OLEMISEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS

Usein tanssitunnilla kuulee kysyttävän tanssiliikkeiden askelista. Tämä on ymmärrettävää sillä jalkaterät ja varpaat ovat vaarassa ensimmäisenä jos ”askelmerkit” eivät osu kohdalleen. Askeleet eivät kuitenkaan ole tanssinopiskelun pääasia. Askeleet ovat suora vaste kehonpainon liikkeelle tilassa, ne siis kertovat mihin kehonpainon tulisi liikkua ja mikä sen rytmi tulisi olla. Jos minulta kysytään askelista, saatan kokeilla ensin mihin minun kehoni liikkuu, jotta voin kertoa mitkä askeleet ovat. Askeleet ovat tärkeä osa opetusta sillä ne kertovat etenkin aloittavalle tanssinharrastajalle perustiedot opeteltavasta taidosta, mutta pelkkä askelten opettelu ei tee liikkumisesta tanssia.

Se mitä tanssissa nähdään tapahtuvan, ei välttämättä ole sitä mitä pitää tehdä tanssiliikkeen tuottamiseksi. Tanssiliikkumisen takana tapahtuu paljon, mitä ei voi nähdä tai ymmärtää jos ”silmä” on tanssille harjaantumaton. Tanssin opiskelussa kysymys on tanssiin liittyvien elementtien ja ilmiöiden havaitsemisesta ja taidosta käyttää niitä omassa tanssissa (havaintomotoriikka). Yleensä tanssi nähdään niin kuin se visuaalisesti näyttäytyy, eli kehon asentojen, tanssin liikkeen ja muodon kautta. Sen sijaan esim. liikkeen painon näkeminen ja sen merkityksen ymmärtäminen saattaa olla haastavaa, jos itse ei ole päässyt sitä kehollisesti kokemaan omassa tanssissaan.

Meille on tarjolla valmiita malleja joka asiaan. Mallioppiminen on tanssissa yksi tärkeimmistä oppimisen muodoista, hyvän esimerkin voimaa ei voi painottaa liikaa sillä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Valmiiden mallien haittapuoli on se, että ne asettavat riman korkealle. Emme uskalla aloittaa laulu- tai tanssiharrastusta, koska niistä on olemassa liian hyvät valmiit mallit siitä miten ne tehdään.

Mielikuvat edistävät oppimista mutta voivat myös haitata tanssimista. Yleisesti tunnetut mielikuvat ovat arvokkaita työkaluja ryhmäopetuksessa, mutta koska taidosta on olemassa niin paljon erilaisia malleja joista muodostaa mielikuvia, asettaudumme tanssiessamme helposti johonkin kuviteltuun rooliin tai olemukseen, jolloin syntyy helposti näitä mielikuvia vastaavia kehollisia jännitystiloja, jotka estävät kehoa toimimasta optimaalisesti. Oman kehon toimivuuden kannalta näen tietynlaisen ”normaalin” olemisen tärkeänä. Se antaa mahdollisuuden oman liikkeen tuottamiseen muilta opittujen maneerien sijasta.

Tanssiminen on ensisijaisesti suhteessa olemista ympäröiviin asioihin: Maahan, musiikkiin, tanssipariin, omaan kehoon ja muihin ympärillä oleviin ihmisiin ja asioihin. Alkuvaiheen opetuksessa korostuu suhde lattiaan ja suhde tanssipariin. Lajista riippuen tanssiminen edellyttää erilaista kehon painon käyttöä, joka koetaan jalkojen välityksellä lattiasta. Jalat toimivat välittäjinä kehon painon ja maan vetovoiman välisessä suhteessa. Tanssijoiden välinen suhde on kehojen painon ja muodon välinen suhde, jossa välittäjänä toimivat keho ja kädet. Ensin pitää olla yhteys lattiaan, jotta viejä voi ohjata seuraajaa.

