Olennaisuuksia etsimässä

Uudet tanssinopettajaopiskelijat ja 80 tuntia aikaa perehtyä tanssiurheilun kymmeneen lajiin. Materiaalia on paljon, joten tavoite on keskittyä liikkeen oppimisen kannalta olennaiseen. Nyt tuntuu, että, somatiikan ja biomekaniikan tutkiskelu viime vuosien aikana on vähentänyt pedagogisen kohinan määrää ja vähitellen paljastanut paritanssiin liittyvien kehollisten ja liikkeellisten olennaisuuksien olemassaolon. Tietyt liikkeelliset hypoteesit näyttävät toimivan lajissa kuin lajissa, joten oletan niiden olevan tärkeitä niin tanssin kuin sen opettamisen kannalta. Tässä muutama perustavaa laatua oleva ”hypoteesi”.

JATKUVA VUOROVAIKUTUS

Kirjoitin jo aiemmissa blogikirjoituksissa painovoiman ja kehon rakenteen merkityksestä liikkumisessa ja luonnollisen liikkeen tuottamisessa. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa maan vetovoiman kanssa. Yksikään (luonnollinen)liike ei tapahdu ilman tätä vuorovaikutussuhdetta. Kehon rakenne, luusto ja sen ympärille vuosien saatossa kehittynyt lihasten ja sidekudosten verkko vaikuttavat yhdessä, miten keho toimii suhteessa painovoimaan. Opetuksessa tulisi huomioida, että jokainen ihminen ja keho on yksilö(llinen).

JALKATERÄN TOIMINTA

Vaikka keho on keskeisessä osassa liikkeen tuottamisessa, sen kannattamiseen ja liikuttamiseen vaikuttaa suuresti jalkojen toiminta. Liikkumisen tarkastelu on hyvä aloittaa alhaalta ylöspäin. 1.Kävellessä paino otetaan vastaan kannalla. 2.Jalan rullatessa jalkaterän ulkosyrjät koskettavat maata. 3.Päkiän osuessa maahan kehon paino kulkee ukko- ja akkavarpaiden välistä. Jalkaterän mahdollinen pronaatio tai supinaatio vaikuttaa kaikkien ylempien kerrosten linjauksiin ja toimintaan. Jalkaterän neutraali asento on hyvä.

TANSSIN MOOTTORI

Nousut ja laskut, erilaiset joustot ja lantion painon asettaminen ovat ensisijaisen tärkeässä asemassa jatkuvan liikkeen ylläpitämisessä. Ne ovat ikään kuin tanssin moottori joka ylläpitää sykettä. Myös kehon muodon vaihtaminen vaikuttaa osaltaan liikkeen tuottamiseen (rotaatiot, lateraalit, risti-lateraalit, taivutukset, kallistukset). Muodon muuttuessa kehon paino siirtyy tukipisteen päältä kohti muodon suuntaa. Muoto on painoa.

OMASTA TILASTA YLEISEEN

Tasapainoinen tilassa liikkuminen edellyttää tasapainoista oman tilan käyttöä. Liike tapahtuu kaiken aikaa kaikkiin suuntiin. Liike alkaa yleensä päinvastaiseen suuntaan! Päästäkseen eteenpäin on työnnettävä taaksepäin, päästäkseen ylöspäin on työnnettävä alaspäin jne. Yhteys lähtöpisteeseen säilyy jolloin keho sekä liike ovat tasapainossa.

KANNATUS

Jalkojen työntäminen kohti lattiaa ojentaa kehon ja saa aikaan luontevan vapaan kannatuksen joka mahdollistaa kehon monipuoliset liikkeet. Jokaisen askeleen tulisi olla kohti lattiaa, jotta yhteys tukipintaan, kannatus ja virtaava liike säilyvät.

NOUSU ON AINA KEHON NOUSU

…ja edelleen, se saadaan aikaiseksi työntämällä jaloilla lattiaa (reaktiovoima). Nousu on yhdenlainen oppositio (eli kehon vastakkaissuuntainen olotila) jossa keho ojentuu. Nousu alkaa alatasosta (polvet koukussa), jatkuen keskitasoon (jalat suorana) ja aina edelleen ylätasoon (päkiöillä/varpailla). Jotta nousu säilyy voimakkaana ja tasapainoisena, irtoavat kantapäät lattiasta vasta siirryttäessä ylätasoon. Laskut voivat olla kontrolloituja tai vapaita pudotuksia. Lasku alkaa kantapäistä kohti lattiaa kehon ollessa oppositiossa (kehon suunta on aktiivisesti ylöspäin myös laskuissa, venytään kohti lattiaa). Näin saadaan pidennyksen kautta kehoon aktiivista kannatusta, kehonosien välistä yhteyttä sekä stabiliteettia, joka ei edellytä kehon pintalihasten jännittämistä.

TUKIJALKA LIIKUTTAA

Liikkumisen huomio pitäisi olla aina tukijassa. Tukijalka kohti lattiaa ylläpitää luontevaa kannatusta, opposition avulla päästään liikkumaan tasapainoisesti omassa tilassa yleiseen tilaan. Vapaa jalka on vapaamatkustaja. Se on kiinni lantiossa ja sen positio määräytyy sen perusteella, miten ja mihin tukijalka liikuttaa/työntää/kiertää lantiota eli mihin se lopulta heilahtaa tai asettuu.

VAPAAN JALAN LIIKE

Kaikki vapaan jalan askeleen suunnat voidaan tuottaa nousujen ja laskujen avulla. Vapaa jalka sulkeutuu, kun tukijalka nostaa kehon keskitasoon (vapaa jalka roikkuu kiinni lantiossa, joten jalka seuraa lantion nousua eli sulkee jalat). Vapaa jalka voi ohittaa tukijalan, kun tukijalka nostaa kehon ylätasoon (vapaa jalka saa tilan ohitukseen). Suljetusta asennosta saadaan jalat auki myös ylätason yläkaaren kautta. Tähän lisättynä kehon painon suunta (vakiotanssit) tai lantion rotaatio (lattarit) saadaan aikaiseksi kaikki mahdolliset jalan positiot. Liikkuminen tapahtuu siis nousujen ja laskujen, joustojen tms. vertikaalien liikkeiden sekä kehon erilaisten muotojen ja painopisteen siirron avulla.

LIIKE ALKAA PAINON LUOVUTTAMISELLA

Kun seisomme lähtöasennossa tukijalan päällä, meillä on varastoituna asemaenergiaa eli energiaa sijainnista johtuen. Erityisesti suljetun otteen tansseissa liike alkaa lähes poikkeuksetta alakaaren kautta eli alkuvauhti saadaan ”alamäen” avulla. Alaspäin suuntautuva liike jatketaan eteenpäin. Tämä ei koske vain valssia, jossa kaariliike on ilmeinen, vaan kaikkia muitakin suljetun otteen tansseja (paitsi ehkä Tangoa tyylistä riippuen). Alakaari on uuden liikkeellisen syklin alku ja liikesykli päätyy liike-energian loppumiseen ylätasoon, josta alkaa uusi liikesykli.

 MIKÄ SE TEKNIIKKA ON

Pidän mielelläni lajitekniikan ja tanssitekniikan käsitteet erillään, vaikka niiden tarkoitus on tukea toisiaan. Lajitekniikka määrittelee liikkeen muodon mutta liikkeen muodon reunaehdot ovat tanssitekniikassa. Tanssi- ja lajitekniikka ovat paljon moniulotteisempia ilmiötä, kuin mitä olen tässä kuvannut. Olen kiinnostunut analysoimaan lajia ja liikettä, jotta osaisin opettajana antaa ohjeita, joilla saa välittömiä vaikutuksia aikaiseksi. Vaikuttaa voi myös psyykkisellä, fyysisellä ja sosiaalisella tasolla mutta jääköön se toiseen kertaan.

Advertisement

Tanssitaanhan huomennakin —monimuotoinen paritanssikulttuuri

Tanssitaanhan huomennakin –seminaari Tampereella 18.3.2016

Järjestyksessä toinen Tanssitaanhan huomennakin –seminaari järjestettiin Oulun ammattikorkeakoulun toimesta Tampereella perjantaina 18.3. Yhteistyökumppaniksi saatiin toistamiseen Pispalan Sottiisi ry ja seminaari pidettiinkin seuratanssikentän kannalta ”ei kenenkään maalla” Stenvall-salissa. Iltaa emännöivät koulutuksen lehtori Anni Heikkinen ja paritanssin ammatillisessa koulutuksessa 25 työskennellyt Liisa Kontturi-Paasikko.

Illan teemaksi oltiin valittu Tanssitaanhan huomennakin —monimuotoinen paritanssi ja alustajiksi oli kutsuttu neljän eri tanssilajiperheen asiantuntijoita. Mukana tilaisuudessa oli parisenkymmentä osallistujaa, jotka saivat kuulla neljän upean alustajan näkemyksiä oman tanssigenrensä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Jokainen alustaja osoitti puheessaan olevansa oman erityisalansa asiantuntija ja jokainen veti kuulijan mukaan oman tanssilajinsa maailmaan oman innostuksensa kautta. Alustukset toimivat myös erinomaisina tiiviinä tanssitiedon paketteina ko. lajiperheestä ja osoittivat, että vaikkakin lajien toimintatavoissa on paljon yhteistä, niistä jokaisesta löytyy myös omat tärkeät erityispiirteensä.

Jokaisen alustuksen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus lyhyeen keskusteluun ja illan lopuksi aikaa oli pidempään asioiden pohtimiseen. Loppukeskustelun aikana tehtiin monenlaisia huomioita, jotka jäivät elämään kuulijoiden mieliin.

• Jokainen illan aikana käsitellyistä lajiperheistä voi tällä hetkellä hyvin. Toki kaikissa on omat haasteensa, mutta jokaisella on selkeästi oma harrastajakuntansa. Keskustelussa oltiin vahvasti sitä mieltä, että yhteistyö eri lajiperheiden välillä on tärkeää. Se, että eri lajien edustajat tutustuvat toistensa lajeihin ja siihen liittyvään kulttuuriin auttaa koko tanssin kenttää.

• Lavatanssikulttuuri pyrkii ottamaan mukaan kaikki lajit. Lajit siirtyvät lavoille ensisijaisesti tanssijoiden kautta ja ne muuttavat muotoaan matkalla, jolloin osa lajin erityispiirteistä voi muuttua merkittävästi tai kenties kadota kokonaan. Jos suomalaiselle tanssilavalle halutaan mukaan uusia lajiperheitä, toivottaisiin seuratanssikursseille myös mukaan näitä lajeja asiantuntijoiden opettamina. Kun opettajalla on riittävän laaja ymmärrys lajista, hän pystyy poimimaan sen ydinasiat mukaan yksittäisellekin tutustumistunnille ja näin kenties sytyttämään kipinän laajemman osaamisen hankkimiseen. Tällä tavalla lajin omat asiantuntijat pääsevät myös vaikuttamaan siihen, missä muodossa laji kenties siirtyy suomalaiselle tanssilavalle.

• Esimerkkien merkitys nähdään myös suurena. Korkeatasoisen opetuksen lisäksi paritanssin monimuotoisuuden säilymisen kannalta on tärkeää, että on olemassa osaavia tanssijoita. Alustuksissa tuli esille seminaarin asiantuntijoiden tanssijan alkutaival ja se, että esikuvalla oli iso vaikutus siihen että harrastus alkoi. ”Tuota minä haluan oppia, noin minä haluan osata tanssia” –ajatus on varmasti usean tanssista kiinnostuneen ihmisen mielessä kun hän katsoo taitavaa tanssiparia joko sosiaalisessa tanssitilanteessa tai kilpailu- /esiintymistilanteessa. Se, että kentällä on korkealaatuisia tanssijoita, on luonnollisesti seurausta siitä, että kentällä on korkealaatuista opetusta.

• Tanssipaikkojen säilymisen kannalta olisi tärkeää, että illanvietto-aspekti saataisiin vahvemmin mukaan. Jos tanssi-illan onnistumisen kriteerinä on se, kuinka monta peliä on saanut tanssia, ollaan aika kaukana siitä ajatuksesta, että paikalle ollaan tultu seurustelemaan, kuuntelemaan musiikkia ja tanssimaan. Tanssiminen ja sen suorittaminen saa helposti liian suuren painoarvon ja tämä ajaa pois myös Veikko Vaihtoaskel –miehet, jotka kenties haluaisivat viettää iltaa perinteisemmällä tavalla.

• Paritanssin monimuotoisuus ilmenee paitsi suomalaisen tanssilavan monimuotoisena lajikirjona myös monimuotoisuutena yksittäisen lajiperheen sisällä. Keskustelua käytiin siitä, tarvitseeko meidän loppujen lopuksi olla huolissamme paritanssin tulevaisuudesta. Ajat muuttuvat, entistä ei saada enää takaisin vaan fokus on kohdistettava siihen mitä meillä nyt on ja miten voimme kehittää sitä eteenpäin. Seminaarin alustusten ja keskustelun pohjalta voi päätellä, että paritanssilla menee hyvin ja että yhteistyön voimalla sen pariin saadaan yhä enemmän harrastajia. Iltaan valituista lajiperheistä suomalainen lavatanssi tulee todennäköisesti kokemaan suurimmat muutokset tanssipaikkojen vähenemisen myötä, mutta siinäkin on oma vankka harrastajakuntansa, jonka ansiosta tämäkin laji elää vielä pitkään rinnakkain muiden paritanssilajien kanssa.

 

TIIVISTELMÄT ALUSTAJIEN PUHEENVUOROISTA

RAKE SALO / West Coast Swing (myöhemmin tekstissä WCS)

Raken tanssillinen tausta on lavatansseissa, joita hän on oppinut ns. verenperintönä. Tämän lisäksi Rakella on jonkin verran kokemusta vakioista, lattareista ja rock´n´swinglajeista. Näissä lajeissa oli paljon hyvää ja sellaista, joka tuntuu edelleen toimivalta, mutta niiden arvomaailmassa oli myös asioita, joihin Rake kyseenalaistaa ja joihin hän on löytänyt vastakaikua omasta lajistaan. WCS oli laji, johon Rake jäi koukkuun saman tien lajia nähtyään. ”Noin haluan tanssia!” –ajatus vei tanssitunneille, leireille, tapahtumiin ja pitää kiinni lajissa edelleen.

• Lavatanssien hakukäytäntö, jossa on määritelty se kuka hakee ja mistä hakee, tanssista ei ole kohteliasta kieltäytyä, mies vie / nainen seuraa ja saman parin kanssa tanssitaan kaksi kappaletta.
  • WCS:ssä varsinaista hakusysteemiä ei ole, kuka tahansa voi pyytää ketä tahansa tanssimaan missä tahansa ja paria vaihdetaan jokaisen kappaleen jälkeen ja jolloin myös naisilla on mahdollisuus olla aktiivisia haun suhteen. Seuraaja pystyy tässä lajissa vaikuttamaan yhteisen tanssin kulkuun enemmän kuin muissa paritanssilajeissa. Lisäksi hakusysteemi suosii sitä, että kaikentasoiset harrastajat tanssivat keskenään. WCS-kulttuuri pyrkii olemaan vapaa säännöistä tanssietikettiin yms. liittyvien asioiden suhteen.

• Lavatansseissa soi suomalainen tanssimusiikki, vakioissa ja lattareissa perinteinen kansainvälinen tanssimusiikki, rock´n´swing puolella vanhaan swing- ja rock´n´roll –pohjaiseen musiikkiin —näistä mikään ei ole musiikkia, jota nuoriso itse kuuntelee vapaa-aikanaan
  • WCS:n musiikki on samoja biisejä, joita nuoriso kuuntelee vapaa-ajallaan, jolloin laji saa enemmän kontaktipintaa omaan elämään.

