Paritanssin laji- ja liikeanalyysi, osa 2

TUTKIMUSPROJEKTINI

Olen työssäni kiinnostunut paritanssin opettamisesta ja sen kehittämisestä. Edellisestä aiheeseen liittyvästä julkaisusta on vierähtänyt aikaa, asiat ovat vaatineet pohtimista ja testaamista. Paritanssia voi kehittää useista näkökulmista. Oma kehittämisprojektini sai lähtösykäyksen Teatterikorkeakoulun maisteriopintojen aikana Eeva Anttilan somatiikan kurssilla. Sen jälkeen olen pyrkinyt perehtymään kaikkeen mikä edes vähäänkään voisi liittyä tanssiin ja yllättävän moni asia liittyy.

Tutkimusmatkani on ollut kuin mikä tahansa matka. Ei voi tietää mitä on kulman takana, mitä löytää tai mihin päätyy. Jollain tavalla se asia mihin olen päätynyt, paljasti itsensä minulle. Nimesin sen paritanssin laji- ja liikeanalyysiksi. Nimen valintaan on vaikuttanut myös se, että kaikista olennaisimmista taitoon liittyvistä asioista ei paritanssin saralla juurikaan kirjoiteta. Näitä asioita kuulee ja oppii kokeneilta ja koulutetuilta tanssinopettajilta. Taitoon liittyvien ilmiöiden kielellisen kuvauksen moninaisuus on rikkaus mutta samalla se voi olla hämmentävää varsinkin aloittavalle tanssijalle.

Kai Lehikoinen kirjoittaa kirjassaan ”Tanssi sanoiksi – Tanssianalyysin perusteita” tanssintutkimuksen poikkitieteellisestä luonteesta. Tanssilla ei ole suoranaisesti omaa tiedettä vaan näkisin, että tutkimuksessa tulisi tukeutua rinnakkaistieteisiin. Lehikoinen kirjoittaa myös tanssin tutkimukseen liittyvästä kielellisestä ongelmasta. Kieli on tärkeä työväline mutta tutkimus palautuu aina kieleen ja kulttuuriin, kieli vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten ymmärrämme tanssiin liittyviä ilmiöitä. Tanssi on enemmän mitä voimme sanoilla ilmaista.

Tanssin liikkeelliseen tulkitsemiseen on useita menetelmiä, joista tunnetuin lienee Labanin menetelmä. Ruud Vermey on soveltanut Labanin menetelmiä kilpatanssin latinalaistansseihin kirjassaan ”Thinking, Sensing and Doing in Latin American Dancing”. Oma näkemykseni paritanssin laji- ja liikeanalyysistä on sekoitus kaikkea: Laban, Vermey, Bartenieff, Einstein, Newton, Ahonen jne. Tarkoitukseni on ollut tutkia laajasti tanssiin liittyviä ilmiöitä ja kieltä ja hyödyntää niitä omassa tutkimuksessani tarkoituksenmukaisella tavalla. Tässä tutkimuksessa en keskity fenomenologiseen tarkasteluun, mutta se vaikuttaa taustalla.

 

KÄSITEPERHEET

Tanssin opetuksen kieli on rikasta. Useat käsitteet voivat olla joko samaa tarkoittavia tai niissä on pieniä vivahde eroja. Olen jakanut ilmiöt käsiteperheisiin. Suurin osa tanssiin liittyvistä ilmiöistä voidaan yhdistää painoon, aikaan ja tilaan, eli universaaleihin vakioihin. Painon-, ajan- ja tilan- käsiteperheissä on siis ilmiöitä, joiden piirteissä on yhdistäviä tekijöitä.

Painon käsiteperheeseen kuuluvia käsitteitä ovat mm. paine, pressi, reaktiovoima, tukijalka, työjalka jne.

Ajan käsiteperheeseen kuuluvia käsitteitä ovat mm. rytmi, syke, ajoitus, dynamiikka jne.

Tilaa voidaan tarkastella oman, yhteisen tai yleisen tilan näkökulmasta. Tilaan liittyviä käsitteitä voivat olla mm. vastakkaisuus, vastaliike, oppositio, rotaatio, taivutus, kallistus, lateraali, crosslateraali, muoto, jne.

Käsiteperheen ajatus on luoda yhteyksiä samaa tarkoittavien käsitteiden välille, tuoda esiin käsitteiden välisiä vivahteita mutta luoda myös selviä eroja käsitteiden välillä. Osa käsitteistä ei ole niin selvärajaisia, että niiden voisi nähdä kuuluvan vain yhteen käsiteperheeseen. Esimerkiksi aikakäsite syke viittaa kehon (torson) painon liikkeeseen tilassa soitettavan musiikin dynamiikan mukaisesti.

 

PAINO

Painovoima vaikuttaa meihin kaiken aikaa. Yksikään liike ei tapahdu ilman jatkuvaa vuorovaikutusta painovoiman kanssa. Paritanssissa liike alkaa aina vuorovaikutuksessa painovoiman kanssa. Jos näin ei tapahdu, liikkeellä ei ole mitään mahdollisuutta onnistua hyvin.

Käytännössä kaikki liikkeet alkavat joko painon luovuttamisella maan vetovoimalle tai sen vastustamisella. Suljetun otteen tansseissa on nousuja ja laskuja jotka ruokkivat etenevää liikettä. Avoimen otteen tansseissa on bounce, jousto tms. joka pitää liikettä yllä. Rumba, jossa jalat pysyvät suorana, painon luovuttaminen on lantiossa. Riippuen lajin tekniikasta painon luovuttaminen, painovoiman vastustaminen, painon asettuminen tapahtuu aina ensimmäisenä. Samalla syntyy yhteys maahan ja omaan kehoon.