Oppimisen alkuvaiheessa tulisi korostua:

1. Vuorovaikutus kehon painon ja maan vetovoiman kanssa
2. Vuorovaikutus tanssijoiden kehonpainojen välillä

Myöhemmässä vaiheessa:

1. Kehon painon ja muodon vuorovaikutus maan vetovoimaan
2. Kehon painon ja muodon vuorovaikutus tanssiparin kehon painoon ja muotoon

Opetus- oppimistilanteessa oleminen on tapahtuman mahdollistamista antamalla sille aikaa (oman kehon tai parin kuuntelemista). Tanssimisessa oleminen on olennaisten asioiden tekemistä liikkeen tuottamiseksi. Olemisen ja kuuntelemisen avulla löytyy liikkeen sisäinen järjestys. Opittavan taidon tulisi ennemmin olla yksinkertainen kuin monimutkainen suoritus, tällöin liikkuminen näyttää varmalta, rauhalliselta ja hallitulta. Liian monimutkainen mielikuva opeteltavasta taidosta käyttää liikaa erilaisia motorisia ohjelmia, jolloin liikkeestä tulee mahdoton toteuttaa.

Yksinkertaisimmillaan vuorovaikutus lattian kanssa tarkoittaa pientä maan vetovoiman vastustamista eli jalkojen painamista vasten lattiaa, jolloin keho hieman kohottautuu ja liike mahdollistuu paremmin syntyneen kehon kannatuksen kautta. Kannatus tukee kehonosien välisiä yhteyksiä, mutta siitä myöhemmin lisää.

Lattiayhteys on edellytys vienti- ja seuraamistapahtumalle (vise) eli tanssiparin väliselle vuorovaikutukselle. Kun molempien kehot ovat kannateltuja, niin liikkumisesta tulee helpompaa. Viejän roolissa korostuu oman kehonpainon liikuttaminen huolimatta siitä, että lähellä olevaa paria tulisi mieli liikuttaa esim. käsien avulla. Seuraajan tulisi puolestaan olla avoimena kaikille signaaleille, joita vienti ja seuraamistapahtumassa esiintyy. Liikkeen ennakointi tekee viejän suunnitelmat tyhjiksi. Viennin ja seuraamisen opettelu vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja keskittymistä.

Yleisesti viennin ja seuraamisen suhteen osapuolet ovat liian aktiivisia, joka näkyy siinä että kaikki muu paitsi keho liikkuu. Erityisesti viejä, joka on yleensä mies, tarvitsee aikaa oman liikkeen aloittamiseen, seuraaja puolestaan joutuu odottamaan että tämä tapahtuu ja viesti saapuu perille. Vienti- ja seuraamistapahtuma on liikkeellinen vuoropuhelu, jossa lopputulokseen vaikuttaa mm. tanssiparin asettuminen suhteessa toisiinsa ja tanssiote sekä liikkeen laatu, määrä ja suunta. Vise on liikkeellinen ketjureaktio. Se on keskustelu, jossa ei puhuta toisen päälle vaan kohteliaasti vuoron perään. Kumpikin ottaa toisen huomioon ja antaa toiselle puheenvuoron.

Liikkeen vuoropuhelu on kuin mikä tahansa keskustelu. Jos toinen on kireällä tuulella, ei keskustelu voi onnistua rennosti. Molempien täytyy olla keskustelussa itselleen luontevalla ja toista kunnioittavalla tavalla. Kaikki esioletukset olemisesta tai liikkeestä ovat esteenä luonnolliselle vienti- ja seuraamistapahtumalle. Tanssiessa mieli on vapaa tai tyhjä niin kuin flow – tilassa. Olemisen keveys edellyttää sen sietämistä.

Advertisement

TANSSI NIIN KUIN SOITTAISIT osa 1

Paritanssi elää Suomessa kukoistuskauttaan ja lajin pariin hakeutuu yhä enemmän uusia ihmisiä. Tanssista on tullut monelle harrastajalle elämäntapa, joka pitää sisällään tanssi-iltojen lisäksi säännönmukaisen kursseilla, leireillä ja kilpailuissa käymisen. Harrastajamäärän kasvun ja harrastajien asettamien odotusten myötä kurssitoiminta laajenee ja monipuolistuu jatkuvasti, joten alan kouluttajat joutuvat pohtimaan minkä tyyppistä opetusta kursseilla tarjotaan. Moni tanssija hakee harrastamiselleen tavoitteellisuutta lähtemällä mukaan kilpailutoimintaan; sen myötä treenituntien määrä kasvaa ja mukava harrastus voi jopa muuttua ryppyotsaiseksi “miten tämä tehdään oikein?” –asiaksi.