• Lavatansseissa lajien kirjo on valtava, joten tanssija joutuu käyttämään paljon aikaa monien erilaisten lajien opettelemiseen ja kynnys lähteä lavalla ylipäätään ja pidempäänkin tanssia harrastaneelle kynnys lähteä tanssimaan outoa lajia on suuri.
  • WCS:ssä treenataan tanssimaan yhtä lajia eri tavalla suhteessa erilaisiin biiseihin, jolloin tekniikka pääsee kehittymään paremmin sekä viejänä että seuraajana. Aloittelija ja pitkällä oleva harrastaja voivat helposti tanssia keskenään, koska tarvitsee hallita vain yhden lajin perusteet.

• Paritanssiin liittyvässä kilpailutoiminnassa harjoitellaan ja tanssitaan saman parin kanssa, jolloin sosiaalinen aspekti kilpailuissa jää vähäiseksi.
  • WCS:n kilpailusysteemissä yksittäinen tanssija etenee itsenäisesti kisauralla, ja kilpailuparit arvotaan, jolloin omaa tanssia joutuu koko ajan sopeuttamaan uuden ihmisen kanssa sopivaksi ja samalla saa sosiaalista kosketusta vieraisiinkin ihmisiin. Koska omaa paria ei tarvita, kynnys kilpailu-uran aloittamiseen on pieni.

Oman lajinsa kehittymisen kannalta Rake näkee tärkeänä uusien alkeisihmisiin keskittymisen ja kisasysteemin kehittämisen.

Rake pohti myös laajemman sosiaalisen paritanssikulttuurin (lavatanssi) tilaa ja totesi, että yhtenä esteenä sen kehittymiselle on se, että lavatanssin puitteissa yritetään tarjolla kaikille kaikkea, jolloin ihmisillä tulee helposti ”tanssiähky”. Tilanne oli helpompi ennen, kun lavoilla oli vain rajattu määrä tanssilajeja. Toisena haasteena Rake näkee kentällä amatööriys- / ammattilaisuusasetelman, jossa on havaittavissa kuppikuntaisuutta mm. sen suhteen, voivatko harrastajaohjaajat käydä tanssinopettajien tunneilla ja kursseilla.

Rake totesi, että WCS on saanut paljon muilta tanssiperheiltä ja myös toisin päin. Laji tulee todennäköisesti siirtymään jossain määrin myös tanssilavoille, todennäköisesti jollakin tavalla mukautettuna versiona. Rakella itsellään ei ole tähän suurta intohimoa WCS:n liittämistä suomalaiseen lavatanssikirjoon, koska hän ei näe sen auttavan kummankaan lajiperheen kehittymisessä.

Loppusanoina Rake totesi että suomalaisessa paritanssikulttuurissa on tärkeää, että lajien moninaisuus säilyy, jotta tanssin parissa pysyy harrastajia. Tämä eli yhteistyö eri tahojen on äärimmäisen tärkeää

 

PASI LAUREN / ARGENTIINALAINEN TANGO (myöhemmin tekstissä tango)

Pasin tanssiura on niinikään alkanut nuorena urheilijamiehenä seuratanssin alkeiskurssilta ja edennyt sieltä pitkän ”maailman hauskimman ” ja vilpittömän kritiikittömän tanssimisen jälkeen argentiinalaiseen tangoon ja sen kautta paritanssin syvemmän olemuksen tutkimiseen. Herääminen tangoon syntyi vuonna 2000 lajin visuaalisuudesta, siitä tunteesta minkä taitavan tanssijan askeleen ottaminen Pasissa synnytti.

Puhuttaessa argentiinalaisesta tangosta moni ajattelee, että kyseessä on yksi laji, mutta itse asiassa tango pitää sisällään lukemattoman määrän erilaisia tangoja. Tangon historia on pitkä —musiikki ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat tanssin tyyliin ja tapaan. Näiden elementtien kehittyessä myös tanssin tyyli kehittyy ja tämä tuo pidemmällä olevalle harrastajalle aina uudenlaisia tapoja tanssia tangoa. Lisäksi tangoperheeseen lasketaan kuuluvaksi myös tangovalssi ja milonga.

Tango pääsi lähes kuolemaan sekä tanssina että musiikkina 1965 maan poliittisen myllerryksen vuoksi ja syntyi uudestaan 1980-luvulla. Tangoa ryhtyivät opettamaan koulutetut tanssijat, joiden myötä tangoon tuli uudenlaisia mausteita ja sitä tanssittiin myös muihin musiikkeihin. Tango voi siis olla lähes mitä vain —se voi olla tyylillisesti myös hyvin lähellä suomalaista tangoa.

Pasi pohti puheenvuorossaan myös suomalaisen paritanssikulttuurin (lavatanssit) tilaa ja totesi, että se voi hyvin ja on palaamassa ns. normaalien harrastusten pariin. Tanssikoulut ja –seurat sekä laadukas opetus ovat kaiken kehittyvän paritanssikulttuurin ehdoton edellytys. Korkealaatuinen opetus takaa sen, että oppiminen on innostavaa ja mukavaa. Oulun ammattikorkeakoulun kaltainen paritanssin opettajien ammatillinen koulutuksen jatkuminen on oleellista laadukkaan opetuksen kehittämiseksi.

Pasi jakoi puheenvuorossaan paritanssin kuluttujat kolmeen ryhmään:

• tanssitunneilla kävijät
• tanssitilaisuuksissa kävijät
• nousujohteisesti sekä tanssitunneilla että –tilaisuuksissa kävijät

Kansainvälisten lajien osalta Pasi totesi, että kosketus oman skenen huippuopettajiin ja –tanssijoihin on ensiarvoisen tärkeää. Esikuvat ovat tanssijoille tärkeitä ja niitä on mahdollisuus seurata kansainvälisillä leireillä ja kursseilla. ”Noin minäkin haluan joskus tanssia” toive auttaa konkretisoimaan omia tavoitteita.

Tangon aseman Pasi totesi olevan hyvä, tangon on arvostettu lähitanssilaji. Tangon pariin tulee mukaan ihmisiä, jotka saavat lajista jotain, mitä eivät saa muista paritanssilajeista.

Lajissa on erityispiirteitä ovat monipuolisuus ja lajille tyypillinen epäsymmetrisyys, joka vaatii erittäin suurta läsnäoloa ja herkkyyttä. Tangoa harjoittelemalla voi saada herkkyyttä ja läsnäoloa myös muihin paritansseihin, jolloin niistä voi saada aivan uudenlaisia kokemuksia. Tämä on asia, jonka Pasi soisi siirtyvän tangosta muihin lajeihin.

Tangossa on olemassa paljon erilaisia käyttäytymissääntöjä, jotka kulkevat olennaisena osana mukana opetuksessa ja lajin kulttuuriin tutustutamisessa. Milonga on tangon tanssi-ilta, johon kuuluvat yhtä olennaisina osina ruokailu, juomat, seurustelu ja tanssiminen. Lähtökohtaisesti jokaisella on vapaus valita kenen kanssa haluaa tanssia ja hakeminen on hyvin hienovaraista —kenenkään ei tarvitse antaa rukkasia.

Raken puheenvuorosta Pasi nappasi yhden kopin —kisailuasian. Kilpaileminen ja niihin harjoitteleminen ovat nostaneet merkittävästi esim. suomalaisen seuratanssin tasoa, tämä on jotain mitä argentiinalaisen tangon piireissä voidaan kenties lähteä kehittelemään. Kilpailujen sudenkuoppa ovat säännöt, joiden puntaroiminen pitää tehdä tarkkaan ja rauhassa.

Loppuyhteenvetona Pasi totesi monipuolisuuden olevan ehdoton rikkaus. Mitä enemmän meillä on eläviä paritansseja sitä enemmän meillä on tanssijoita. Kaikenlainen nurkkakuntaisuus pitäisi saada ajettua pois tanssin kentältä.

Tangon osalta Pasi totesi tilanteen olevan myös hyvä. Harrastajien määrä on kasvanut tasaisesti ja Suomessa on sekä kansainvälisen tason opettajia että tanssijoita ja myös kansainvälisen tason tangomusiikkia. Nämä yhdessä takaavat sen, että Suomessa järjestettäviin tangotapahtumiin tulee osallistujia myös ulkomailta. Laji tulee aina olemaan”underground-laji”, mutta se on Pasin mukaan jokaisen tanssidinosauruksen hautausmaa J.

 

MATIAS LÖYTTYNIEMI / Salsa

Matias on toiminut salsa-kentällä reilun 10 vuoden ajan tanssijana, opettajana, DJ:nä ja tapahtumanjärjestäjänä. Tällä hetkellä hän opiskelee Helsingin yliopistossa musiikkitieteitä ja keskittyy opinnoissaan nimenomaan kuubalaiseen musiikkiin sekä sen suhteeseen identiteettiin ja tanssiin.

Salsa on musiikki- ja tanssilaji, jonka musiikilliset juuret ovat Kuubalaisessa tanssimusiikissa 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Salsa nimi syntyi 1970-luvulla New Yorkissa ja tarkoittaa kastiketta eli salsassa sekoittuvat erilaiset musiikilliset ja tanssilliset ainekset. Nimi keksittiin, kun tehtiin aiheeseen liittyvää dokumenttia ja musiikkityylille piti löytää sopiva termi —ihmiset ottivat nimen yleiseen käyttöön. Musiikki syntyi kuubalaisen musiikin pohjalta, mutta siihen tuli mukaan paljon muita vaikutteita ja useat maat ovat ”omineet” salsaa itselleen. Tämän jälkeen salsasta on tullut populaarikulttuuria sekä tanssin että musiikin saralla ympäri latinalaista amerikkaa. Salsamusiikilla on useassa maassa iso rooli identiteetin tasolla—”tämä on meidän omaa musiikkiamme! ”

Matiaksen mukaan monikulttuurisuuden seurausta on se, että salsaa on vaikea kuvailla tai määritellä lyhyesti, koska se pitää sisällään niin paljon erilaisia aineksia, lisäksi se elää ja muuttuu ajan hengessä koko ajan —se on musiikin tekemisen tapa, jolle ei voi laittaa yksiselitteistä leimaa. Salsalla on tietynlainen muoto, joka voi ilmetä monin eri tavoin, mutta salsa voi myös olla monen muunlaista.

Myös tanssimisessa on samantyyppinen ajatus. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tanssia salsaa vaan erilaisiin musiikkeihin tanssitaan salsaa eri tavalla. Sekä tanssijoiden että musiikin tekijöiden keskuudessa eri tyylit sekoittuvat jatkuvasti keskenään ja salsassa syntyykin koko ajan erilaisia fuusioita.

Salsa isona terminä pitää siis sisällään tosi paljon erilaista tanssia ja musiikkia. Lisäksi salsa voi ottaa vaikutteita niin Bachin fuugasta kuin nykypäivän hip hopista tai elektronisesta musiikista. Tanssilajeja on salsassa myös useita, esim. kuubalainen, LA style, NY style, kolumbialainen, puertoricolainen, mambo on 2 jne.

Salsa-tapahtumat ovat suosittuja lajin harrastajien joukossa. Tapahtumissa tanssija pääsee näkemään ja kokemaan seuraavia lajeja:

• salsaa eri muodoissa
• cha cha cha, son, rumba
  • cha cha chata soi muutama biisi illassa
  • son on hyvin lähellä salsaa, ero on veteenpiirretty viiva
  • rumballa ei ole mitään tekemistä kilpa- tai lavatanssirumban kanssa
• bachata, kizomba, zouk, semba
  • bachatan juuret on Dominikaanisessa tasavallassa
  • zouk, kizomba, semba ovat enemmän omia genrejään, mutta näitä musiikkeja soi myös salsabileissä

Salsa-skenen haasteina Matias näkee seuraavat asiat:

• Tanssityylejä ja –lajeja on paljon, jolloin ihmisten on vaikea pysyä mukana ja eri lajien välillä syntyy helposti skismaa. Matias on vahvasti sitä mieltä, että tästä pitäisi päästä eroon. Tapahtuman järjestäjien ei pitäisi edesauttaa muurien ja vastakkain asettumisen syntyä.

• Tapahtumia järjestämisen pohjalla on intohimo musiikkiin ja tanssiin, mutta niitä järjestetään myös liiketoimintana, jolloin mukaan tulevat yrittäjyyteen liittyvät vaateet eli tapahtumista pitäisi saada riittävästi tuottoa, jotta niiden jatkuvuus pystyttäisiin takaamaan. Salsabileet ovat useimmiten osa isompaa liiketoimintaa, esim. tanssikoulun pyörittämistä. Bileiden tarkoitus on tarjota lajin harrastajille sosiaalinen tapahtuma. Järjestäjän tausta suhteessa tanssiskenen vaatimuksiin ja näkemyksiin vaikuttaa siihen, minkälainen musiikki bileissä soi. Lajin laaja-alaisuuden vuoksi tapahtuman järjestäjä joutuu tekemään valintoja ja rajaamaan musiikillista tarjontaa, jotta tapahtuman sisältö kohdentuu oikealla tavalla järjestäjän kohderyhmälle.

• Sopivia paikkoja salsa-tapahtumille on vaikea löytää. Yleisimmin tapahtumia järjestetään tanssikoulujen tiloissa tai baareissa. Baarien liiketoiminta perustuu alkoholin myyntiin ja koska tanssivat ihmiset eivät käytä juurikaan alkoholia, baareja on vaikea saada yhteistyökumppaniksi.

Monimuotoisuus lajin sisällä on edellä mainituista haasteista huolimatta positiivinen asia. Kun tanssivan väestön määrä kasvaa, tanssikoulujen lukumäärä kasvaa ja tanssinopettajien määrä kasvaa niin lajin osaaminen ja arvostus laajenee ja koko skene kasvaa.

Kentällä on toimijoita, jotka haluavat yhdistää lajeja ja houkutella mukaan osallistujia mahdollisimman laajalta tanssinkentältä. DJ-valinnalla pyritään tiedottamaan ihmisille, minkä tyyppisestä tapahtumasta on kyse. Jokaisella DJ:llä on oma erityisalueensa, jonka lajin sisällä olevat ihmiset oppivat ajan saatossa tuntemaan ja löytävät itselleen sopivan tapahtuman. Tietty järjestäjä voi siis organisoida salsabileet viikottain vaihtuvalla teemalla eli eri viikkoina bileissä kenties tanssivat eri salsatyylien harrastajat. Tämä on se suuntaus, johon Matias toivoisi skenen menevän.

Tällä hetkellä Helsingissä on tällä hetkellä säännöllisesti järjestettyjä laaja-alaisia salsabileitä, joista Matias nosti esiin

• Johanna Sallisen ja Omar Bakrin järjestämät viikottaiset bileet
• Oopperatalon amfi-teatterissa Salsa Borealiksen kesäisin viikottain järjestettävä Oopperasalsa,
• Casinon Fennia-salissa järjestettävät tanssikoulujen ja -seurojen bileet
• Kesäisin järjestettävä Palladium Nights -tapahtuma

Alustuksena lopuksi Matias nosti esiin laadukkaan opetuksen merkityksen. Laaja-alaisessa skenessa opetuksen tulee olla sellaista, josta ihmiset saavat oikeanlaisen näkemyksen lajista. Opettajalla tulee olla laaja ymmärrys lajin sisällä olevista asioista, siitä miten asiat ovat syntyneet ja miten asiat ja ilmiöt liittyvät toisiinsa. Matiaksen mielestä tanssikoulujen tulisi ensisijaisesti tarjota pitkäkestoista opetusta, jolloin opetuksessa on tutustua laajemmin salsan kenttään. Nykyään niin suosittujen drop-in –tunteihin osallistumalla harrastaja voi saada lajista vääränlaisen kuvan ja kipinä lajiin voi jäädä syttymättä. Matias heittää vastuuta myös kursseille osallistujille: oppijalle on tärkeää olla mukana koko matka, jotta kokonaisuus saadaan ”puserrettua” kasaan. Jos on mukana esim. vain joka toisella tunnilla, asiasta ei pääse muodostumaan kokonaista kuvaa.

