettaminen olisi huono asia, niin se kuuluukin mennä. Tämän vaiheen jälkeen opettaisin tanssia sykkeen kautta. Syke on painavimman osan liikettä tilassa ja ajassa tietyllä liikeradalla ja dynamiikalla. Valssissa keho tekee heiluriliikettä eli alakaaren kautta yläkaaren ja fuskussa suurin osa ajasta vietetään ylhäällä käyden iskujen välissä ”bouncaten” alhaalla. Ihmisen painavin osa eli keho (torso) määrää kevyempien osien toiminnan ja suunnan (raajat), siksi rytminen huomio tulee kohdistaa kehoon.

Tärkeä on myös sykkeeseen ja liikkeeseen liittyvä yhden tapahtumaketjun kokonaisuus jota kutsun sykliksi. Jokaisessa syklissä on työvaihe (painon luovutus tai vastustus) sekä vapautusvaihe (release). Tanssiminen ei ole jatkuvaa fyysistä tekemistä vaan oikeinajoitettu työ ja vapautus (work-release) kuljettavat tanssia vaivattomasti eteenpäin antaen sille luonnollisen, virtaavan ja vapautuneen ilmeen.

 

TILA

Oma tila on tärkein osa-alue paritanssin tilaelementeistä. Omassa tilassa tulee aktivoitua oppositiolla, kehon kevyellä vastakkaisuudella joka suuntaan keskustasta ulospäin (ulospäin suuntautuva energia). Pieni oman tilan laajennus kytkee kehonosat yhteen eli mahdollistaa liikkeen välittymisen kehossa. Samalla se huolehtii siitä, että kehon osat ovat tasapuolisesti asettuneet omaan paikkaansa (esim. jos hartioita ajattelee sivulle, niin silloin ei pitäisi olla ylimääräisiä jännityksiä rintalihaksissa), näin ollen kehoon ei synny vapaata liikkuvuutta haittaavia jännityksiä.

Yhteinen tila tulee olla tasapainossa kuten oma tila. Tanssiparit tasapainottavat toistensa tekemistä niin painon, ajan kuin tilankin osalta. Vuorovaikutus edellyttää oman tilan hallintaa.

Yleiseen tilaan liikutaan yleensä liikkumalla poispäin edellisestä positiosta tai täyttämällä lähtöpisteen ja päätepisteen välinen alue eli laajentamalla itsensä tilaan. Tilassa etenemisen yleinen virhe on keskeyttää kehonpainon eteneminen ennen kuin oma tila on käytetty loppuun. Jos tanssija malttaa tanssia oman tilan loppuun asti niin liikkeen lopussa kehon rakenne on järjestäytynyt siten, että se mahdollistaa liikkeiden luonnollisen tapahtumisen eikä tanssija tarvitse niin paljon lihasvoimaa liikkeiden suorittamiseen. Liikkeen tapahtumiselle luodaan suotuisat olosuhteet.

 

MIKÄ ONKAAN TEKNIIKKA?

Tanssi on kuin virtaava vesi jonka liikkeestä huolehditaan pumpuilla eli nousuilla ja laskuilla suhteessa painovoimaan. Nousut ja laskut hyödyntävät painovoimaa etenevän liikkeen tuottamisessa. Virtaavuus tanssissa on kehon ja sen osien paino ja muoto tilassa ja ajassa.

On selvää, että aloittava tanssija ei saa liikettä virtaamaan koska hän kohdistaa huomionsa askelmerkkeihin joiden suorittaminen on sidottu iskuihin. Taidon kehittyessä opetusta tulee kohdentaa kehon liikkeeseen.

Tanssitekniikassa kiinnitetään huomio tanssillisiin asioihin, joilla pyritään kehittämään taitoja. Lajitekniikka puolestaan määrittelee sen, miltä laji näyttää. Lajitekniikkaa ei pidä käyttää opetuksessa suoraan vaan lajitekniikan merkityksiä tulee tulkita oikein ja tieto tulee jäsentää opetettavalle taitotason mukaan. Lisäksi tulee huomioida, että jokainen mieli ja keho on erilainen. Oppiminen tapahtuu aina suhteessa omaan mieleen ja omaan kehoon. Tieto ei ole tekijälle absoluuttista vaan suhteellista.