Tanssinopettajan on tärkeää tiedostaa ne lähtökohdat, joiden pohjalta hän suunnittelee, toteuttaa ja arvioi opetustaan. Suomalainen seuratanssi on ensisijaisesti sosiaalinen tapahtuma ja laji, jossa sosiaalista aspektia ei voi eikä saa unohtaa. Pelkästään sosiaalista hyvinvointia ylläpitämällä oppilaiden tanssitaito ei kuitenkaan juurikaan kehity, joten mukana on hyvä olla myös joko tanssillisuuteen, tanssilajeihin tai soivaan musiikkiin liittyvä lähtökohta. Tanssillisuutta ja tanssitekniikkaa kehittämällä oppilas avaa kehoonsa uusia mahdollisuuksia toteuttaa asioita ja nämä taidot toimivat myöhemmin pohjana säännöistä vapautumiselle ja paritanssin improvisaation mahdollistumiselle. Tanssilajien perinteeseen liittyvät asiat voivat toimia opetuksellisena lähtökohtana ja olla antamassa raameja tavalle tehdä ja toteuttaa asioita eri tanssilajeissa. Monet paritanssilajit ovat syntyneet elävässä vuorovaikutuksessa soivan musiikin kanssa, joten musiikillinen lähtökohta on myös asia, jota voi käyttää punaisena lankana opetuksen aikana. Tämän artikkelin teeman mukaisesti pohdin seuraavassa, mitä asioita opettajana täytyy ottaa huomioon, jos opetuksen lähtökohdaksi valitsee soivan musiikin.

Diplomitanssinopettaja, FM Raili Laine (artikkeli SUSEL-lehti 2004/3) on määritellyt seuratanssin seuraavasti: Seuratanssin tulee onnistua 1) millä tahansa kropalla, 2) kenen kanssa tahansa, 3) joko omavalintaisella tai opetetulla tanssitaidolla, 4) viejän valitulla suhteella musiikkiin, 5) suhteessa partneriin ja suhteessa tilaan,  6) suhteellisen pienellä opettelupanostuksella. Kaikkien seuratanssin parissa mukana olevien tahojen olisi hyvä aika ajoin muistuttaa mieliin Railin ajatukset siitä, että seuratanssin luonne vapaana parinvaihtotanssina on se, joka on koko lajin inhimillinen käyttövoima ja sen tulevaisuudenkin perusta ja että seuratanssista nauttiminen ei vaadi välttämättä pitkälle vietyä teknistä taitoa tai valtavaa määrää tanssilajeja ja -kuvioita – voi hyvin olla, että antautumalla musiikin vietäväksi yhdessä parin kanssa saa aikaan ainutlaatuisen tanssihetken.

Toivoisin tämän artikkelin lukijan ymmärtävän, että perinteisestä tanssinopetusajatuksesta vapautuminen ei sulje pois sitä, etteikö lajin perusopetusta tarvittaisi. Liikkuvan ihmisen kehontuntemus ja –hallinta toimivat oivallisina rakennusaineksina myös onnistuneen paritanssin luomisessa ja  kaikenlainen tanssitekninen treenaaminen edesauttaa sitä, että tanssija löytää keinoja vuorovaikutteiseen hauskanpitoon tanssimisen avulla. Tanssitekniikkaan liittyvien asioiden alkaessa vetämään otsaa rypyille on äärimmäisen vapauttavaa “päästää vapaalle” ja opetella ottamaan luovalla tavalla käyttöön olemassa olevat ainekset –esimerkiksi tanssia juuri se lempisävelmä, joka saa kehon svengaamaan ja mielen hymyilemään. Parhaimmillaan tanssista voi syntyä kehojen keskustelua musiikin ehdoilla; tanssipari tulee osaksi soivaa musiikkia!