Summa summarum, salsa on erittäin laaja kirjo erilaisia asioita —tämä on salsan haaste, mutta myös sen etu.

 

JUHANI KUOSMANEN / Suomalainen seuratanssi 

Juhani ”Jussi” Kuosmanen on nähnyt ja kokenut paritanssin saralla paljon. Hän on alkujaan lavojen kasvatti, mutta hänellä on myös takanaan menestyksekäs ura vakio- ja lattaritanssijana. Jussi toimii lisäksi tanssikoulu yrittäjänä, tuottaa tanssinopetus DVD-sarjaa (Koko Suomi tanssii) ja on Latinos® -tavaramerkin kehittäjä ja omistaja. Jussi toimii aktiivisesti sekä Suomen Tanssinopettajain liitto Stol ry:n seuratanssijaoksessa ja on Suomen Tanssikoulujen liitto Tansli ry:n puheenjohtaja.

Jussi aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että suomalainen paritanssikulttuuri on valtavan laaja. Hän laskee omassa opetusrepertuaarissaan olevan yli 30 tanssilajia. Tämä on haaste sekä tanssinopettajalle että ennen kaikkea tanssiharrastuksesta kiinnostuneelle ihmiselle.

Jussi veti kuulijat mukaan oman nuoruutensa tanssilavalle, joka oli ensisijaisesti ihmisten kohtaamiseen tähtäävä paikka, johon tultiin viettämään iltaa seurustellen ja tanssien. Silloin riitti, kun lavalla osasi tanssia valssia, tangoa, humppaa, foksia ja jenkkaa. Illan ”tanssikunkut” hallitsivat lisäksi polkan tanssimisen. Ikähaitari tanssilavoilla oli teini-ikäisistä ylöspäin ja useimmat tulivat paikalle tutustumaan uusiin ihmisiin, hakemaan kumppania ja seurustelemaan tuttujen kanssa. Tanssitaito ei sinällään kiinnostanut ketään, tanssiminen oli väline ja tekosyy lähikontaktiin pääsemiseen ja jonnekin lähtemiseen.

Nykyään monista tanssilavoista on tullut tanssipaikkoja, joihin tullaan ensisijaisesti tanssimaan. Tästä muutoksesta on seurannut positiivisena se, että ihmisten tanssitaito on kehittynyt valtavasti ja tanssilajien kirjo on kasvanut suureksi. Tämä on myös lisännyt tanssinopetuksen tarvetta ja sen lisääntyessä tanssinopettajien koulutustaso on kasvanut ja kentällä on tällä hetkellä erittäin paljon korkeatasoisia opettajia, joiden kautta lavoille siirtyy uusia tanssilajeja ja –tyylejä. Lavoille perinteisten lajien lisäksi vaikutteita ja tansseja myös muista paritanssiperheistä ja näiden mukana uudenlaista taitoa. Kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa ja muutos on tuonut mukanaan paljon positiivisia asioita.

Tanssilavakulttuurin haasteena Jussi näkee sen, että lavojen ja ravintoloiden olemassa olon jatkuvuus ei näytä lupaavalta. Tanssijat eivät tuo paikkoihin rahaa, jolloin tanssitapahtumien järjestäminen vaikeutuu. Osittain tähän vaikuttavat myös muut yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset, esim. tanssiravintoloiden katoon on merkittävästi vaikuttanut kaupparatsujen ammattikunnan häviäminen. Musiikkibisnes tuo koko ajan uudenlaista musiikkia markkinoille ja perinteinen tanssimusiikki on menettänyt arvonsa, sitä ei soiteta kuin jollain yksittäisellä radiokanavalla. Illanviettopaikkojen määrä on lisääntynyt ja monipuolistunut huomattavasti suhteessa tanssilavojen kulta-aikoihin. Nuorisolla on siis valittavanaan valtava määrä tapoja viettää iltaa ja hakea seuraa, heillä ei ole tarvetta tehdä sitä tanssilavalla, varsinkaan jos siellä soi musiikki, joka kuuluu olennaisena osana heidän vanhempiensa tai kenties isovanhempiensa elämään.

Jussi esitti kolme eri skenaariota siitä, miten suomalaisten tanssipaikkojen tilanne tulee muuttumaan lähivuosina:

• Realistinen skenaario
  • Sama suunta jatkuu muutaman vuoden. Tanssiharrastajat kerääntyvät jäljelle jääviin tanssipaikkoihin, jolloin kaikki tansseissa olijat osaavat tanssia. Vaihtoaskel-Harrit kuolevat sukupuuttoon, koska he eivät halua jäädä jalkoihin tai heitä suututtaa katsoa parempia tanssijoita. Kannattavuusnäkökulma on heikko.
• Kauhuskenaario
  • Jäljelle jää kaksi tanssia ja tanssilajien valtava kirjo häviää. Tämän välttämiseksi kaikkien olisi hyvä muistaa, että yhtä lajia ei kannata suosia muiden lajien kustannuksella. Jos haluamme säilyttää tanssilajien moninaisuuden, meidän on pidettävä siitä huolta yhdessä
• Optimistinen skenaario:
  • Tanssijärjestäjät lähtevät luomaan tanssipaikoista uudestaan paikkoja, joihin eri ikäryhmät tulevat viettämään iltaa ja tanssimaan illanvieton ohessa. Tämä tarkoittaa sitä, että lavoille pitäisi tuoda ikäryhmien omia idoleja ja saada ihmiset tulemaan paikalle ensin kuuntelemaan suosittuja artisteja.

Jussin puheenvuoron tärkein sanoma oli se, että hänen mielestään tanssipaikat pitäisi keinolla millä hyvänsä saada muuttumaan takaisin illanviettopaikoiksi, joissa voi tanssia,seurustella ja tavata ihmisiä ja joissa pääpaino on siinä, että pidetään yhdessä hauskaa monella eri tavalla.

Illan emännät, Lissu ja Anni olivat valitettavasti niin uppoutuneet kuulemaan mielenkiintoisia alustuksia, ettei kumpikaan muistanut ottaa illan aikana yhtään valokuvaa. Lupaamme olla asian suhteen tiitterämpiä ensi vuonna!

 

 

 

 

 

 

 

 

Paritanssin laji- ja liikeanalyysi, osa 2

TUTKIMUSPROJEKTINI

Olen työssäni kiinnostunut paritanssin opettamisesta ja sen kehittämisestä. Edellisestä aiheeseen liittyvästä julkaisusta on vierähtänyt aikaa, asiat ovat vaatineet pohtimista ja testaamista. Paritanssia voi kehittää useista näkökulmista. Oma kehittämisprojektini sai lähtösykäyksen Teatterikorkeakoulun maisteriopintojen aikana Eeva Anttilan somatiikan kurssilla. Sen jälkeen olen pyrkinyt perehtymään kaikkeen mikä edes vähäänkään voisi liittyä tanssiin ja yllättävän moni asia liittyy.

Tutkimusmatkani on ollut kuin mikä tahansa matka. Ei voi tietää mitä on kulman takana, mitä löytää tai mihin päätyy. Jollain tavalla se asia mihin olen päätynyt, paljasti itsensä minulle. Nimesin sen paritanssin laji- ja liikeanalyysiksi. Nimen valintaan on vaikuttanut myös se, että kaikista olennaisimmista taitoon liittyvistä asioista ei paritanssin saralla juurikaan kirjoiteta. Näitä asioita kuulee ja oppii kokeneilta ja koulutetuilta tanssinopettajilta. Taitoon liittyvien ilmiöiden kielellisen kuvauksen moninaisuus on rikkaus mutta samalla se voi olla hämmentävää varsinkin aloittavalle tanssijalle.

Kai Lehikoinen kirjoittaa kirjassaan ”Tanssi sanoiksi – Tanssianalyysin perusteita” tanssintutkimuksen poikkitieteellisestä luonteesta. Tanssilla ei ole suoranaisesti omaa tiedettä vaan näkisin, että tutkimuksessa tulisi tukeutua rinnakkaistieteisiin. Lehikoinen kirjoittaa myös tanssin tutkimukseen liittyvästä kielellisestä ongelmasta. Kieli on tärkeä työväline mutta tutkimus palautuu aina kieleen ja kulttuuriin, kieli vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten ymmärrämme tanssiin liittyviä ilmiöitä. Tanssi on enemmän mitä voimme sanoilla ilmaista.

Tanssin liikkeelliseen tulkitsemiseen on useita menetelmiä, joista tunnetuin lienee Labanin menetelmä. Ruud Vermey on soveltanut Labanin menetelmiä kilpatanssin latinalaistansseihin kirjassaan ”Thinking, Sensing and Doing in Latin American Dancing”. Oma näkemykseni paritanssin laji- ja liikeanalyysistä on sekoitus kaikkea: Laban, Vermey, Bartenieff, Einstein, Newton, Ahonen jne. Tarkoitukseni on ollut tutkia laajasti tanssiin liittyviä ilmiöitä ja kieltä ja hyödyntää niitä omassa tutkimuksessani tarkoituksenmukaisella tavalla. Tässä tutkimuksessa en keskity fenomenologiseen tarkasteluun, mutta se vaikuttaa taustalla.

 

KÄSITEPERHEET

Tanssin opetuksen kieli on rikasta. Useat käsitteet voivat olla joko samaa tarkoittavia tai niissä on pieniä vivahde eroja. Olen jakanut ilmiöt käsiteperheisiin. Suurin osa tanssiin liittyvistä ilmiöistä voidaan yhdistää painoon, aikaan ja tilaan, eli universaaleihin vakioihin. Painon-, ajan- ja tilan- käsiteperheissä on siis ilmiöitä, joiden piirteissä on yhdistäviä tekijöitä.

Painon käsiteperheeseen kuuluvia käsitteitä ovat mm. paine, pressi, reaktiovoima, tukijalka, työjalka jne.

Ajan käsiteperheeseen kuuluvia käsitteitä ovat mm. rytmi, syke, ajoitus, dynamiikka jne.

Tilaa voidaan tarkastella oman, yhteisen tai yleisen tilan näkökulmasta. Tilaan liittyviä käsitteitä voivat olla mm. vastakkaisuus, vastaliike, oppositio, rotaatio, taivutus, kallistus, lateraali, crosslateraali, muoto, jne.

Käsiteperheen ajatus on luoda yhteyksiä samaa tarkoittavien käsitteiden välille, tuoda esiin käsitteiden välisiä vivahteita mutta luoda myös selviä eroja käsitteiden välillä. Osa käsitteistä ei ole niin selvärajaisia, että niiden voisi nähdä kuuluvan vain yhteen käsiteperheeseen. Esimerkiksi aikakäsite syke viittaa kehon (torson) painon liikkeeseen tilassa soitettavan musiikin dynamiikan mukaisesti.

 

PAINO

Painovoima vaikuttaa meihin kaiken aikaa. Yksikään liike ei tapahdu ilman jatkuvaa vuorovaikutusta painovoiman kanssa. Paritanssissa liike alkaa aina vuorovaikutuksessa painovoiman kanssa. Jos näin ei tapahdu, liikkeellä ei ole mitään mahdollisuutta onnistua hyvin.

Käytännössä kaikki liikkeet alkavat joko painon luovuttamisella maan vetovoimalle tai sen vastustamisella. Suljetun otteen tansseissa on nousuja ja laskuja jotka ruokkivat etenevää liikettä. Avoimen otteen tansseissa on bounce, jousto tms. joka pitää liikettä yllä. Rumba, jossa jalat pysyvät suorana, painon luovuttaminen on lantiossa. Riippuen lajin tekniikasta painon luovuttaminen, painovoiman vastustaminen, painon asettuminen tapahtuu aina ensimmäisenä. Samalla syntyy yhteys maahan ja omaan kehoon.

Nouseminen ja laskeminen ei tarkoita pelkästään jaloissa tapahtuvaa nousua, itse asiassa nousu tai lasku tapahtuu aina ensin vartalossa. Vartalonousu ilman jalkanousua kuvataan kilpatanssitekniikassa ns. NFR (No Foot Rise) – tekniikkana johon sisältyy kehon vertikaalista oppositiota eli venymistä. Tätä tekniikkaa tulisi käyttää laajemminkin seuratansseissa, sillä muuten keho ja liike jää hyvin passiiviseksi.

 

AIKA

Jalkojen rytmi on peruselementti tanssin opettamisessa. Se kertoo missä pitää olla ja milloin, mutta tanssi tapahtuu pääasiassa iskujen välissä. Alussa me kaikki yritämme osua jaloilla annetuille iskuille ja keho raahautuu perässä. Oikea tapa olisi kuljettaa kehoa (kehon painoa) tilassa ja ajassa niin, että jalat osuvat sen seurauksena itsestään oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. En tarkoita, että rytmin kautta opettaminen olisi huono asia, niin se kuuluukin mennä. Tämän vaiheen jälkeen opettaisin tanssia sykkeen kautta. Syke on painavimman osan liikettä tilassa ja ajassa tietyllä liikeradalla ja dynamiikalla. Valssissa keho tekee heiluriliikettä eli alakaaren kautta yläkaaren ja fuskussa suurin osa ajasta vietetään ylhäällä käyden iskujen välissä ”bouncaten” alhaalla. Ihmisen painavin osa eli keho (torso) määrää kevyempien osien toiminnan ja suunnan (raajat), siksi rytminen huomio tulee kohdistaa kehoon.

Tärkeä on myös sykkeeseen ja liikkeeseen liittyvä yhden tapahtumaketjun kokonaisuus jota kutsun sykliksi. Jokaisessa syklissä on työvaihe (painon luovutus tai vastustus) sekä vapautusvaihe (release). Tanssiminen ei ole jatkuvaa fyysistä tekemistä vaan oikeinajoitettu työ ja vapautus (work-release) kuljettavat tanssia vaivattomasti eteenpäin antaen sille luonnollisen, virtaavan ja vapautuneen ilmeen.

 

TILA

Oma tila on tärkein osa-alue paritanssin tilaelementeistä. Omassa tilassa tulee aktivoitua oppositiolla, kehon kevyellä vastakkaisuudella joka suuntaan keskustasta ulospäin (ulospäin suuntautuva energia). Pieni oman tilan laajennus kytkee kehonosat yhteen eli mahdollistaa liikkeen välittymisen kehossa. Samalla se huolehtii siitä, että kehon osat ovat tasapuolisesti asettuneet omaan paikkaansa (esim. jos hartioita ajattelee sivulle, niin silloin ei pitäisi olla ylimääräisiä jännityksiä rintalihaksissa), näin ollen kehoon ei synny vapaata liikkuvuutta haittaavia jännityksiä.

Yhteinen tila tulee olla tasapainossa kuten oma tila. Tanssiparit tasapainottavat toistensa tekemistä niin painon, ajan kuin tilankin osalta. Vuorovaikutus edellyttää oman tilan hallintaa.

Yleiseen tilaan liikutaan yleensä liikkumalla poispäin edellisestä positiosta tai täyttämällä lähtöpisteen ja päätepisteen välinen alue eli laajentamalla itsensä tilaan. Tilassa etenemisen yleinen virhe on keskeyttää kehonpainon eteneminen ennen kuin oma tila on käytetty loppuun. Jos tanssija malttaa tanssia oman tilan loppuun asti niin liikkeen lopussa kehon rakenne on järjestäytynyt siten, että se mahdollistaa liikkeiden luonnollisen tapahtumisen eikä tanssija tarvitse niin paljon lihasvoimaa liikkeiden suorittamiseen. Liikkeen tapahtumiselle luodaan suotuisat olosuhteet.