 

Advertisement

Kohti luonnollista paritanssia

Kynnys tanssiharrastuksen aloittamiseen voi olla suuri, sillä kulttuurimme tarjoaa paljon malleja siitä, miten pitäisi tanssia. Tanssimisen mallit ovat tärkeitä perinteen, tanssikulttuurin kehittymisen ja opetuksen kannalta. Joskus nämä mallit kääntyvät itseään vastaan. Tanssin oppimista voivat haitata tanssijan omat näkemykset, mallit (skeemat) tanssimisesta, mutta myös liian malliperustainen ja lajitekninen opetus.

Tanssimisen erityispiirre on kehollisuus. Tanssimaan opitaan pääsääntöisesti tekemällä ja oivaltamalla tanssiin liittyviä ilmiöitä. Tanssiessa opittavasta asiasta syntyy tekijälleen aistimusten avulla mielikuvia kuten muussakin oppimisessa, mutta tanssissa oppiminen tapahtuu proprioseptisten eli sisäaistimusten avulla, joita ovat mm. asento-, tasapaino-, liike- ja painovoima-aistimukset.

Kehollisten kokemusten myötä tanssijalle kehittyy kyky kineettiseen empatiaan eli tanssin kokemiseen muita tanssijoita katsomalla. Voidaan sanoa, että tanssijan havaintomotorinen taito on kehittynyt. Aloittavalla harrastajalle ei useimmiten tätä kykyä ole, joten malli- ja lajiteknisperustainen opetus voi johtaa tanssitaidolliseen umpikujaan kehollisten kokemusten puuttuessa.

”Muoto ei sisällä liikettä, mutta liikkeestä tulee muoto”

Muodolla viittaan kaikkeen lajitekniikkaan, joka määrittää lajin. Muoto on tärkeä osa tanssia, mutta se ei saisi olla ainoa lähestymistapa tanssin opettamisessa ja oppimisessa. Lajiteknistä tietoa löytyy monista eri tekniikkakirjoista, mutta tanssillinen informaatio välittyy tanssijoille opettajien tai edistyneiden tanssijoiden kokemusten ja kirjavien selitysten kautta. Niin kauan kuin opetus on laadukasta, on sen kirjavuus sille eduksi. Valitettavan usein tämäkin näyttäytyy tanssijalle ristiriitaisena tietona, vaikka opettajat puhuvat samoista asioista hieman eri tulokulmista ja eri käsittein.

Ammatillisen koulutuksen edustajana yritän etsiä paritanssin opettamiselle muitakin perusteita kuin perinne ja lajitekniikka. Mielestäni tanssia ja tanssinopetusta ei voi pitää omassa lokerossaan, vaan sen pitää päästä mukaan keskusteluun yhteiskunnan ja yleisen tieteentekemisen kanssa. Toimivia tanssillisia ja pedagogisia käsitteitä ja selityksiä löytyy rinnakkaistieteistä kuten biomekaniikasta, kinesiologiasta, psykologiasta ja lukuisista somaattisista menetelmistä. Tanssiminen ei ole salatiedettä. Jopa Einsteinin ja Newtonin ajatukset istuvat hyvin tanssin maailmaan.

Tanssimisessa ja sen opettamisessa tulisi huomioida, että painovoima vaikuttaa meihin jatkuvasti. Yksikään liike tai askel ei toimi oikein ilman painovoimaa. Valitettavan usein näkee, että näin kuitenkin yritetään tehdä. Tällöin tanssitaan muodon kautta ja tanssiminen näyttääkin hankalalta liikkeeltä vailla tarkoitusta ja päämäärää. Tanssi on kuin epäsopiva puku, joka ei istu kantajalleen ja tanssija usein myös ilmentää näitä tuntemuksia. Kenen tahansa on mahdollisuus havaita tämä ilmiö, sillä olemme tottuneet näkemään kaiken arkiliikkeen suhteessa painovoimaan ja sen luonnollisuuden. Luonnollisuus on tarkoituksenmukaisuutta.

”Ensin pitää hallita muodoton paino tai muuten tanssista tulee painotonta muotoa”

Tällä viittaan siihen, että ensin pitää opetella tanssimaan hyvässä asennossa, tasapainossa, torso neliönä ja opetella tuntemaan kehon ja kehonosien painon sekä painon liikuttaminen. Vasta kun nämä perustaidot hallitaan, voidaan hakea enemmän tarkoituksenmukaista muotoa tanssiin, kuten esimerkiksi kallistuksia ja vastaliikkeitä. Opetellaan tuntemaan neutraali asento, vapaa olotila, keskusta ja tasapaino.

