Kirjoittajien esittely

Tätä blogia kirjoittavat Oamkin paritanssin suuntautumisvaihtoehdon opettajat:

HEIKKINEN ANNI / swingtanssit, seuratanssit, tanssipedagogiikka

Olen vuonna 1982 syntynyt tanssinopettaja. Työskentelen tällä hetkellä lehtorina Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksessa, opetettavina aineina swingtanssit, seuratanssit sekä tanssipedagogiikka. Paritanssin maailmassa minua kiehtovat erityisesti kahden ihmisen sanattoman yhteyden mahdollisuudet sekä erilaiset kulttuuriset ilmiöt.

Koulutus:

FM, Tampereen yliopisto, tanssintutkimuksen maisteriohjelma, 2011.

Tanssinopettaja (AMK), Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2009.

Liikunnanohjaaja (AMK), Rovaniemen ammattikorkeakoulu, 2004.

KIRKONPELTO ANSSI/ vakio- ja latinalaistanssit, tanssipedagogiikka

Olen tanssinopettaja, syntynyt Lahdessa vuonna 1970. Työskentelen tällä hetkellä Oulun ammattikorkeakoulussa tanssinopettajan koulutusohjelmassa osastonjohtajana ja tanssinopettajana. Työurani aikana olen työskennellyt myös Puolustusvoimissa opetusupseerina sekä Imatran Työväenopistossa päätoimisena tanssin- ja liikunnan opettajana. Lisäksi olen opettanut tanssiurheilua ja seuratanssia freelancerina. Opettaminen on ollut lähellä sydäntä vuodesta 1988 alkaen, tanssinopetustyön olen aloittanut vuonna 1994. Minulla on tanssinopettajan tutkinto Oulun konservatoriosta (toisen asteen tutkinto), Oulun seudun ammattikorkeakoulusta (Tanssinopettaja AMK) sekä Teatterikorkeakoulusta (Tanssitaiteen maisteri). Lisäksi olen suorittanut IDTA:n (International Dance Teachers Association) member – tason tutkinnot vakio- ja latinalaistansseissa, STOL:in (Suomen Tanssinopettajainliitto ry) tanssinopettajan tutkinnon sekä Tanssiurheiluliiton taso 2 – tutkinnot (tuomari – ja jurykoulutukset). Harrastan urheilua monipuolisesti, luen paljon ammattikirjallisuutta sekä olen kiinnostunut tanssia sivuavista tieteenaloista. Ammatillinen tavoitteeni on kehittää tanssialan pedagogiikkaa, erityisesti paritanssilajien pedagogiikkaa.

KONTTURI-PAASIKKO LIISA /vakio- ja latinalaistanssit, seuratanssit, tanssipedagogiikka

Olen 52- vuotias tanssinopettaja, joka sai ensimmäisen ryhmän haparoivaan ohjaukseensa jo 14- vuotiaana eli iäisyys sitten. Aktiivisen kilpatanssiuran päätyttyä opettaminen ja tanssin opiskelu on vienyt mennessään ja olenkin toiminut päätoimisena tanssinopettajana jo lähes 30 vuoden ajan.  Olen ollut opettajan urani aikana mukana monessa, ”kotipesä” on kuitenkin aina ollut paritanssien (kilpa- ja seuratanssit) opettamisessa. Niitä olenkin opettanut kaikillle mahdollisille ikäryhmille ja taitotasoille. Uuden ulottuvuuden tanssinopetukseen sain vuonna 1991, kun Oulussa alkoi tanssin ammatillinen koulutus ja minut kutsuttiin sinne vastaamaan kilpa- ja seuratanssipuolen opintojen suunnittelusta ja toteutuksesta. Sen jälkeen olen ollut aktiivisesti mukana kehittämässä paritanssin opetuksen koulutuskenttää sekä ammatillisella puolella että lajiliittojen parissa. Koska rakkaasta harrastuksesta on tullut ammatti, ammatti on myös harrastus ja minun on vaikea vetää rajaa sille, milloin olen töissä ja milloin harrastan tanssikentän asioiden kehittämistä. Silloin kun en puuhastele tanssiasioiden parissa, teen kokeiluja erilaisten käsitöiden parissa tai ja harrastan toista, melkein ammatiksi nuorena muodostunutta harrastustani eli lauleskelen sekä opiskellen asiaa, huvikseni kotona että välillä julkisesti esiintyen.

Koulutus: Lastentarhanopettaja. Tanssin ammatillinen koulutus: Oulun konservatorio ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Tanssinopettajaliittojen tutkinnot: Suomen Tanssinopettajain liitto, Sveriges Danslärar Förbundet, International Dance Teachers Association, Imperial Society of Teachers of Dancing. Tutkijan arvo: Suomen Tanssinopettajain liitto, Iternational Dance Teachers Association.

Advertisement