 

MIKÄ ONKAAN TEKNIIKKA?

Tanssi on kuin virtaava vesi jonka liikkeestä huolehditaan pumpuilla eli nousuilla ja laskuilla suhteessa painovoimaan. Nousut ja laskut hyödyntävät painovoimaa etenevän liikkeen tuottamisessa. Virtaavuus tanssissa on kehon ja sen osien paino ja muoto tilassa ja ajassa.

On selvää, että aloittava tanssija ei saa liikettä virtaamaan koska hän kohdistaa huomionsa askelmerkkeihin joiden suorittaminen on sidottu iskuihin. Taidon kehittyessä opetusta tulee kohdentaa kehon liikkeeseen.

Tanssitekniikassa kiinnitetään huomio tanssillisiin asioihin, joilla pyritään kehittämään taitoja. Lajitekniikka puolestaan määrittelee sen, miltä laji näyttää. Lajitekniikkaa ei pidä käyttää opetuksessa suoraan vaan lajitekniikan merkityksiä tulee tulkita oikein ja tieto tulee jäsentää opetettavalle taitotason mukaan. Lisäksi tulee huomioida, että jokainen mieli ja keho on erilainen. Oppiminen tapahtuu aina suhteessa omaan mieleen ja omaan kehoon. Tieto ei ole tekijälle absoluuttista vaan suhteellista.

 

NÄKÖKULMIA PARITANSSIN OPETUKSEEN – DIALOGISUUS JA KOHTAAMINEN

Salissa tanssii levymusiikin tahtiin kolmekymmentä paria ja kaksi vaihdossa odottavaa naista. Musiikki hiljentyy ja opettaja ilmoittaa: ”Kiitos tälle parille ja parin vaihto. Ota uuden parin kanssa tanssiasento ja valmistaudu lähtöön.”

Paritanssipedagogiikkaa voidaan lähestyä monenlaisesta näkökulmasta. Suomalaista paritansseista käytävää keskustelua seuratessani olen viime aikoina pohtinut niitä positiivisia vaikutuksia, joita paritanssilla olisi mahdollista välittää ihmisten elämään. Mielestäni paritanssien opetuskulttuuria ja pedagogiikkaa olisi hedelmällistä tarkastella taidepedagogiikan näkökulmasta, vaikka ehkä perinteisesti paritansseja ei taidetanssiksi mielletä. Kuitenkin kahden ihmisen yhdessä synnyttämä tanssihetki toimii taiteen tavoin – herättää ajatuksia, rakentaa uusia kokemuksia sekä kommunikoi ja resonoi tässä ajassa yhdessä tanssijan sisäisen dialogin kanssa.

Eeva Anttila luonnehtii taidepedagogiikkaa taiteen tiedon välittämiseksi ja taiteen tiedon luomisen ohjatuksi harjoitteluksi. Hän esittää, että moniselitteisen ja avoimen luonteensa vuoksi taiteen tieto kutsuu esiin ja edellyttää kuuntelevaa ja dialogista pedagogiikkaa. (Anttila 2011, 151–152.) Riku Saastamoinen puolestaan ajattelee, että taiteen opettaminen on vaikuttamisen ammatti, jossa arvovalinnat ja käsitykset ihmisestä ja maailmasta muokkaavat ja tuottavat opetusta. Hänen mielestään opettajan valinnat ovat suhteessa opiskelijoihin, opettamisen kontekstiin ja siten yhteiskuntaan, ja nämä valinnat joko vastustavat tai myötäilevät muita yhteiskunnallisia keinoja. (Saastamoinen 2011, 15.)

Dialoginen pedagogiikka sekä kiinnittyminen aikaan ja yhteiskuntaan tulisi mielestäni olla myös paritanssipedagogiikan kulmakiviä. Se, kuinka paritanssin opetuksessa ihmiset tulevat kohdatuksi ja kohdelluksi, näkyy mielestäni myös treenisalien ulkopuolella. Kohtaamisen hetkiä tuntitilanteessa on useita; esimerkiksi tanssitunnille saapuminen, opettajan ja ryhmän välinen vuorovaikutus, uuden tanssiparin kohtaaminen, yhteisen tanssiasennon muodostaminen, ohjeistetun asian harjoitteleminen sekä vapaasti musiikkiin tanssiminen. Paritanssinopetuksessa puhutaan viennistä ja seuraamisesta, itse miellän nämä parityöskentelytaidoiksi, jossa kohtaaminen on yksi osatekijä.

Dialogisuusfilosofi Martin Buber on jaotellut kolme tapaa nähdä ihminen edessämme; tarkkailijan, katsojan ja tietoiseksi tulemisen tapa. Tarkkailija kiinnittää huomion yksityiskohtiin ja piirteisiin. Niistä hän päättelee, mikä tai mitä tarkkailtava kohde on. Katsoja katselee kohdettaan vapaasti eikä anna muistilleen tehtäviä. Näin ollen hän, kuten tarkkailijakin, pitää kohteen erillisenä itsestään ja elämästään. Kolmas kohtaamisen tapa on tietoiseksi tuleminen. Tällaisessa kohtaamisessa kohde astuu elämääni, osoittaa sanomansa suoraan minulle ja lakkaa olemasta minusta irrallinen objekti. Taiteen (paritanssin) oppimisen yhteydessä voi tapahtua tarkkailua, katsomista ja tietoiseksi tulemista. (Buber 1947, 8–10 ; Anttila 2011, 167–168.)

Dialoginen taidepedagogiikka asettuu vasten sellaista opetuksen käytäntöä, jossa kohtaamisen mahdollisuuksia kavennetaan. Dialogisuudesta puhuttaessa siirrytään vuorovaikutuksen tapaan, jossa toisen kuunteleminen on perusedellytys. Puhetta tai kieltä siinä ei välttämättä tarvita ollenkaan. Kohtaaminen tuo toisen kokemuksen osaksi itseämme. Voimme vastata siihen ja vaikuttua siitä ja vaikka toisen kokemus, erilainen tulkinta ja vieras kulttuuri jäisivät meille mysteeriksi, voimme hyväksyä ne osaksi kokemusmaailmaamme. (Buber 1947, 3; Anttila 2011, 169–171.)

Paritanssien ydin on mielestäni kuuntelemisen ja kohtaamisen mahdollistumisessa yhden kappaleen aikana tanssilattialla. Kohtaamisen ja kuuntelemisen valmiuksia tulisi mielestäni käsitellä ja opetella paritanssinopetuksessa tanssijoiden kanssa laajasti. Näitä taitoja on mahdollista kehittää ja harjoittaa eikä niiden merkitystä tulisi missään tapauksessa unohtaa. Tapoja kuunnella ja tapoja kohdata tanssipari on varmasti yhtä monta kuin on tanssijoitakin ja juuri se tekee parin kanssa tanssimisesta yllättävää ja ainutkertaista. Jos tanssijalla on valmiudet käsitellä erilaisia kohtaamisen tapoja, on hänellä myös suurempi valmius olla läsnä muuttuvissa tanssiolosuhteissa.

Uskon, että paritanssin opetus – lajista riippumatta – hyötyisi dialogisen taidepedagogiikan näkökulmasta. Kuten Anttila kirjoittaa, taiteen oppimisen kontekstissa taide on kohtaamisen keskeinen osapuoli, joka vaikuttaa tapahtumien kulkuun ja oppimisen sisältöön. Olennaista on se, miten ihminen avautuu kohtaamaan taiteen ja toisen ihmisen sekä se, miten tätä avautumista voi tukea. Ennakoitavissa ei ole se, mitä opitaan, miten ihminen muuttuu ja millaista tietoa syntyy. Taiteen tiedon määrää ei voi mitata eikä sen oikeellisuutta arvioida, vaan sen arvo tulee näkyväksi kohtaamisissa, joissa taiteen tieto tukee ihmisyyttä, eheyttää yhteisöjä ja muuttaa yhteiskuntaa. (Anttila 2011, 171.) Paritanssien opettamisessa ihmisen kohtaaminen ja dialogisuus ovat juuri niitä asioita, jotka tulisi jatkuvasti olla läsnä myös tuntitilanteissa. Jos emme arvosta vuorovaikutteisuutta emmekä anna eväitä tanssiparin kohtaamiselle, kuinka nämä lajille ominaiset ydinasiat siirtyvät tuleville tanssisukupolville?

Lähteet:

Anttila, E. 2011. Taiteen tieto ja kohtaamisen pedagogiikka. Teoksessa Anttila, E. (toim.) Taiteen jälki: Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.

Buber, M. 1947. Between man and man. (Trans. Ronald Gregor Smith). London: Kegan Paul.

Saastamoinen, R. 2011. Virhe taidepedagogiikan tehtävänä. Teoksessa Anttila, E. (toim.) Taiteen jälki: Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.

Kohti luonnollista paritanssia

Kynnys tanssiharrastuksen aloittamiseen voi olla suuri, sillä kulttuurimme tarjoaa paljon malleja siitä, miten pitäisi tanssia. Tanssimisen mallit ovat tärkeitä perinteen, tanssikulttuurin kehittymisen ja opetuksen kannalta. Joskus nämä mallit kääntyvät itseään vastaan. Tanssin oppimista voivat haitata tanssijan omat näkemykset, mallit (skeemat) tanssimisesta, mutta myös liian malliperustainen ja lajitekninen opetus.

Tanssimisen erityispiirre on kehollisuus. Tanssimaan opitaan pääsääntöisesti tekemällä ja oivaltamalla tanssiin liittyviä ilmiöitä. Tanssiessa opittavasta asiasta syntyy tekijälleen aistimusten avulla mielikuvia kuten muussakin oppimisessa, mutta tanssissa oppiminen tapahtuu proprioseptisten eli sisäaistimusten avulla, joita ovat mm. asento-, tasapaino-, liike- ja painovoima-aistimukset.

Kehollisten kokemusten myötä tanssijalle kehittyy kyky kineettiseen empatiaan eli tanssin kokemiseen muita tanssijoita katsomalla. Voidaan sanoa, että tanssijan havaintomotorinen taito on kehittynyt. Aloittavalla harrastajalle ei useimmiten tätä kykyä ole, joten malli- ja lajiteknisperustainen opetus voi johtaa tanssitaidolliseen umpikujaan kehollisten kokemusten puuttuessa.

”Muoto ei sisällä liikettä, mutta liikkeestä tulee muoto”

Muodolla viittaan kaikkeen lajitekniikkaan, joka määrittää lajin. Muoto on tärkeä osa tanssia, mutta se ei saisi olla ainoa lähestymistapa tanssin opettamisessa ja oppimisessa. Lajiteknistä tietoa löytyy monista eri tekniikkakirjoista, mutta tanssillinen informaatio välittyy tanssijoille opettajien tai edistyneiden tanssijoiden kokemusten ja kirjavien selitysten kautta. Niin kauan kuin opetus on laadukasta, on sen kirjavuus sille eduksi. Valitettavan usein tämäkin näyttäytyy tanssijalle ristiriitaisena tietona, vaikka opettajat puhuvat samoista asioista hieman eri tulokulmista ja eri käsittein.

Ammatillisen koulutuksen edustajana yritän etsiä paritanssin opettamiselle muitakin perusteita kuin perinne ja lajitekniikka. Mielestäni tanssia ja tanssinopetusta ei voi pitää omassa lokerossaan, vaan sen pitää päästä mukaan keskusteluun yhteiskunnan ja yleisen tieteentekemisen kanssa. Toimivia tanssillisia ja pedagogisia käsitteitä ja selityksiä löytyy rinnakkaistieteistä kuten biomekaniikasta, kinesiologiasta, psykologiasta ja lukuisista somaattisista menetelmistä. Tanssiminen ei ole salatiedettä. Jopa Einsteinin ja Newtonin ajatukset istuvat hyvin tanssin maailmaan.

Tanssimisessa ja sen opettamisessa tulisi huomioida, että painovoima vaikuttaa meihin jatkuvasti. Yksikään liike tai askel ei toimi oikein ilman painovoimaa. Valitettavan usein näkee, että näin kuitenkin yritetään tehdä. Tällöin tanssitaan muodon kautta ja tanssiminen näyttääkin hankalalta liikkeeltä vailla tarkoitusta ja päämäärää. Tanssi on kuin epäsopiva puku, joka ei istu kantajalleen ja tanssija usein myös ilmentää näitä tuntemuksia. Kenen tahansa on mahdollisuus havaita tämä ilmiö, sillä olemme tottuneet näkemään kaiken arkiliikkeen suhteessa painovoimaan ja sen luonnollisuuden. Luonnollisuus on tarkoituksenmukaisuutta.

”Ensin pitää hallita muodoton paino tai muuten tanssista tulee painotonta muotoa”

Tällä viittaan siihen, että ensin pitää opetella tanssimaan hyvässä asennossa, tasapainossa, torso neliönä ja opetella tuntemaan kehon ja kehonosien painon sekä painon liikuttaminen. Vasta kun nämä perustaidot hallitaan, voidaan hakea enemmän tarkoituksenmukaista muotoa tanssiin, kuten esimerkiksi kallistuksia ja vastaliikkeitä. Opetellaan tuntemaan neutraali asento, vapaa olotila, keskusta ja tasapaino.

Ihminen on pitkä, jalkojen tukipinta-ala on pieni ja kehon sisällä on monimutkainen luiden, lihasten ja sidekudoksen muodostama rakenne. Liikkeellisesti systeemi on suljettu eli kaikki liikkeet vaikuttavat kaikkeen. Pysyäksemme pystyssä vastustamme painovoimaa koko pituudellamme. Kehonosat ovat päällekkäin ja aina kun liikumme (suhteessa painovoimaan), kehon sisällä on asioilla tietty aktivointijärjestys. Jos tuon aktivointijärjestyksen ohittaa ulkopäin annetulla muodolla niin lopputulos on jotain muuta kuin luonnollinen. Alkuvaiheen opetus kannattaakin perustaa luonnolliseen kävelyyn ja perusmotorisiin taitoihin. Tosin kävelykin voi olla hankalaa riippuen eletystä elämästä, traumoista ym.

Lopuksi. Vasta kun tanssija tutkii painon tunnetta kehossaan ja sen liikuttamista tilassa musiikin rytmiin, voidaan tanssiin lisätä muita elementtejä. Liikkeitä saa tehdä ja tehostaa eikä vain olla painon vietävänä, mutta jos et käytä painoa ja painovoimaa hyväksesi ja kuuntele kehosi luonnollista järjestäytymistä, taistelet omaa liikettäsi vastaan. Se on sama kuin vääntäisit kättä itsesi kanssa.

Tanssitaanhan huomennakin –seminaari Tampereella 10.4.2015

Tanssitaanhan huomennakin –seminaari  

Tampereella 10.4.2015 klo 18 

Keskustelu jatkuu toukokuun loppuun facebookin Tanssitaanhan huomennakin? –ryhmässä. Tule mukaan juttelemaan!

Suomalainen seuratanssikulttuuri on maailmanlaajuisestikin katsottuna ainutlaatuista tanssilajien monipuolisuuden, tanssietiketin ja monen muun asian puolesta. Julkisuudessa on puhuttu viime aikoina paljon tanssilavakulttuurin laantumisesta ja mm. tanssimuusikot ovat esittäneet huolensa työpaikkojensa puolesta useammassa eri yhteydessä. Muutaman vuoden takainen yleisöryntäys tanssikursseille on tasaantunut ja osa tanssiseuroista ja –kouluistakin on ihmeissään uuden tilanteen keskellä. Sosiaaliset tanssitilanteet muuttuvat ajan mukana erilaisiksi ja tanssijoitakin puhututtaa moni ennestään itsestään selvä asia.