Ihminen on pitkä, jalkojen tukipinta-ala on pieni ja kehon sisällä on monimutkainen luiden, lihasten ja sidekudoksen muodostama rakenne. Liikkeellisesti systeemi on suljettu eli kaikki liikkeet vaikuttavat kaikkeen. Pysyäksemme pystyssä vastustamme painovoimaa koko pituudellamme. Kehonosat ovat päällekkäin ja aina kun liikumme (suhteessa painovoimaan), kehon sisällä on asioilla tietty aktivointijärjestys. Jos tuon aktivointijärjestyksen ohittaa ulkopäin annetulla muodolla niin lopputulos on jotain muuta kuin luonnollinen. Alkuvaiheen opetus kannattaakin perustaa luonnolliseen kävelyyn ja perusmotorisiin taitoihin. Tosin kävelykin voi olla hankalaa riippuen eletystä elämästä, traumoista ym.

Lopuksi. Vasta kun tanssija tutkii painon tunnetta kehossaan ja sen liikuttamista tilassa musiikin rytmiin, voidaan tanssiin lisätä muita elementtejä. Liikkeitä saa tehdä ja tehostaa eikä vain olla painon vietävänä, mutta jos et käytä painoa ja painovoimaa hyväksesi ja kuuntele kehosi luonnollista järjestäytymistä, taistelet omaa liikettäsi vastaan. Se on sama kuin vääntäisit kättä itsesi kanssa.

PARITANSSIN LAJI- JA LIIKEANALYYSIÄ KEHITTÄMÄSSÄ

Olen jo jonkin aikaa pureskellut paritanssin laji- ja liikeanalyysin parissa. Aiheeseen liittyen on meneillään myös kaksi kurssia Oamkin paritanssinopettajaopiskelijoille. Seuraavassa on mietteitä kurssin tavoitteesta, tarkoituksesta sekä aiheen tarpeellisuudesta paritanssin opettamisessa.

Liikeanalyysi pyrkii jäsentämään ja kuvaamaan paritanssin ilmiöitä liikkeellisestä näkökulmasta. Samasta näkökulmasta lajianalyysi määrittää tanssilajin ydinasioita. Yhdessä laji- ja liikeanalyysi on pedagoginen työkalu, jonka avulla määritetään tanssilajin liikkeelliset vaatimukset ja tanssijan polku tavoitteen saavuttamiseksi.

Tanssiurheilun lajitekniikka on hyvin määritelty tekniikkakirjoissa, mutta ne eivät kerro itse tanssiliikkeiden tanssillisesta suorittamisesta (tanssitekniikasta) tai niiden opettamisesta juuri mitään. Lajitekniikka voidaan omaksua melko pitkälle ilman tanssillista osaamista. Muissa paritanssilajeissa, kuten seura- ja swingtanssit ei ole samanlaista kirjoitettua lajitekniikka, mutta kaikissa paritanssilajeissa tanssillinen osaaminen eli tanssitekniikka on tärkein osaamisen edellytys.

Huolimatta siitä, että tanssimisen tai tanssitekniikan opettaminen ei ole selkeästi kirjoissa ja kansissa, sitä kuitenkin osataan opettaa. Tanssillinen osaaminen kulkee perimätietona ja se syntyy aina uudelleen henkilökohtaisesta osaamisesta. Tanssinopettamisen kehittämisen yksi haasteista lienee selkeän yhteisen kielen puuttuminen ja olemassa olevien käsitteiden sekalainen käyttö.

Laji- ja liikeanalyysi käyttää useita eri teorioita hyväkseen. Lisäksi se tuo esille rinnakkaisten tieteenalojen näkemykset samoista tanssin ilmiöistä. Kaikki menetelmät joilla aihetta kuvataan, ovat tarpeellisia. Näkökulma voi olla biomekaaninen, musiikillinen, lajitekninen, tanssillinen, esittävä tai kansallisromanttinen, ne yhtä lailla kuvaavat tarkasteltavaa ilmiötä ja täten kehittävät havaintoamme ja ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Mitä laajempi kuva ilmiöstä on, sitä parempi yleensä on lopputulos.