Rytmi on yksi elämän peruselementeistä. Ihmisen elämässä toteutuu tietty rytmi; sekä elämänkaari että keho noudattavat omaa ainutlaatuista rytmiään, lisäksi vuodenajat, kuukaudet, päivät ja tunnit noudattavat omaa rytmistä kaavaansa. Ihminen on tuottanut kehollaan liikettä eli tanssia koko olemassaolonsa ajan. Aikojen alussa tanssija tuotti rytmin omalla kehollaan, sittemmin rytmin ja musiikin tuottamista varten on eriytynyt oma ammattikuntansa, muusikot, joiden tahdittamana mekin suomalaisilla tanssilavoilla liikumme. Monenlainen tanssimusiikki voi svengata ja saada tanssivarpaan vipattamaan, mutta minkälainen suhde tuottamallamme liikkeellä on soitettuun musiikkiin? Toteutammeko soivaa musiikkia omalla tanssillamme vai suoritammeko opeteltuja tanssiaskelia ja -kuvioita riippumatta siitä, mikä kappale taustalla soi?

Musiikintulkinta on asia, joka puhututtaa kovasti suomalaisessa seuratanssimaailmassa. Tätä näkökohtaa korostavilla tanssijoilla on vilpitön tarve nostaa tanssimusiikin ja elävän tanssin yhteys sille kuuluvaan arvoon. Tanssinharrastajien keskuudessa asia saa kuitenkin helposti mystisen ja epämääräisen leiman; mitä ihmettä musiikista oikein tulkitaan, miten minä sen toteutan tanssissani? Poiminko niitä paljon puhuttuja breikkejä, liitelenkö melodiarytmin mukana, tulkitsenko laulun sanoja vai toteutanko jotain muuta lähtökohtaa? Nämä ovat kysymyksiä, joihin kentällä toimivien tanssinopettajien olisi tärkeää aika ajoin ottaa kantaa.

Kun opetuksen johtotähtenä on ohjata oppilaita luomaan omaa tanssiaan soivan musiikin perusasioiden pohjalta, voidaan lähteä liikkeelle perussykkeen hahmottamisesta edeten siitä sävelmän eri mittaisiin jaksoihin, luonteenomaiseen rytmiin sekä muihin tanssimusiikille ja tanssirytmeille tyypillisiin erityispiirteisiin. Tanssijan musiikintulkintaa helpottaa, jos opettaja auttaa oppilasta ymmärtämään, että soivan sävelmän rakenne on jaettavissa erilaisiin kokonaisuuksiin: iskuihin, iskualoihin, tahteihin ja eri mittaisiin fraaseihin. Tanssipari voi toteuttaa haluamaansa liikettä ilman sääntöjä ja ennakko-odotuksia ja kuitenkin tanssia elävää paritanssia niin kauan kuin liikkuminen on suhteessa musiikin perussykkeeseen. Painonsiirrot, askeleet, käännökset ja tanssiliikkeet voivat kestää valitun määrän iskuja tai tahteja ja niiden avulla voi tuntea olevansa yksi tärkeä osa orkesterista, joka luo tunnelmaa kyseiselle sävelmälle. Perusedellytys musikaaliselle tanssille on soivan kappaleen perussykkeen hahmottaminen ja oman askelluksen toteuttaminen tästä lähtökohdasta; vietetäänpä askeleella enemmän tai vähemmän aikaa, sen keston tulisi olla suhteessa musiikin perusrytmikerrokseen.

Tämän tyyppinen lähtökohta opetukseen on erityisen kiitollista sen vuoksi, että samalle tunnille tai kurssille voivat osallistua eri tasoiset tanssijat ja jokainen voi luoda oman näköistään tanssia omista lähtökohdistaan. Oppilaan kannalta on tärkeää ymmärtää, että tanssi ja liike syntyy ja elää juuri tässä hetkessä. Ei ole olemassa “oikeaa tapaa” tanssia kyseisellä hetkellä soivaan sävelmään vaan tanssi voi olla ja sen on suotavaa olla erilaista jokaisen parin kanssa. Opetus nojaa kahteen peruspilariin; soivan musiikin perusasioiden kunnioittamiseen ja vapaaseen vientiin, jota ilman luovaa paritanssia ei voi syntyä. Tunneilla on tärkeää antaa tilaa oppilaiden luovuudelle ja tekemisen kautta oppimiselle. Opettajan tärkeimpänä tehtävänä on toimia ideoiden antajana ja kannustajana sekä muistuttaa olemassa olevien taitojen soveltamisesta tanssiin siten, että musiikkilähtöisyys ja vapaa vienti toimivat eikä tanssilla häiritä muuta tanssiyleisöä. Näillä keinoin oppilaalla on mahdollisuus kokea aivan uudenlaisia onnistumisen elämyksiä tanssin parissa.