Tämän tyyppiset kentän kuulumiset innostivat Oulun ammattikorkeakoulun paritanssin suuntautumisvaihtoehdon opettajia järjestämään seuratanssin nykytilaa ja tulevaisuutta koskevan seminaarin. Ajankohdaksi valikoitui keväinen huhtikuun perjantai-ilta ja yhteistyökumppaniksi löytyi Tampereelta Pispalan Sottiisi ry. Illan emäntänä Oamkin puolesta toimi lehtori Anni Heikkinen.

Seminaarista on tarkoitus järjestää vuosittainen tapahtuma ja ensimmäisessä seminaarissa haluttiin saada mahdollisimman laaja kokonaiskuva kentän tilanteesta. Seminaarin alustajiksi kutsuttiin tanssikoulutuksen ja tanssinopetuksen edustajia, elävään tanssi-iltaan liittyvien tahojen edustajia, seuratanssia edustavien liittojen edustus sekä tanssintutkimuksen edustaja. Koska alustuksia oli illan aikana paljon, ei keskusteluissa tällä kertaa päästy vielä kovin syvälle, mutta mukana ollut lähes 30 henkinen osallistujajoukko sai varmasti hyvän kuvan siitä, miten seuratanssi näyttäytyy eri tahojen näkökulmasta vuonna 2015 ja mitkä asiat nousevat tärkeiksi tulevaisuuden kannalta.

Sekä illan alustuspuheenvuorojen että yleisökeskustelun pohjalta voi nostaa muutaman aiheen, jotka olivat esillä useampien alustajien puheenvuoroissa ja puhuttivat myös yleisökeskustelussa.

1)Yhteistyön merkitys eri toimijoiden kesken

• jotta paritanssille saataisiin mahdollisimman positiivinen julkisuuskuva ja jotta esim. avustushanat voisivat joskus aueta, olisi tärkeää että kaikki koulutustahot ja eri liitot pyrkisivät viemään asioita eteenpäin yhteistyössä sen sijaan, että jokainen taho työskentelee omassa nurkassaan.

2) Suvaitsevaisuuden lisääminen tanssilavoille

• tanssilavoista on tullut aktiiviharrastajille suorituspaikkoja ja niillä näkee selkeää kahtiajakoa aktiiviharrastajien ja ”tavallisten tallaajien” välillä. Tanssi-illan tulisi pystyä säilyttämään alkuperäinen tarkoituksensa toimia ihmisten kohtaamispaikkana, jossa pärjää ja jonne on tervetullut myös heikommalla tanssitaidolla.

3)) Muita illan aikana puhuttaneita aiheita olivat mm:

• miesten vähyys tanssilavoilla versus miesten määrä tanssikursseilla

• useammissa seuroissa ja kouluissa on nykyään se tilanne, että kurssilla on enemmän miehiä kuin naisia. Miten nämä miehet saadaan lavoille?

• tanssilajien laaja kirjo tanssilavoilla

• ennen pärjättiin vaihtoaskelella ja kynnys tansseihin lähtemiseen oli pienempi kuin nyt. Mikä olisi nykyaikainen helppo sisäänheittolaji?

Jokaisen puhujan alustus taltioitiin Oamkin arkistoihin ja olemme näiden taltiointien pohjalta koonneet luettavaksi tiivistelmän esityksistä.

TANSSIN KOULUTUKSEN JA KURSSITOIMINNAN NÄKÖKULMA

LIISA KONTTURI-PAASIKKO 

Liisa on toiminut tanssinopettajana kohta 30 vuoden ajan ja ollut mukana tanssin ammatillisessa koulutuksessa Oulussa koulutuksen perustamisesta saakka, vuodesta 1990. Lisäksi Liisa on toiminut sekä Suomen Seuratanssiliitto Susel ry:n että Suomen Tanssinopettajain liitto Stol ry:n kouluttajana.

Puheen sisältö tiivistettynä:

Liisa esitteli koulutukseen liittyvät seuraavat viralliset tahot.

• Suomen Tanssinopettajain liitto Stol ry, joka on perustettu jo vuonna 1940 ja jonka jäseneksi haetaan suorittamalla taso 1 –tutkinto. Myöhemmin jäsen voi suorittaa taso 2 –tutkinnon. Liitolla ei ole omaa koulutusjärjestelmää, vaan hakija hankkii koulutuksen opiskelemalla jonkun liiton jäsenkoulun tai jäsenopettajan johdolla.

• Suomen Seuratanssiliitto Susel ry, joka on ottanut haltuunsa yksityisen tahon aloittaman seuratanssinohjaajakoulutuksen 2000–luvun taitteessa. Liitolla on olemassa Perusohjaajakoulutukset tasot I ja II sekä Jatko-ohjaajan koulutus taso III. Liiton koulutus on muutostilassa.
• Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus, jossa opiskelija saa erittäin laajan osaamisen sekä seuratansseista että muista tanssilajeista ja niihin liittyvistä ilmiöistä.
• Lisäksi seuratanssinopettajina toimii paljon entisiä tanssiharrastajia, joilla on kertynyt osaamista jollakin muulla tavalla kuin formaalissa koulutuksessa.

Kokaisessa koulutuksessa, jossa Liisa on jollakin tavalla kouluttajan uraansa ollut mukana, sisällössä käsitellään saman tyyppisiä asioita ja että käsittelyn tarkkuus ja fokusointi riippuu koulutuksen laajuudesta. Tärkeimmät käsiteltävät asiat eli ns. must know- asiat ovat: Tanssilajit ja –kuviot, kehoon ja kehonhuoltoon liittyvät asiat, tanssipedagogiikka, lajiin liittyvä musiikki, työelämätietous ja opetusharjoittelu. Lisäksi mukana on koulutuksen laajuudesta riippuen ns. good to know –asioita: Tanssitietous, tanssi ja hyvinvointi, näyttämötyö, tuotanto-osaaminen.

Liisa halusi nostaa keskustelun aiheiksi kaksi asiaa koulutustoimintaan liittyen:

1) Koulutustoiminnan suunta

• Kentän tilanne on tällä hetkellä avoin ja nyt olisi mahdollisuus  vaikuttaa siihen, halutaanko asioita tehdä yhdessä vai pitäytyykö jokainen taho omassa leirissään ja pitää kiinni omasta kouluttautumisen tavastaan.

• Yksi visio olisi se, että kentälle saataisiin luotua yhtenäinen koulutusjärjestelmä, oppimisen polku, joka mahdollistaisi ensin tavoitteellisen tanssiharrastuksen laadukkaassa opetuksessa ja sen jälkeen kouluttautumisen seuraohjaajakoulutusten ja Stolin koulutuksen kautta Oamkiin ja ammatilliseksi huippuosaajaksi. Tämä mahdollistuu vain, mikäli eri koulutusta järjestävät tahot ovat valmiita tekemään yhteistyötä.
•  ” Mitä enemmän meillä on kuppikuntia, sitä enemmänon ”oikeaa ja väärää” ja sitä vaikeampi meidän on viedä kulttuuria yhteiseen suuntaan.

2) Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen:

• Tanssinopettajien ja –ohjaajien määrä ja laatu eivät tällä hetkellä kohtaa tarpeeksi hyvin kentän tarpeiden kanssa. Toimijat eivät löydä toisiaan ja näin oppilaat, jotka kenties haluaisivat esim. pitkäjänteistä ja tavoitteellista opetusta jäävät sitä ilman ja vastaavasti opettajat, joilla olisi kykyä tätä tarjota, eivät löydä itselleen oppilaita.
• Toimijoiden on hyvä muistaa, että kolikossa on kaksi puolta:
  • Positiivista on se, että kentällä on ammatillisen koulutuksen myötä opettajia, joilla on vahva pedagoginen ja taidollinen osaaminen ja jotka pystyvät opettamaan pitkälläkin olevia oppilaita.
  • Positiivista on myös se, että  Suselin ohjaajakoulutusten myötä tanssiseurojen ja sitä myötä tanssiharrastajien määrä on kasvanut huikeasti eli harrastajia ja oppilaita pitäisi riittää kaikille opetusta tarjoaville tahoille.
  • Haasteita aiheuttaa se, että seuratanssikulttuurissa ei tällä hetkellä ole olemassa treenauskulttuuria. Oppilailla on luonnollisesti tarve harjoitella kursseilla opittuja taitoja jossain ja treenisalin puutteessa harjoittelu tapahtuu lavoilla, jossa olisi tarkoitus nauttia ja viettää sosiaalista tanssi-iltaa.
  • Toinen kolikon kääntöpuolella oleva asia on se, että ohjaajakoulutuksiin ei ole sisäänpääsyvaatimuksia ja niihin tulee ajoittain mukaan harrastajia, joiden oma tanssitaito on välttävä. Koulutuksen aikana tietoa tulee niin paljon, että kuva ohjaajan omasta osaamisesta voi hämärtyä ja ohjaaja voi tehdä hallaa tanssinopetuskulttuurille opettaessaan asioita, joita ei vielä itse ole sisäistänyt.

NIINA HUHTALA 

Niina on humppatyttö, joka suhtautuu intohimoisesti rakastamaansa lajiin ja siihen liittyviin ilmiöihin. Niinan yritys Suomen Media & Action Oy sai alkunsa halusta järjestää tanssikurssitoimintaa ja se on vuosien saatossa kehittynyt isoksi tapahtumatuottajatahoksi ja mainostoimistoksi.

Niina puhui alkuun kaikkia tanssiyrittäjiä yhdistävästä tekijästä: motivaatio kaikkeen tekemiseen ja kaikkiin ratkaisuihin on aina TANSSI ja se mitä suomalainen seuratanssi voi parhaimmillaan tarjota.

Tällä hetkellä tanssin ongelmat liittyvät enimmäkseen yleiseen taloudelliseen laskusuhdanteeseen, median antamaan puutteelliseen/olemattomaan kuvaan suomalaisesta seuratanssista sekä kentän toimijoiden kuppikuntaisuuteen ja yhteistyön puutteeseen.

Niina esitti puheenvuorossaan myös niitä keinoja, jotka hänen näkökulmastaan mahdollistavat sen, että huomennakin tanssitaan:

• Avoin yhteistyö eri tahojen kesken
• Mediaan vaikuttaminen
• Nuorison herättely
• tästä on hyvänä esimerkkin Antti Törmäsen ja Maria Tyysterin vetämä Nuoret tanssimaan –projekti.
• Asiakkaiden asennekasvatus, avoimuus ja suvaitsevaisuus sekä opetukseen että koko tanssin kentälle.
• tätä voidaan tehdä blogeissa, SuomiViihde–lehdessä, nettisivuilla, erilaisissa median haastatteluissa ja omalla käytöksellä —joka paikassa ja aina.
• Hyväksytään se, että kentällä on erilaisia toimijoita ja yritetään yhdessä katsoa isoa kuvaa.
• Positiivinen asenne tarttuu!
• Yhteistyö, yhteistyö, yhteistyö.

ELÄVÄÄN TANSSI-ILTAAN LIITTYVIEN TAHOJEN NÄKÖKULMA: 

SARI HEIKKILÄ

Sari on tamperelainen tanssinharrastaja, joka on kulkenut aktiivisesti lavoilla 1990–luvun alusta lähtien. Kipinä tanssimiseen lähti tanssiravintoloista ja sen kautta tuli kiinnostus lähteä lavoille kokeilemaan taitojaan. Sari oli pitkään ns. luomutanssija, kursseilla hän on käynyt vuodesta 2005 lähtien.

Puheen sisältö tiivistettynä:

Sari kertoi näkemyksestään tanssikulttuurin muutoksesta 1990–luvulta tähän päivään ja toi esille tämän päivän lavatanssikulttuuriin liittyviä asioita. Hän totesi, että suurin muutos on tapahtunut tanssilajien määrässä. 1990–luvulla tansseissa tanssittiin pääosin ns. Perinteisiä suomalaisia lavatansseja: foksi, valssi, humppa, jenkka, polkka. 2000–luvun puolella ns. Kädenalitanssit tulivat mukaan tanssikuvioihin ja lajivalikoima laajeni muutenkin kattamaan pitkän listan tanssilajeja: foksi, valssi, hidas valssi, tango, humppa, jenkka, polkka, masurkka, fusku, bugg, jive, cha cha, rumba, salsa, slovarit. Lisäksi lavoilla on nykyään nähtävillä myös:boogie woogie, lindy hop, west coast swing, samba. Blues, wanha tango, argentiinalainen tango eli lajivalikoima ja myös soitettava musiikki on monipuolistunut huomattavasti.

Valtava lajivalikoima on houkutellut ihmisiä käymään kursseilla ja kurssitoiminta on tuonut mukanaan lavoille tanssijoita, jotka luonnollisesti haluavat tanssia kursseilla oppimiaan lajeja. Tämä on aiheuttanut lavoille kaksijakoisen tilanteen:

PLUSSAT:

• ilta on monipuolinen ja siellä saa tanssia paljon erilaisia lajeja
• mukaan on tullut paljon nuoria
• tanssiseurojen toiminta on aktiivista ja vireää ja harrastajia tulee sitä kautta lisää

MIINUKSET:

• luomutanssijat ovat tehneet joukkopaon niiltä lavoilta, joilla aktiivitanssijat käyvät
• tanssi-iltaan on tullut uutena piirteenä mukaan suorittamisen tarve ja tanssin ilo tuntuu katoavan sekä itseltä että muilta.

Sarin ajatuksia siitä, mitä asioita voitaisiin kehittää:

• Solistien määrä on vähentynyt valtalavoilla ja tämä on saanut aikaan sen, että ns. tavallinen kansa ei lähde lavoille. Toivottaisiin siis myös tanssijoiden suosimille lavoille vaihteluksi suuren yleisön tuntemia solisteja  — ehkä tällä ratkaisulla saataisiin luomutanssijat takaisin lavoille.
• Ns. matalan kynnyksen tanssipaikkoja on enää äärimmäisen vähän ja ne vähenevät entisestään kun tanssiravintolat lopettavat toinen toisensa jälkeen. Näissä paikoissa kynnys kokeilla tanssimista on matalampi kuin tanssilavoilla.

• Sekä 1990-luvulla että edelleen vuonna 2015 miespuolisten tanssijoiden määrä on yksi suurimmista haaste tanssipaikoilla ja Sari heittikin ilmoille haasteen, jonka puitteissa jokainen taho voisi miettiä, miten tähän haasteeseen voitaisiin vastata.

REIJO PYNNÖNEN

Reijo on pyörittänyt Syvälahden tanssilavaa Kangasniemellä 38 vuoden ajan. Hän on järjestänyt näiden vuosien aikana lähes 900 tanssit, joiden yhteenlaskettu kävijämäärä on n. 500 000 ihmistä.

Puheen sisältö tiivistettynä:

Reijo aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että tanssilavat ovat aina olleet pariutumisen kenttä ja että mm. Tommy Taberman on kertonut Tanssiviihdelehdessä vuonna 2008, että Suomessa olisi puolet vähemmän ihmisiä ilman tanssilavoja.

Tanssilavat olivat aikaisemmin lähes ainoa kokoontumispaikka ja niitä oli paljon. Nyt tanssipaikat (sekä lavat että ravintolat) ovat vähentyneet huomattavasti. Lähes jokaisessa asutuskeskuksessa on nykyään tanssiseura tai –klubi, jossa järjestetään kurssitoimintaa.