Laji- ja liikeanalyysin pedagoginen sovellus pohjautuu vahvasti havaintomotoriikkaan. Esitän havaintomotorisen vertauksen tanssimisen ja kielten opiskelun välillä. Aluksi uusi kieli, esim. ranskan kieli, voi kuulostaa täysin sekavalta. Oppitunnilla opitaan perussanasto, kielioppi eli rakenne sekä opitaan lausumaan sanoja ja lauseita oikeilla painotuksilla. Vähitellen kielestä tulee ymmärrettävää ja oppijalla on mahdollisuus oppia lisää esimerkiksi katsomalla ranskankielistä kanavaa. Oppija osaa nyt havaita kielestä olennaisimmat asiat, jolloin myös oppimaan oppiminen mahdollistuu. Samanlainen prosessi on myös tanssimisessa. Opettajan tulee opettaa tanssijaa havaitsemaan ilmiöt tanssimisen takana. Näitä ovat mm. painon kokeminen kehossa, oman kehon sisäisen tilan käyttö, liikesuunnat, rakenteet ja kehon sisäiset yhteydet jne.

Tanssiminen tuottaa valtavan määrän aistitietoa liikkeen aikana. Liikkuminen perustuu suurelta osin keholliseen eli ns. proprioseptiseen aistitietoon. Näitä aistimuksia ovat mm. painovoima-, lihasten venyvyys-, raajojen asento-, kehon asento- ja tasapaino- sekä liikeaistitieto. Jokaisella aistitiedolla on lajin herkkyyden vuoksi aika laaja skaala ja lisäksi yhdessä ne muodostavat proprioseptisiä kokemuksia eli ns. yhdistelmäaistimuksia. Näiden yhdistelmäaistimusten määrä kertautuu liikkeen määrän, monimuotoisuuden, rytmin, tempon, keston muuttujilla. Tätä taustaa vasten ajateltuna kehollinen muisti on aivan valtava sillä se muistaa pitkän ketjun erilaista yhdistelmäaistimustietoa ja hyvin harjoitettuna se pystyy kehollistamaan kaiken hyvin nopeaan tahtiin.

Opetuksessa tulisi korostaa aistitiedon merkitystä ja aistimuskokemusten löytämistä niin kehollisella kuin myös tunnetasolla. Näin toki jonkun verran tehdään ja mm. painon tunteminen jalan päällä on yksi perinteinen esimerkki aiheesta. Mahdollisuudet ovat kuitenkin paljon laajemmat. En myöskään vähäksy muodon (lajitekniikan) kautta opettamisen tai perinteisen askellähtöisyyden käyttämistä opettamisessa sillä ne ovat yksi osa kokonaiskuvaa ja kokonaisuus on tärkein.

Askeleet ja askelkuviot ovat askelmerkkejä. Jalkaterän suunnat ja asennot osaltaan kertovat mihin suuntaan kehon pitää asettua liikkeen tietyssä vaiheessa (polvilumpioita vääntämättä). Ne muokkaavat tanssijan kokonaiskuvaa tanssista. Oma kokemusmaailma ja mielikuvat ovat tärkeitä.

Aloittava tanssija käyttää oppimiseen näkö- ja kuuloaistia. Joskus opettaja tarjoaa kinesteettisen kokemuksen koskettamisen tai asentoon ohjaamisen seurauksena. Opetuksen tulisi mahdollistaa monipuoliset keholliset kokemukset. Nämä kokemukset olisi myös hyvä nimetä jollain tavalla, jotta yhteinen kieli opetukseen syntyy. Tämä on myös yksi tämän työn tavoitteista. Laji- ja liikeanalyysi on myös siinä mielessä tarpeellinen että sen avulla voidaan kartoittaa niitä ominaisuuksia joka tekee lajista lajin. Tällä on suorat käyttötarkoitukset ja sovellukset opettamiseen.

Laji- ja liikeanalyysin teemat

–        tanssin ilmiöiden määrittäminen ja nimeäminen

–        lajien ja niiden ydinkeskeisten ominaisuuksien määrittely

–        havaintojen tekeminen tanssijan liikkeestä ja niiden tulkinta

–        toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi

Kun me havaitsemme tanssijan liikkeen ominaisuudet laajemmassa mittakaavassa ja tunnemme lajin ominaisuudet, pystymme ohjaamaan tanssijan tavoitteeseen. Lähestymistapa valitaan tavoitteen mukaan. Menetelmien monipuolinen käyttö tuottaa oppijalle monipuolisen kuvan opitusta eli muokkaa oppijan skeemaa. Kaikki näkökulmat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja vahvistavat siten lopputulosta.

Esimerkkejä aiheesta seuraavassa blogikirjoituksessa.