Opetuksen isona tavoitteena on saada tanssijat ymmärtämään musiikin ja paritanssin perimmäinen yhteys; se, että tanssi on parhaimmillaan kun se syntyy tässä ja nyt, vuorovaikutuksessa sen hetkisen parin kanssa, sen hetkisissä olosuhteissa, soivaa kappaletta yhdessä tulkiten. Mielekkään paritanssin ei tarvitse perustua monimuotoiseen kuviointiin tai pitkällä oleviin teknisiin taitoihin, vaan tanssi voi olla miellyttävää vaikkapa vain soivan musiikin sykettä myötäilevällä, kävelyyn perustuvalla askelluksella ja vartalonliikkeellä. Tätä helpottaa huomattavasti se, jos ymmärtää musiikin peruselementtejä. Lisäksi on hyvä hankkia ymmärrystä siitä, mitkä elementit soivassa musiikissa ovat tanssin kannalta olennaisia ja soveltuvat tanssijan toteutettaviksi.

Oman taitotason ja kokemuksen tuoman liikemateriaalin myötä tyylilliset keinot toteuttaa tietyn kestoista askellusta monipuolistuvat ja eri kestoiset askeleet saavat uudenlaista ulottuvuutta. Tanssitaidon kehittyminen auttaa esimerkiksi musiikin jaksotuksen toteuttamisessa, jolloin tanssija voi pienillä tanssillisilla elementeillä muuttaa tanssiaan kappaleessa tapahtuvien tunnelmanvaihdosten mukana. Tanssimusiikissa toteutuvat valtaosin tietyt lainalaisuudet, joiden ymmärtäminen auttaa ennakoimaan tunnelmanmuutoksia ja helpottaa jos tanssissaan haluaa esimerkiksi olla soittajien mukana breikeissä tai filleissä tai jos haluaa tanssien ”soittaa oman soolon” vaikkapa laulusolistin pitäessä taukoa.

Koska opettaja ei voi musikaalisen lähtökohdan kyseessä ollen antaa tanssijoille oikeita tai vääriä tanssisuoritukseen liittyviä tapoja, joutuu jokainen tanssija rakentamaan oppimaansa itse sekä annettujen, väljien ohjeiden että aiemman osaamisensa pohjalta. Tämä mahdollistaa sen, että jokainen voi edetä oppimisessaan omista lähtökohdistaan ja omassa tahdissaan. Aloittelevampi tanssija voi opettella musiikin kuuntelua yksinkertaisen kehonliikkeen ja kävelyn avulla, pitemmällä oleva tanssija voi kaivaa muistilokeroistaan aiemmin opittuja, tunnelmaan ja tyyliin soveltuvia, tanssiteknisiä asioita tai tanssilajeja. Näiden elementtien avulla on tarkoitus oppia toteuttamaan musiikin luomaa tunnelmaa tanssien, seuraamaan kappaleen jaksotusta sekä reagoimaan kappaleessa tapahtuviin pieniin muutoksiin. Tämä vaatii tanssijalta paitsi musiikin peruselementtien ymmärtämistä, myös irrottautumista tietystä perusaskeleesta ja uskallusta lähteä tuottamaan kehonliikettä soivan musiikin tuomista lähtökohdista. Opettajalta tämä vaatii monipuolista opetusmenetelmien hallintaa ja oppimiskäsitysten sisäistämistä.

Jotta PARItanssin perimmäinen tarkoitus toteutuisi, on kaiken luonnollisesti tapahduttava mukavassa vuorovaikutuksessa sen hetkisen parin kanssa. Parhaimmillaan tanssista syntyy kehojen keskustelua soivan musiikin ehdoilla; tanssijat tulevat osaksi soivaa musiikkia.