Varsinaisia muutoksia tanssilavan pyörittämisessä ja tanssi-illan tunnelmassa ovat seuraavat:

• Tanssilavamatkailu on lisääntynyt viime vuosina. Aktiiviset harrastajat matkustavat kaukaakin lavoille.
• Tanssijoiden pukeutuminen on muuttunut vapaammaksi. Ennen tanssimaan lähdettiin puku+solmio –tyylisesti, nyt pukeutuminen on vapaata ja rentoa ja ihmisillä on erikseen tanssiharrastusta varten hankittuja asuja ja kenkiä.
• Ennen tansseissa oli vain miesten haku, nykyisin myös naiset hakevat.
• Huvi-ilmoittelu ja markkinointi on monipuolistunut netin ja sosiaalisen median myötä.
• Tanssiorkesterien varaukset täytyy nykyään tehdä hyvissä ajoin, sopimukset tehdään 1,5-2 vuotta ennen varsinaista keikkaa
• Orkesterien soittoajat ovat lyhentyneet, mutta palkkiot ovat nousseet
• Tanssipaikoilla oheispalvelut ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet: pubit, kahviot, grillit jne.
• Henkilökunta on lähes kokonaan koulutettua. Paikalta täytyy löytyä järjestyksenvalvontaan, anniskeluun, ensiapuun, paloturvallisuuteen ja asiakaspalveluun perehtyneet henkilöt

• Tanssipaikan kokonaisvaltainen pyörittäminen on nykyään ympärivuotista ja vaatii lavaisännnältä ammattimaista otetta.

LASSE PAASIKKO

Lasse on soittanut ensimmäisen tanssikeikkansa vuonna 1975. Hän on yksi Finlanders–orkesterin perustajajäsenistä ja soittaa siinä kosketinsoittimia ja haitaria. Lisäksi Lasse on toiminut tanssimusiikkikouluttajana Suselin, Stolin ja Oamkin ohjaaja- ja opettajakoulutuksissa.  Lassella on myös omakohtaista kokemusta tanssinharrastamisesta.

Puheenvuoron sisältö tiivistettynä:

Ainutlaatuinen suomalainen paritanssikulttuuri

• Ihmiset kokoontuvat lavalle tapaamaan toisiaan, tanssijärjestäjä ja esiintyjä luovat puitteet tälle tapaamiselle. Jokaisessa tanssi-illassa on mukana eri intressiryhmien edustajia: tanssijat, kuuntelijat (fanit), tunnelmassa muuten mukana olevat.
• Tanssilavoilla parinmuodostus on ollut yksi tärkeä kantava voima ja  VÄLTTÄVÄ tanssitaito on mahdollistanut etiketin mukaisen mahdollisuuden seurustella ja koskettaa vastakkaista sukupuolta. Tämä on toiminut sekä ravintola- että lavamiljöössä.

Muutos

• Lisääntyneet vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat vähentäneet tanssi-iltamien suosiota.
• Ravintolakulttuuri on muuttunut. Tanssiravintolat ovat kadonneet ja tilalle on tullut pubeja ja muita seurustelupaikkoja. Pienet tanssilavat ovat lopettaneet tai vähentäneet toimintansa ja vastaavasti suuremmat huvikeskukset (anniskeluoikeudet) ovat lisääntyneet.
• Tanssi-iltojen järjestäjätaho on ammattimaistunut ja kentällä on isojakin konserneja.
• Tanssin koulutuksen ja kurssitoiminnan myötä tanssikäyttäytyminen on muuttunut käytöstapoihin kuuluvasta osa-alueesta lähes urheilusuoritukseen verrattavaksi harrastukseksi. Tanssitaidon ja osaamisen korostaminen on valitettavan monella noussut pääasiaksi. Tanssikurssitoiminta valtaa alaa myös sosiaalisen kanssakäymisen roolissa ja korvaa osittain huvitilaisuuksissa (lavatanssit) käymistä. Lavoilla on havaittavissa vastakkainasettelua: tanssinharrastajat >< tavalliset tallaajat.

Tanssimuusikon tulevaisuuden näkymät:

Taustaa:

• Lassen ammatinvalinta on tapahtunut 1970–luvulla, jolloin tanssimuusikolla oli valtavasti töitä. Keikkabändejä oli paljon, ravintolat palkkasivat muusikoita pitemmiksikin ajanjaksoiksi, tv ja radio työllistivät tanssimuusikoita. Perinteinen iskelmämusiikki oli suosiossa ja genren äänitteitä (LP, C-kasetti) myytiin ennätyksellisesti.

Muutos:

• Tanssiravintolat ovat lähes kokonaan kadonneet. Tanssimuusikoita työllistävät nyt lavojen lisäksi Lapin matkailukeskukset ja laivat.
• Tanssilavat ovat vähentyneet ja yleisörakenne niillä on muuttunut.
• TV-työt ovat loppuneet
• Ammattimaiset tanssiorkesterit ovat vähentyneet ja tanssimuusikot voi nähdä ”uhanalaiseksi lajiksi”.
• Iskelmä–sana on uudelleen määritelty radioasemien toimesta, popparit ja rokkarit on otettu mukaan tähän genreen. Perinteisen iskelmän tarjontaa on vähennetty radikaalisti tv-kanavilla, kaupallisilla radiokanavilla sekä Ylellä. Tämä ei ole suhteessa väestökantaan.
• Musiikkialan yleinen muutos on se, että levyjen myynti on vähentynyt ja ihmiset kuuntelevat musiikkia suoratoistokanavilta ja kopioivat sitä laittomasti itselleen. Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi, josta on esimerkkinä esim. bändikaraoket, jotka korvaavat ostetun ammattimaisen keikkabändin.
• Kuka haluaa enää tehdä äänitteitä, jos työstä ei saa korvausta?

Yhtenä tulevaisuuden visiona Lasse otti esille suurten ikäluokkien eläköitymisen ja tarjonnan lisäämisen heille. Väestöstämme 25% kuuluu tähän ikäluokkaan, heillä on vapaa-aikaa ja he ovat taloudellisesti hyvässä asemassa ja ennen kaikkea tällä ikäluokalla on vielä omakohtaista ymmärrystä perinteisestä tanssikulttuurista. Heille voisi järjestää enenevässä määrin toimintaa: päivätansseja, tanssikursseja jne.

Muita tulevaisuuden toiveita:

• kaikkien mukanaolevien tahojen toimesta tapahtuva, ainutkertaisen paritanssikulttuurin merkityksen vaaliminen koko kansan vapaa-ajanviettotapana.
• Koulutuksessa / kurssituksessa on korostettava enemmän myös perinteisiä arvoja: toisten huomioimista yleisen viihtyvyyden vuoksi, sallivuutta ja etikettiä.

SEURATANSSIA EDUSTAVIEN LIITTOJEN PUHEENVUOROT: 

VELI-MATTI KEIKKALA

Suomen Tanssinopettajain Liitto Stol ry. Veli-matti on ollut Stolin hallituksen jäsenenä vuodesta 2008, varapuheenjohtaja vuodesta 2011. Seuratanssijaoksen puheenjohtajana vuodesta 2010. Hän on diplomitanssinopettaja ja toimii yrittäjänä Suomessa ja Virossa.

Puheenvuoron sisältö tiivistettynä:

Veli-Matti aloitti puheenvuoronsa kertomalla Stolin toiminnasta:

• Liitossa toimii kaksi eri jaosta: tanssiurheilujaos ja seuratanssijaos. Yleishallinnon hoitaa liiton hallitus. Liiton opettajat ovat hankkineet osaamisensa hyvin erilaisia reittejä. Seuratanssijaoksen opettajista osa toimii päätoimisina ja osa sivutoimisina, osa ammatinharjoittajina, osa on töissä opistoissa tms. Tanssikouluyrittäjät on liitossa tällä hetkellä laajeneva ryhmä.  Liitossa on myös opettajia, jotka ovat erikoistuneet iäkkäämpien opettamiseen.
• Stol suuntaa toimintaansa ja yhteistyötä myös ulkomaille; Eestin liiton kanssa on olemassa toimivaa koulutusyhteistyötä. Lisäksi osa tanssikouluyrittäjistä on siirtänyt toimintansa Eestin puolelle, koska pienyrittäjän asema Suomessa on erittäin haastava.
• Seuratanssijaoksessa on sekä miehiä että naisia: Jari Aaltonen, Liisa Kontturi-Paasikko, Juhani Kuosmanen, Katri Wikman, Johanna Pakonen. Jaoksessa on edustettuna sekä pitkän uran tehneitä että tuoreita opettajia, sekä Suomea kiertäviä että omaa tanssikoulua pyörittäviä opettajia eli jaokseen on pyritty saamaan mahdollisimman laaja-alainen näkemys.

Seuratanssijaos on huolissaan kentän tilanteesta opettajavalintojen ja opettajien metodien suhteen. Oppilaat samaistuvat omaan opettajaansa ja tämän myötä seuratanssijaoksella on huolena se, että seuratanssikentällä toimivien opettajien tulee olla tarkkana siitä, että opetus säilyy seuratanssinomaisena. Liitto tekee paljon töitä tämän eteen mm. kouluttamalla jäsenistöään säännöllisesti.

Lopuksi Veli-Matti korosti liiton valmiutta yhteistyöhön mm. Suselin kanssa. Stol on ehdottanut Suselille yhteistyötä, mutta ei ole vielä saanut asiaan vastausta. Tanssinopettajien koulutusputki on ainoa keino pelastaa tilanne. Tällä hetkellä koulutuskentällä on paljon erilaisilla linjoilla toimivia tahoja, joiden liitto toivoo aloittavan tiiviin yhteistyön. Yhteistyö antaisi paritanssille paremmat mahdollisuudet mm. saada  valtion rahoitusta. Jos Stol joutuu lähtemään ohjaajakoulutukseen yksin, se joutuu tekemään sen omalla rahoituksella. Päätös on kuitenkin jo tehty esim. tutkintoihin valmistavan kuviomateriaalin videointiin eli joka tapauksessa juna kulkee. Stol olisi mieluummin mukana tekemässä asiaa yhteistyössä muiden tahojen kanssa.

MATTI MUSTAJÄRVI

Suomen Seuratanssiliitto Susel, puheenjohtaja

Matti on toiminut Suselin hallinnossa mukana vuodesta 2006. Hän on myös ollut perustamassa Turkuun Sekahaku-nimistä tanssiseuraa ja toimii sen puheenjohtajana.

Puheenvuoron sisältö tiivistettynä:

Matti vastasi ensimmäiseksi Veli-Matin vetoomukseen yhteistyötä liittojen välillä ja totesi, että sitä ei ole kokonaan haudattu, mutta liitto kokee, että tänä päivänä sillä ei ole valmiutta siihen lähteä.  Stol on ammattijärjestö ja Susel on tanssiseurojen kattojärjestö eli lähtökohdat toiminnalle ja koulutuksen järjestämiselle ovat kovin erilaiset.

Matti palasi hetkeksi omaan tanssihistoriaansa ja totesi, että monien muiden tapaan hän on opetellut oman tanssitaitonsa oman kylänsä isossa pirtissä. Maailma on muuttunut, ja muutoksen myötä on tullut lukuisia erilaisia mahdollisuuksia aloittaa tanssiharrastus.  Tanssi liikuntamuotona kilpailee suuren yleisön vapaa-ajasta yhtenä pienenä lajina ja tämä on iso yksi kentän isoista haasteista. Onneksi seuratanssilla on laaja tarjonta ja ihmiset voivat ainakin isoilla paikkakunnilla valita itselleen sopivan paikan ja tavan harrastamiseen.

Suomen Seuratanssiliitto on perustettu 2.12.1996 kolmen seuran toimesta, tällä hetkellä seuroja on 54 ja jäseniä n. 15 000. Seurat ovat hyvin erilaisia sekä kooltaan että toiminnoiltaan ja liitto kattojärjestönä pyrkii toimimaan seurojensa edunvalvojana, auttamaan uusien seurojen perustamisessa ja kouluttamaan seuroihin ohjaajia.

Suselin ohjaajakoulutus on uudistumassa ja siitä tulee tietoa nettisivuille lähipäivin. Uudistetun koulutusohjelman avulla pyritään kouluttamaan seuroihin perustason ohjaajia, jotka osa-aikaisesti ohjaustyötä tekemällä, riittävällä tietomäärällä pystyvät antamaan ihmisille matalan kynnykse tanssinharrastamisen aloittamiseen.  Lisäksi liitto pyrkii auttamaan liittojen taloushallintoa, tuottaa edullisen teosto- ja gramexsopimuksen, ottaa seuroille vastuuvakuutuksen.

Seuratoiminta on tärkeää, koska vahva ja vireä yhdistystoiminta on osa pohjoismaista hyvinvointivaltiota.  Seurat Suomen Seuratanssiliitto Susel ry:n sisällä ovat hyvin erilaisia ja toimintatavat ovat moninaisia. Kaikki seurat tarjoavat jäsenilleen mahdollisuuden tanssia ja toisaalta ne tarjoavat merkitykselliseen tekemiseen,  mahdollisuuden vapaaehtoistoimintaan. Jäsenet toimivat seuran eri toiminnoissa mukana talkoohengessä, esim. Sekahaulla on kirjoilla 130 vapaaehtoista, joista n. 80 on mukana aktiivisessa toiminnassa viikottain.

Matti palasi puheenvuoronsa lopuksi vielä illan teemaan: Tanssitaanko huomennakin?  Hänen mukaansa tanssitaan! Meidän on hyväksyttävä se, että jokaisessa ryhmässä on olemassa ihmisiä, jotka eri tavoin aiheuttavat asiaan hankaluuksia, esim. toimimalla lavoilla vasten yhteisiä sääntöjä —emme saa antaa tämän olla esteenä lajin kehittymiselle.  Suurella yleisöllä on kuitenkin tällä hetkellä erittäin hyvät mahdollisuudet tarttua harrastukseen ,tarjonta on erittäin monipuolista ja jokaiselle löytyy taatusti sopiva tapa tanssia.

TANSSINTUTKIMUKSEN NÄKÖKULMA

PETRI HOPPU

Tanssintutkija. Petri on tehnyt tohtorin väitöskirjansa aiheesta Symbolien ja sanattomuuden tanssi. Menuetti Suomessa 1700–luvulta nykyaikaan. Petri on toiminut arvioijana kaikissa paritanssin ammatillisen koulutuksen aikana tehdyissä opinnäytetöissä.

Puheen sisältö tiivistettynä:

Petri valotti puheenvuoronsa aluksi tanssintutkimuksen olemusta:

• Tanssintutkimus on aina kosketuksissa käytäntöön, teoretisointi ei tarkoita käytännöstä luopumista vaan sen uudella tavalla ymmärtämistä ja selittämistä
• Tanssintutkijoilla on useimmiten tanssitausta
• Tanssintutkimus on haastavaa vuorovaikutusta kokemusten, hiljaisen tiedon ja tieteellisen ilmaisun välillä.

Tanssintutkimuksessa voidaan erottaa kolme eri tyyppiä:

1) Historian tutkimus

• Uusi historiantutkimus ei etsi absoluuttista totuutta, vaan se on historiaa tarinoina ja näkökulmina
• Paritanssin osalta on tutkittu enemmän ns. suuria tarinoita: menuetti, valssi, tango, 20-luvun dance craze. Pienemmät tarinat kaipaavat enemmän tutkimusta, esim. nuorisoseurojen lava, nilkkuhumppa. Myös tanssinhistoriankirjoituksen historiaa eli tarinoiden tarinoita tutkitaan.
• Tanssinhistorian tutkimuksessa tulee muistaa, että kaikki tarinankerronta ei ole samanarvoista (lähdekriittisyys)

2) Kokemuksen tutkimus

• Tanssin kokemuksellisuutta tutkittaessa teemoina voivat olla esim. tanssin ruumiillisuus, fenomenologinen tutkimus, paritanssin ruumiillinen kokemus: miksi 1+1 on jotain muuta kuin 2?

3) Kriittinen tutkimus

• Tämä tutkimuksen suunta on tanssin kulttuuritutkimusta / yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Siinä huomio kohdistuu tanssin eri osa-alueiden rakenteisiin, diskursseihin, vallankäyttöön, rakenteelliseen väkivaltaan.
• Huomion arvoista ja pohdittavaa on se, että tieto on valtaa. Kenen tiedosta tässä puhutaan?