Nouseminen ja laskeminen ei tarkoita pelkästään jaloissa tapahtuvaa nousua, itse asiassa nousu tai lasku tapahtuu aina ensin vartalossa. Vartalonousu ilman jalkanousua kuvataan kilpatanssitekniikassa ns. NFR (No Foot Rise) – tekniikkana johon sisältyy kehon vertikaalista oppositiota eli venymistä. Tätä tekniikkaa tulisi käyttää laajemminkin seuratansseissa, sillä muuten keho ja liike jää hyvin passiiviseksi.

 

AIKA

Jalkojen rytmi on peruselementti tanssin opettamisessa. Se kertoo missä pitää olla ja milloin, mutta tanssi tapahtuu pääasiassa iskujen välissä. Alussa me kaikki yritämme osua jaloilla annetuille iskuille ja keho raahautuu perässä. Oikea tapa olisi kuljettaa kehoa (kehon painoa) tilassa ja ajassa niin, että jalat osuvat sen seurauksena itsestään oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. En tarkoita, että rytmin kautta opettaminen olisi huono asia, niin se kuuluukin mennä. Tämän vaiheen jälkeen opettaisin tanssia sykkeen kautta. Syke on painavimman osan liikettä tilassa ja ajassa tietyllä liikeradalla ja dynamiikalla. Valssissa keho tekee heiluriliikettä eli alakaaren kautta yläkaaren ja fuskussa suurin osa ajasta vietetään ylhäällä käyden iskujen välissä ”bouncaten” alhaalla. Ihmisen painavin osa eli keho (torso) määrää kevyempien osien toiminnan ja suunnan (raajat), siksi rytminen huomio tulee kohdistaa kehoon.

Tärkeä on myös sykkeeseen ja liikkeeseen liittyvä yhden tapahtumaketjun kokonaisuus jota kutsun sykliksi. Jokaisessa syklissä on työvaihe (painon luovutus tai vastustus) sekä vapautusvaihe (release). Tanssiminen ei ole jatkuvaa fyysistä tekemistä vaan oikeinajoitettu työ ja vapautus (work-release) kuljettavat tanssia vaivattomasti eteenpäin antaen sille luonnollisen, virtaavan ja vapautuneen ilmeen.

 

TILA

Oma tila on tärkein osa-alue paritanssin tilaelementeistä. Omassa tilassa tulee aktivoitua oppositiolla, kehon kevyellä vastakkaisuudella joka suuntaan keskustasta ulospäin (ulospäin suuntautuva energia). Pieni oman tilan laajennus kytkee kehonosat yhteen eli mahdollistaa liikkeen välittymisen kehossa. Samalla se huolehtii siitä, että kehon osat ovat tasapuolisesti asettuneet omaan paikkaansa (esim. jos hartioita ajattelee sivulle, niin silloin ei pitäisi olla ylimääräisiä jännityksiä rintalihaksissa), näin ollen kehoon ei synny vapaata liikkuvuutta haittaavia jännityksiä.

Yhteinen tila tulee olla tasapainossa kuten oma tila. Tanssiparit tasapainottavat toistensa tekemistä niin painon, ajan kuin tilankin osalta. Vuorovaikutus edellyttää oman tilan hallintaa.

Yleiseen tilaan liikutaan yleensä liikkumalla poispäin edellisestä positiosta tai täyttämällä lähtöpisteen ja päätepisteen välinen alue eli laajentamalla itsensä tilaan. Tilassa etenemisen yleinen virhe on keskeyttää kehonpainon eteneminen ennen kuin oma tila on käytetty loppuun. Jos tanssija malttaa tanssia oman tilan loppuun asti niin liikkeen lopussa kehon rakenne on järjestäytynyt siten, että se mahdollistaa liikkeiden luonnollisen tapahtumisen eikä tanssija tarvitse niin paljon lihasvoimaa liikkeiden suorittamiseen. Liikkeen tapahtumiselle luodaan suotuisat olosuhteet.

 

MIKÄ ONKAAN TEKNIIKKA?

Tanssi on kuin virtaava vesi jonka liikkeestä huolehditaan pumpuilla eli nousuilla ja laskuilla suhteessa painovoimaan. Nousut ja laskut hyödyntävät painovoimaa etenevän liikkeen tuottamisessa. Virtaavuus tanssissa on kehon ja sen osien paino ja muoto tilassa ja ajassa.

On selvää, että aloittava tanssija ei saa liikettä virtaamaan koska hän kohdistaa huomionsa askelmerkkeihin joiden suorittaminen on sidottu iskuihin. Taidon kehittyessä opetusta tulee kohdentaa kehon liikkeeseen.

Tanssitekniikassa kiinnitetään huomio tanssillisiin asioihin, joilla pyritään kehittämään taitoja. Lajitekniikka puolestaan määrittelee sen, miltä laji näyttää. Lajitekniikkaa ei pidä käyttää opetuksessa suoraan vaan lajitekniikan merkityksiä tulee tulkita oikein ja tieto tulee jäsentää opetettavalle taitotason mukaan. Lisäksi tulee huomioida, että jokainen mieli ja keho on erilainen. Oppiminen tapahtuu aina suhteessa omaan mieleen ja omaan kehoon. Tieto ei ole tekijälle absoluuttista vaan suhteellista.

 

Advertisement