Petri korosti puheenvuorossaan, miksi tanssintutkimus on tärkeää ja mitä hyötyä siitä on:

• Tanssintutkimuksen avulla voidaan osoittaa, että tanssi on kokemuksia, tunteita, ihmissuhteita, kilpailua ja bisnestä: kaikkea sitä mikä elämään sisältyy.
• Tanssin osalta on paljon sellaista ei tiedostettua  ruumiillista tietoa, joka on mukana inhimillisessä todellisuudessa. Tätä voidaan tutkimuksen avulla todentaa ja tuoda julki.
• Tanssintutkimuksen päämääränä on palvella tanssin kenttää eri tavoin, myös laajentamalla tanssin merkitysten ymmärtämistä kulttuurissa ja yhteiskunnassa

Ilman tieteellistä statusta paritanssilla ei ole mahdollisuutta saavuttaa päättäjien arvostusta. Tämän saaminen vaatii vielä paljon työtä, mutta jokainen huolella tehty opinnäytetyö ja muu tieteellisesti toteutettu tutkimus on yksi pieni askel eteenpäin tämän päämäärän saavuttamiseksi. Tällä hetkellä paritanssin tutkimuksen yksi haaste on se, että jokainen joka tutkimustyötä tekee, joutuu aloittamaan sen alusta eli tekemään ns. perustutkimusta kun niillä aloilla, joilla on pidempi historia tutkimuksen parissa, tehdään jo jatkotutkimuksia, jotka pohjautuvat aiemmin tehtyyn perustutkimukseen.

 

Ylemmässä kuvassa Matti Mustajärvi, Niina Huhtala, Petri Hoppu. Alemman kuvan alustajat Veli-Matti Keikkala, Sari Heikkilä, Reijo Pynnönen, Lasse Paasikko ja Liisa Kontturi-Paasikko. Oikealla seisomassa illan emäntä Anni Heikkinen.

Oamkin tanssinopettajakoulutus kiittää lämpimästi sekä upeita puhujia että aktiivisesti osallistunutta seminaariväkeä. Ensi vuonna tavataan!

 

 

PARITANSSIN LAJI- JA LIIKEANALYYSIÄ KEHITTÄMÄSSÄ

Olen jo jonkin aikaa pureskellut paritanssin laji- ja liikeanalyysin parissa. Aiheeseen liittyen on meneillään myös kaksi kurssia Oamkin paritanssinopettajaopiskelijoille. Seuraavassa on mietteitä kurssin tavoitteesta, tarkoituksesta sekä aiheen tarpeellisuudesta paritanssin opettamisessa.

Liikeanalyysi pyrkii jäsentämään ja kuvaamaan paritanssin ilmiöitä liikkeellisestä näkökulmasta. Samasta näkökulmasta lajianalyysi määrittää tanssilajin ydinasioita. Yhdessä laji- ja liikeanalyysi on pedagoginen työkalu, jonka avulla määritetään tanssilajin liikkeelliset vaatimukset ja tanssijan polku tavoitteen saavuttamiseksi.

Tanssiurheilun lajitekniikka on hyvin määritelty tekniikkakirjoissa, mutta ne eivät kerro itse tanssiliikkeiden tanssillisesta suorittamisesta (tanssitekniikasta) tai niiden opettamisesta juuri mitään. Lajitekniikka voidaan omaksua melko pitkälle ilman tanssillista osaamista. Muissa paritanssilajeissa, kuten seura- ja swingtanssit ei ole samanlaista kirjoitettua lajitekniikka, mutta kaikissa paritanssilajeissa tanssillinen osaaminen eli tanssitekniikka on tärkein osaamisen edellytys.

Huolimatta siitä, että tanssimisen tai tanssitekniikan opettaminen ei ole selkeästi kirjoissa ja kansissa, sitä kuitenkin osataan opettaa. Tanssillinen osaaminen kulkee perimätietona ja se syntyy aina uudelleen henkilökohtaisesta osaamisesta. Tanssinopettamisen kehittämisen yksi haasteista lienee selkeän yhteisen kielen puuttuminen ja olemassa olevien käsitteiden sekalainen käyttö.

Laji- ja liikeanalyysi käyttää useita eri teorioita hyväkseen. Lisäksi se tuo esille rinnakkaisten tieteenalojen näkemykset samoista tanssin ilmiöistä. Kaikki menetelmät joilla aihetta kuvataan, ovat tarpeellisia. Näkökulma voi olla biomekaaninen, musiikillinen, lajitekninen, tanssillinen, esittävä tai kansallisromanttinen, ne yhtä lailla kuvaavat tarkasteltavaa ilmiötä ja täten kehittävät havaintoamme ja ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Mitä laajempi kuva ilmiöstä on, sitä parempi yleensä on lopputulos.

Laji- ja liikeanalyysin pedagoginen sovellus pohjautuu vahvasti havaintomotoriikkaan. Esitän havaintomotorisen vertauksen tanssimisen ja kielten opiskelun välillä. Aluksi uusi kieli, esim. ranskan kieli, voi kuulostaa täysin sekavalta. Oppitunnilla opitaan perussanasto, kielioppi eli rakenne sekä opitaan lausumaan sanoja ja lauseita oikeilla painotuksilla. Vähitellen kielestä tulee ymmärrettävää ja oppijalla on mahdollisuus oppia lisää esimerkiksi katsomalla ranskankielistä kanavaa. Oppija osaa nyt havaita kielestä olennaisimmat asiat, jolloin myös oppimaan oppiminen mahdollistuu. Samanlainen prosessi on myös tanssimisessa. Opettajan tulee opettaa tanssijaa havaitsemaan ilmiöt tanssimisen takana. Näitä ovat mm. painon kokeminen kehossa, oman kehon sisäisen tilan käyttö, liikesuunnat, rakenteet ja kehon sisäiset yhteydet jne.

Tanssiminen tuottaa valtavan määrän aistitietoa liikkeen aikana. Liikkuminen perustuu suurelta osin keholliseen eli ns. proprioseptiseen aistitietoon. Näitä aistimuksia ovat mm. painovoima-, lihasten venyvyys-, raajojen asento-, kehon asento- ja tasapaino- sekä liikeaistitieto. Jokaisella aistitiedolla on lajin herkkyyden vuoksi aika laaja skaala ja lisäksi yhdessä ne muodostavat proprioseptisiä kokemuksia eli ns. yhdistelmäaistimuksia. Näiden yhdistelmäaistimusten määrä kertautuu liikkeen määrän, monimuotoisuuden, rytmin, tempon, keston muuttujilla. Tätä taustaa vasten ajateltuna kehollinen muisti on aivan valtava sillä se muistaa pitkän ketjun erilaista yhdistelmäaistimustietoa ja hyvin harjoitettuna se pystyy kehollistamaan kaiken hyvin nopeaan tahtiin.

Opetuksessa tulisi korostaa aistitiedon merkitystä ja aistimuskokemusten löytämistä niin kehollisella kuin myös tunnetasolla. Näin toki jonkun verran tehdään ja mm. painon tunteminen jalan päällä on yksi perinteinen esimerkki aiheesta. Mahdollisuudet ovat kuitenkin paljon laajemmat. En myöskään vähäksy muodon (lajitekniikan) kautta opettamisen tai perinteisen askellähtöisyyden käyttämistä opettamisessa sillä ne ovat yksi osa kokonaiskuvaa ja kokonaisuus on tärkein.

Askeleet ja askelkuviot ovat askelmerkkejä. Jalkaterän suunnat ja asennot osaltaan kertovat mihin suuntaan kehon pitää asettua liikkeen tietyssä vaiheessa (polvilumpioita vääntämättä). Ne muokkaavat tanssijan kokonaiskuvaa tanssista. Oma kokemusmaailma ja mielikuvat ovat tärkeitä.

Aloittava tanssija käyttää oppimiseen näkö- ja kuuloaistia. Joskus opettaja tarjoaa kinesteettisen kokemuksen koskettamisen tai asentoon ohjaamisen seurauksena. Opetuksen tulisi mahdollistaa monipuoliset keholliset kokemukset. Nämä kokemukset olisi myös hyvä nimetä jollain tavalla, jotta yhteinen kieli opetukseen syntyy. Tämä on myös yksi tämän työn tavoitteista. Laji- ja liikeanalyysi on myös siinä mielessä tarpeellinen että sen avulla voidaan kartoittaa niitä ominaisuuksia joka tekee lajista lajin. Tällä on suorat käyttötarkoitukset ja sovellukset opettamiseen.

Laji- ja liikeanalyysin teemat

–        tanssin ilmiöiden määrittäminen ja nimeäminen

–        lajien ja niiden ydinkeskeisten ominaisuuksien määrittely

–        havaintojen tekeminen tanssijan liikkeestä ja niiden tulkinta

–        toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi

Kun me havaitsemme tanssijan liikkeen ominaisuudet laajemmassa mittakaavassa ja tunnemme lajin ominaisuudet, pystymme ohjaamaan tanssijan tavoitteeseen. Lähestymistapa valitaan tavoitteen mukaan. Menetelmien monipuolinen käyttö tuottaa oppijalle monipuolisen kuvan opitusta eli muokkaa oppijan skeemaa. Kaikki näkökulmat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja vahvistavat siten lopputulosta.

Esimerkkejä aiheesta seuraavassa blogikirjoituksessa.

AJATUKSIA OPETTAMAAN OPPIMISESTA

Opettamaan oppiminen on asia, jonka kanssa kaikki erilaisia ohjaaja-, valmentaja- tai opettajakoultuksia käyvät opiskelijat painiskelevat koulutuksen alkumetreistä lähtien. Elämme juuri nyt ajanjaksoa, jolloin moni paritanssin harrastaja miettii, olisiko valmis opiskelemaan tanssinopettamisesta itselleen ammatin —menossa on yhteishaun aika ja haku Oulun koulutukseen pitää tehdä viimeistään 1.4.2014. Tuleva haku on saanut ajatukseni pyörimään opettajaksi kouluttautumisen motiiveissa ja niissä realiteeteissa, joihin olen niin usein törmännyt koulutettavieni kanssa. Opettajaksi kasvamisen polku on jokaiselle yksilölle ainutkertainen, mutta kouluttajan näkökulmasta katsottuna siitä löytyy asioita, joilla on tapana toistua suurimmalla osalla opiskelijoita.

Käytän yksinkertaisuuden vuoksi seuraavassa tekstissä kaikesta tanssinohjaamisesta / -valmentamisesta / -opettamisesta termiä tanssinopetus.

Moneen kertaan on todettu suomalaisen seuratanssikulttuurin olevan ainutlaatuisen monipuolistaja rikasta verrattuna minkä tahansa muun maan vastaavaan. Tanssilavoillamme soivat monipuoliset tanssirytmit, joihin tanssijoilla on käytettävänään varsinainen arsenaali erilaisia tanssityylejä ja -lajeja ja joihin jokainen tanssipari voi vapaasti valita oman tapansa synnyttää ainutlaatuinen tanssihetki oli saanut siihen oppia tanssinopettajilta tai ei. Lisäksi tanssilavoillemme mahtuvat nauttimaan aktiivitanssijoiden lisäksi satunnaiset tansseissa kävijät ja musiikin kuuntelijat —jokaiselle on lavalla tilaa ja jokainen saa illan aikana tyydytystä omiin tarpeisiinsa tanssi-illan suhteen. Tanssiurheiluliiton kilpailtavat lajit eli vakiot, lattarit ja rock´n´swingtanssit taas ovat monipuolinen ja vaativa genre, jossa kukaan meistä ei tule koskaan valmiiksi. Tanssijan polulla pitkään kulkeneet tanssijat ovat keränneet kehoonsa valtavan määrän tietoa, joka parhaimmillaan näyttäytyy kilpailutilanteissa vaivattoman näköisenä, musikaalisena ja parin huomioonottavana liikkeenä – TANSSINA. Huippuparin tanssia seuraava kokematon katsoja on usein täysin tietämätön siitä harjoitteiden, toistojen ja työtuntien määrästä mikä kätkeytyy osaamisen taakse.

Me, jotka elämme ja hengitämme mukana päivittäisessä tanssitreenissä, tiedämme mitä kaikkea tanssijan polulla eteenpäin pääseminen vaatii ja ymmärrämme lajin perusteiden ja tavoitteellisen opetuksen merkityksen. Osaamme myös analysoida, minkälaista on hyvä tanssinopetus ja voimme jokainen hahmottaa sen tiedon määrän, mikä huipputanssijoita opettavalla ihmisellä on.

Opettajakoulutusputki avaa tuleville ohjaajille ja valmentajille yleensä uuden maailman, koska siinä päästään sukeltamaan lajin jo tuttuihin perusteisiin uudenlaisesta näkökulmasta. Enää ei riitäkään, että oppii tanssimaan kuviot – pitäisi myös ymmärtää missä järjestyksessä ja MITEN asioita ja kuvioita opetetaan eteenpäin tuleville tanssijoille. Mitkä asiat ovat tärkeitä alkeiskurssilla, MITEN niitä opetetaan johdonmukaisesti ja innostavasti? MITEN edetään kun pari on lähdössä kilpailemaan, MITEN  kehitetään taitoa eteenpäin kun pari nousee tasoluokissa? Entä MITEN toimitaan erilaisten oppijoiden kanssa tai MITEN edetään ryhmässä, jossa tasoerot ovat suuret? MITEN opetetaan sama asia lapsiparille tai senioriparille? Pohdittavaa riittää ja kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan sanoa, että siitä ei tule loppua! Eikä pidä tullakaan, koska vain pohtimalla omia näkemyksiään, jakamalla mielipiteitä kollegojen kanssa ja jatkuvalla kouluttautumisella vie omaa taitoaan eteenpäin.

Ohjaajan ja opettajan työssä perimmäinen tavoite lienee oppimisen mahdollistaminen ja uskoakseni jokaisella tanssinopetukseen liittyvää työtä tekevällä on vilpitön halu nähdä taidollista kehitystä omissa oppilaissaan. Tanssinopettaja kokee varmasti aidointa onnistumista nähdessään oman oppilaan taidon muovautuvan alkeistanssista sulavaliikkeiseksi ja tyylikkääksi Tanssiksi isolla T-kirjaimella. Työ opettaa tekijäänsä tälläkin alalla, ja kun pohjalle saadaan haettua sopiva annos teoriatietoa niin nuori opettaja välttyy useammilta ”pään seinään hakkaamisilta”, joita tulee vääjäämättä enemmän, jos opettamista lähtee tekemään vain fiiliksen pohjalta ja ilman koulutusorganisaation tukea.

Tieto lisää tuskaa – tämä tiedetään ja koetaan positiivisessa mielessä myös lähes jokaisessa alan koulutuksessa. Mitä aloittelevammasta tanssijasta on kyse, sitä huolellisempi pitää olla sen kanssa kuinka paljon, missä järjestyksessä ja MITEN asioita tuo esille. Alkeistasolla, jossa kehollista taitoa vasta herätellään ja jossa voidaan käyttää vain murto-osaa koulutuksissa opiskelluista kuvioista, oppilaiden motivoimisen taito nousee arvoon arvaamattomaan. Näennäisesti yksinkertaiset asiat pitäisi saada tuntumaan oppilaista mukavilta, jotta he jatkavat lajin parissa. Jokainen oppilas on yksilö, joka oppii asioita oman kehonsa ja eletyn elämän kautta, joten opettajalla on hyvä olla käytössään monenlaisia opetusmenetelmiä ja ymmärrystä erilaisista oppimistyyleistä. Opettajan pitää pystyä näkemään missä vaiheessa ja miten eri oppilaille voi tai kannattaa antaa palautetta, jotta taito kehittyy ja innostus säilyy. Opettajan pitäisi pystyä antamaan riittävästi haastetta, mutta samalla täytyy huolehtia siitä, että opetellut asiat rakentuvat järkevästi päällekkäin. Seuratanssissa oman haasteensa opettamiseen tuo ryhmien heterogeenisuus: välillä opettajalla on yksäri yhdelle parille tai vaikkapa yksittäiselle tanssijalle, välillä pitää olla keinoja opettaa samaa asiaa jopa useamman kymmenen tanssijan ryhmälle. Käytännön opetustilanteisiin liittyviä keinoja ja pieniä vinkkejä ei siis kukaan meistä saa liikaa ja niitä tarvitaan varsinkin alkeisopetukseen koko ajan lisää.

Kokemukseni mukaan kaikissa opettajakoulutuksissa käy tyypillisesti seuraavalla tavalla:

– koulutuksen alussa asiasta on valtavan innostunut ja tuntuu, että tietoa janoaa lisää ja sitä haluaa käyttää heti samantien omassa työssään eli usein antaa omille oppilaille liian paljon informaatiota. ”Tämäkin opetettiin meille koulutuksessa, kokeillaanpa tätäkin! ”

– koulutuksen jatkuessa ja tiedon karttuessa tulee jossain vaiheessa ähky ja olo, että ei enää itse pysty sisäistämään yhtään mitään ja kaikki mitä on aiemmin osannut, menee jo päässä sekaisin. ” Kuvittelin, että osaan tanssia sambaa, mutta nyt huomaan, että en osaa edes perusaskelta kunnolla”. Tässä vaiheessa rupeaa omassa opetuksessaan usein säästelemään ja ajattelee, että opetan yhden asian kunnolla ennenkuin etenen seuraavaan.

– jatkuvalla kouluttautumisella ja opetustyötä tekemällä löytyy oma tapa lähestyä tuntitilanteita ja itselle hankitusta tietomäärästä oppii poimimaan kutakin tuntia ja paria varten sillä hetkellä olennaisimmat asiat ja kohta huomaa toivottavasti myös tekevänsä johdonmukaisia valintoja harjoitteiden ja kuviomateriaalin suhteen. Lisäksi kokemus tuo mukavasti varmuutta heittäytyä elämään hetkessä myös opetustilanteissa ja tämä taas avaa monesti uudenlaisia oppimisenmahdollisuuksia myös itselle. Jokaisesta pidetystä tunnista ja valmennustilanteesta olisi hyvä saada itselle jokin pedagoginen oivallus!

Yksi paritanssin suosion syistä Suomessa on toimiva koulutusjärjestelmä, jonka puitteissa on koulutettu kentälle väkeä, jotka omilla paikkakunnillaan ja omissa tanssikouluissaan jaksavat tehdä pyyteetöntä työtä sekä sosiaalisen että kilpailuun tähtäävän tanssin eteen ja tanssijoiden määrän lisäämiseksi. Jokaisen opetustyötä tekevän olisi kuitenkin hyvä muistaa, että mitä tutummaksi asia tulee ja mitä enemmän taitavia tanssijoita kasvatamme, sitä enemmän kentältä tulee vaatimuksia, joihin opettajien pitää pystyä vastaamaan. Eli laakereilleen ei passaa jäädä lepäämään, koulutuskentässä on hyvä olla aktiivisesti mukana miettimässä MITEN viemme paritanssin asiaa edelleen eteenpäin ja pidämme sen ainutlaatuisena tulevillekin sukupolville.

Oulun seudun ammattikorkeakoulussa  toimii nelivuotinen tanssinopettajakoulutus, jonka paritanssin suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat ja me kouluttajat olemme päivittäin tekemisissä edellä mainittujen pohdintojen kanssa. Asioita pohditaan opiskelijoiden lajitaustasta ja päälajin painotuksesta riippuen eri paritanssilajien (vakiot, lattarit, r´s tanssit, seuratanssit) näkökulmasta ja olemme vuosien varrella useaan kertaan tulleet siihen lopputulemaan, että varsinaisen substanssin eli tietyn tanssilajin perusteiden hallitsemisen lisäksi tarvitaan myös aimo annos pedagogista osaamista. Tämä pitää sisällään ymmärryksen opettamisen ja oppimisen perusteista sekä erilaisista oppimistyyleistä, opettamiseen liittyvät käytännön asiat (ryhmittelyt, lähtölaskennat jne.) ja paljon erilaisia lajikohtaisia opetuksen metodeja.

Mikäli tanssinopettajaksi kouluttautuminen kiinnostaa, käy tutustumassa Oamkin tanssinopettajakoulutukseen http://www.oamk.fi/koulutus_ja_hakeminen/. Hakuaika on 3.3.-1.4.2014.  Tanssinopettajakoulutuksen löydät Esittävän taiteen koulutuksen alta.

Lisätietoja paritanssin suuntautumisvaihtoehdosta:  Liisa Kontturi-Paasikko, liisa.kontturi@oamk.fi, 050-443 1011.

TANSSI TUNTEILLE – SUOMALAINEN TANGO

Julkaistu aiemmin SuomiViihde 4/2013 -lehdessä

Suomalaisesta tangosta on tullut käsite ja sen mahdollisuudet vientituotteenakin on huomattu. Tangosta on tullut suomalaista eksoottisuutta esittelevä tanssi. Tanssijat puhuvat tangosta tunnetilana. Sen kuvailuun liittyy usein sanat intohimo, intensiivisyys ja tulisuus. Mutta mikä on suomalaisen tangon salaisuus? Miksi se kiehtoo ja kuohuttaa vuosikymmenestä toiseen?

Liikkeellisesti suomalainen tango ei ole erityisen haastava. Tanssin liikekieli on hyvin riisuttua verraten vaikkapa Argentiinan sukulaiseen.  Väitän, että tangon vetovoima tanssilajina on jossain muualla kuin tanssiteknisissä haasteissa. Tangon kohdalla on helppoa puuttua tanssin ulospäin näkyviin seikkoihin, kuten pään ja kehon asentoihin, askeltekniikkaan, linjoihin ja taivutuksiin sekä musiikin ilmentämiseen tietyllä normilla. Haastavampaa on lähteä opettamaan ja puhumaan sitä, mitä emme tanssia katsoessa niin helposti näe. Itsellä onkin herännyt kysymyksiä opettajaminälleni: Mikä tämän tanssin ydin on? Mihin tangon opetuksessa oikeastaan tulisikaan keskittyä? Juuri nyt vastaan: tärkeää on se, miten tunteen saa purettua liikkeeseen ja liikkeen kautta. Luulen, että suomalaisen tangon menestyksen salaisuus piilee siinä, kuinka se on luonut yleisesti hyväksytyn ja turvallisen paikan tanssia erilaisia tunteita ja tunnelmia.

Muutama vuosi sitten pidin tangotunnin tanssiseurassa teemalla tunneneliö. Tanssitunnin aikana ei käyty läpi ainuttakaan tanssiteknistä asiaa, vaan tanssimme tangona erilaisia tunnetiloja: suru – onni – rakkaus – kaipaus. Tunnin jälkeisen palautteen perusteella useat tanssijat kokivat tämän hyvin syventäväksi tangotunniksi. Tämä kokemus on kannustanut minua pohtimaan asiaa pidemmälle.

Jos kuuntelee suomalaisia klassikkotangoja, tietyt teemat nousevat toistuvasti esiin: kaipaus, rakkaus, odotus, pakahduttava onni ja menetetty onni. Jos näitä teemoja tutkii oman kehon kautta, käy niitä yksitellen läpi vaikkapa muistellen tilanteita, joissa kyseisiä tunteita on kokenut, ja yrittää saada kiinni juuri siitä tunteen valtaamasta hetkestä huomaa, että tunteilla on fyysinen paikka kehossa. Jokainen tunne asettuu kehossa jonnekin. Itselläni useat edellä mainituista tunteista tuntuvat rintakehä-nielu -alueella. Ehkäpä tässä on yksi syy lisää, miksi tangoa kutsutaan sydänten tanssiksi. Sydämen lähellä on paljon tangon tunteiden fyysisiä paikkoja.

Seuratanssit luovat yleisesti hyväksytyn paikan olla toista ihmistä lähellä. Toisen ihmisen kosketus on aina merkityksellinen. Kosketus voi olla vaikkapa lohduttava, hoitava tai elinvoimainen – harvoin kosketus on vailla mitään tuntemusta. Suomalainen tango luo puitteet, missä nainen ja mies saavat luvalla tuntea sekä halutessaan käsitellä tunteitaan liikkeen kautta. Usein jo pelkkä tangomusiikki virittää kehossamme jonkinlaisia tuntemuksia, jotka liikkeellistyvät tanssiessamme. Suomalainen tango on arvokas ja herkkä asia. Sen sisäiset vaikutukset tulisi olla yhtä arvossa kuin sen ulkoiset saavutukset.

TANSSIJAN TEHDASASETUSTEN PALAUTUS

Tanssinopettaminen on herkkää puuhaa. Opettajan pitää valita mitä sanoo ja näyttää tai mitä jättää sanomatta ja näyttämättä. Sanomisilla ja näyttämisillä voi olla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia oppimistuloksiin. Opetus voi aina, oli se sitten hyvää tai huonoa, aiheuttaa kehoon tai sen osiin jännitystiloja tai liikkeeseen epäedullista toimintalogiikkaa.

Elämä näkyy kehossa kuin myös se, mitä edellisillä tanssikursseilla on opetettu tai painotettu. Opettajan näkökulmasta tämä on mielenkiintoinen lähestymistapa oppilaiden lähtötason määrittelyyn. Väkisin tulee mietittyä miten tähän on päädytty. Eletty keho ja kokemukset ovat aina läsnä. Ei voi kuitenkaan sanoa, että tanssin opetuksessa voisi lukea toista ihmistä kuin avointa kirjaa, mutta hivenen helpompaa se on kuin muissa yhteyksissä.

Oppimistapahtuma on aina kaksisuuntainen. Jokainen opetustilanne on myös opettajalle oppimistapahtuma, jossa opettaja kerää kokemuksia syistä ja seurauksista. Oppilaan tanssikäsityksen, valintojen ja mahdollisuuksien kartoitus toimii pedagogisena karttana opetustilanteessa. Kartan avulla vältetään karikot ja opastetaan oppilas itse navigoimaan tavoitteeseen omilla välineillään.

Jokaisella paritanssilajilla on ominainen muotokieli. Sitä myös painotetaan eri tavalla, esimerkiksi tanssiurheilussa muoto on hyvinkin tärkeä osa lajin tekniikkaa ja estetiikka. Seuratansseissa puolestaan muoto on enemmän sivuseikka kun sosiaaliset, musiikilliset ja toiminnalliset tavoitteet ovat etulinjassa. Seuratanssissa harvemmin käytetään muotoa opetuksen lähtökohtana. Muoto auttaa määrittämään tavoiteltavan osaamisen, mutta sen laajamittainen käyttö jäykistää kehoa ja ehkäisee luonnollista liikkumista.

Tanssinopettamista voi kehittää edistämällä tanssijoiden oppimisvalmiuksia. Tanssin oppimisen haasteet ovat usein oppilaan kehon ja mielen mahdollisuuksien kehittämistä kuin suoranaista tanssitekniikan kehittämistä, tosin ne liittyvät myös toisiinsa. Liikehaittaa voi syntyä, kun keho on sopeutunut tietynlaiseen olemisen tapaan elinympäristön seurauksena, tai tietty motorinen malli on kehittynyt epäedulliseen suuntaan harjoittelun seurauksena.

Joissakin tapauksissa käynti fysioterapeutilla auttaisi. Lihaskunto voisi olla parempi, rytmitaju, uskallus ja rohkeus kohdata toinen, avoimuus sekä psykosomaattiset jännitystilat ovat asioita, jotka vaikuttavat tanssin oppimiseen mutta eivät varsinaisesti ole tanssin asioita. Tanssinopettajan ei tarvitse alkaa terapeutiksi, mutta edellä mainitut tapaukset antavat osviittaa siihen mitä opetuksessa voisi ottaa huomioon. Eläminen kerryttää liikehaittaa tanssimiseenkin. Liikehaitta voi johtua fyysisistä ominaisuuksista, niihin liittyvistä psyykkisistä tekijöistä tai opituista epäedullisista liikemalleista.

Oppilas voi nähdä asian vain tanssin näkökulmasta. Sillä mitä tunnilla todellisuudessa tehdään, ei välttämättä ole mitään tekemistä niin sanotun lajitekniikan kanssa. Kysymys voi olla enemmän perusliikunnasta, oppimisvalmiuksien kehittämisestä, ihmisen normaalista ja terveellisestä tavasta liikkua tai muista edellisessä kappaleessa mainituista asioista tanssin muodossa.

Joskus hyväkin lähestymistapa voi johtaa yksilön kohdalla aluksi oppimisvaikeuksiin, jos yksilön tapa liikkua poikkeaa huomattavasti normaalista suhteessa painovoimaan asettuvassa liikkumistavassa. Ajan myötä oikea liikkumistapa kuitenkin löytyy.

Oppilaiden useimmiten absoluuttista vastausta etsivät kysymykset pitää suhteuttaa kokemuksen tuomaan havaintoon siitä että jokainen keho ja ymmärrys ovat hieman erilaisia, eikä absoluuttista oikeaa ole. Totuus on sekä subjektiivinen että objektiivinen. Vastaus löytyy myös oppilaan omasta kehosta ja mielestä. Oppiminen liittyy monesti enemmän ihmisen normaaliin toimintakyvyn kehittämiseen kuin lajitekniikkaan.

No miten sitten päästään pahoista tavoista eroon? Menetelmiä on varmasti useita. Testasimme Oamkin tanssinopettajaopiskelijoiden kanssa laji – ja liikeanalyysikurssilla passiivisen rentoutuksen vaikutusta liikkeeseen. Harjoitus tehtiin pareittain ja ainoastaan vasen jalka käsiteltiin vertailun vuoksi. Passiivisessa rentoutuksessa rentoutujan ei tarvitse tehdä mitään. Rentoutuja makaa selällään alustalla ja pari liikuttaa rentoutujan vasenta jalkaa mm. vuoroin koukkuun, suoraksi, sisään, ulos, polvea pyörittäen, jne. useisiin liikesuuntiin. Kaikki liikkeet tehdään hyvin hitaasti ja käsittely voi kestää 5-15 min.

Rentoutuksen jälkeen kaikissa tapauksissa huomattiin kävelyssä selkeä rytminen ero. Vasemmalla jalalla oli erilainen liike ja rytmi kuin oikealla. Vasen jalka heilahti rennommin eteen lantion normaalin kävelystä johtuvan rotaation vaikutuksesta kun oikea jalka puolestaan teki askelia enemmän itsenäisesti. Toisessa liiketestissä tehtiin voimakas Jiven potku sivulle tai kantapolkka-askel eteen, jossa myös huomattiin, että vasen jalka palautuu potkusta rebound – liikkeen seurauksena takaisin koukkuun kun oikea jalka puolestaan joutui tekemään sekä jalan ojennuksen että koukistuksen. Vasen jalka sai mahdollisuuden käyttää hyväkseen painovoimaa ja painoa sekä jalan rakenteesta johtuvaa luonnollista mekaniikkaa. Oikeassa jalassa oli edelleen joku opittu malli, joka vaikutti sen liikkeeseen turhan kontrollin muodossa.

Perinteinen oppiminen on edelleen ensisijaista mutta on hyvä tiedostaa mitkä liikkeen mahdollisuudet ovat. Opettaminen on myös valmiuksien kehittämistä ja tässä tapauksessa en oikeastaan opettanut mitään vaan näytin liikkeen mahdollisuudet. Toivottavasti kokemus jää mieleen, jotta sen voi ottaa käyttöön muissa tilanteissa. Ainakin saimme hetkeksi palautettua ”tehdasasetukset” vasempaan jalkaan.